Koivua kasvoi Lapissa myös kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Kuva: Ilkka Mäkinen
Koivua kasvoi Lapissa myös kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Kuva: Ilkka Mäkinen

Maisema Lapissa ei ollutkaan puutonta tundraa noin 30 000–50 000 vuotta sitten, kuten aiemmin luultiin.

Metsää kasvoi Lapissa myös viime jääkauden aikana. Puita kasvoi jääkauden keskellä olleen lämpöjakson aikana eli noin 30 000–50 000 vuotta sitten. Todisteita tästä löytyi tutkittaessa maakerroksia Kaarreojan varrella Lemmenjoella.

Siellä on kullankaivuun yhteydessä paljastunut maaperästä puun kappaleita yli kahden metrin syvyydestä. Puita löytyi turpeen kerrostumista.

Maisema ei Lapissa siis ollutkaan puutonta tundraa noin 30 000–50 000 vuotta sitten, kuten aiemmin luultiin.

Turpeen ja puun iänmääritysten perusteella Kaarreojalta löydetty kerrostuma sijoittuu viime jääkauden keskivaiheille. Ajanjaksoa sanotaan Keski-Veikseliksi.

Uusi löytö vahvistaa käsityksiä siitä, että ilmasto vaihtui Lapissa luontaisesti nopeasti. Se antaa arvokasta uutta tietoa kasvillisuuden ja puuston leviämisestä jäästä vapautuneille alueille, kun jääkausien välillä oli jäätön jakso.

Valtapuu oli silloin pohjoisessa Fennoskandiassa koivu. Tämä paljastui siitepölyn näytteistä. Männyn siitepölyä on näytteissä alle kymmenen prosenttia.

Vielä pienempiä määriä oli leppää, tammea ja jalavaa, jotka vaativat enemmän lämpöä. Tutkijat arvelevat, että ne ovat näytteissä kaukokulkeutumia. Myös kuusen siitepölyä löytyi jonkin verran.

”On vaikea sanoa, miksi kuusen siitepölyä ei ole enempää. Myös holoseenin eli tämän nykyisen lämpökauden alkuvaiheissa noin 11 000 vuotta sitten oli ensin hyvin vähän kuusta. Se alkoi yleistyä vasta tuhansia vuosia sen jälkeen, kun koivu ja mänty olivat uudelleen levittäytyneet Suomeen”, sanoo yliopistotutkija Minna Väliranta, joka oli mukana tutkimuksessa.

Koskemattomia maaperän orgaanisten aineiden kerrostumia viime jääkauden lämpökaudelta on harvassa.

”Jäätiköt kuluttavat alustaansa tehokkaasti. Ne hävittävät vanhoja kerrostumia. Lappi on kuitenkin tässä mielessä poikkeuksellinen”, sanoo tutkimusprofessori Pertti Sarala Geologian tutkimuskeskuksesta.

”Lapista voi löytää vanhoja jäättöminä aikoina syntyneitä kerrostumia moreenikerrostumien alta ja välistä. Näitä on 2000-luvulla tutkittu kohtalaisen paljon. Kerrostumat koostuvat yleensä lajittuneesta mineraaliaineksesta eli siltistä ja hiekasta. Tutkimuksessa on nyt hyödynnetty uusinta ajoitustekniikkaa”, Sarala sanoo.

Eloperäistä ainesta löytyy kerrostumista kuitenkin harvoin. Sitä kuitenkin tarvitaan, jos jäättömien lämpökausien kasvillisuutta ja kehityshistoriaa halutaan selvittää.

”Hyvin säilyneiden orgaanisten kerrostumien löytyminen pohjoisilta alueilta on todella harvinaista. Se on usein sattumasta kiinni”, Väliranta sanoo.

Kerrostumista selvitetään nyt koko lämpökauden kasvillisuuden kehityshistoria, Välirinta kertoo Geologisen tutkimuskeskuksen tiedotteessa. Tutkimuksen tekivät yhdessä GTK ja Helsingin, Oulun sekä Vilnan yliopistot.

Tuloksia voi hyödyntää ilmastonvaihtelujen vaikutuksen arvioinnissa ja arktisten alueiden kasvillisuuden kehityksessä. Artikkeli julkaistiin Nature Scientific Reports -sarjassa.

Euroopan avaruusjärjestön havainnekuvassä on asteroidi Didysos ja sitä kiertävä kappale, johon tutkijat törmäyttäisivät luotaimen.

Yhdysvaltain avaruusjärjestö Nasan ja Euroopan Esan tutkijat haluavat selvittää, miten asteroideja voitaisiin torjua, mutta Euroopan puolelta rahoitus on jäissä.

Kuulussa Armageddon-katastrofielokuvassa 1990-luvulta Bruce Willisin johtama tiimi lähetetään avaruuteen räjäyttämään Maata kohti syöksyvä asteroidi palasiksi.

Yhdysvaltojen ja Euroopan avaruusjärjestöjen Nasan ja Esan tutkijat suunnittelevat vähän samaa, mutta paljon pienemmässä mitassa ja ilman ydinpommeja.

Niin sanottu Aida-hanke on ollut vireillä jonkin aikaa. Nimi tulee sanoista Asteroid Impact and Deflection Assessment.

Sen tarkoitus on laukaista luotain Didymos-asteroidille, jota kiertää myös pieni kuu. Didymoksen läpimitta on 800 metriä ja sitä kiertävän kappaleen läpimitta on 150 metriä.

Tutkijat haluavat törmäyttää luotaimen tähän pienempään kappaleeseen. Ajatuksena on tutkia, miten asteroidien ratoja pystytään muuttamaan törmäyksellä.

Aida koostuisi kahdesta luotaimesta: eurooppalaisten Aim laukaistaisiin ensin ja se asettuisi kiertämään Didymosta.

Aim tekisi tärkeitä mittauksia ja sen jälkeen laukaistaisiin amerikkalaisten Dart, joka törmäisi Didymoksen kuuhun ja suistaisi sen radaltaan.

Didymos sopii kohteeksi, koska se on lähellä ja törmäyskoe ei saisi sen kuuta syöksymään Maata kohti. Didymoksen kuu on myös samaa kokoluokkaa kuin maapalloa todennäköisimmin uhkaavat asteroidit. Asiasta kertoo Nasan verkkosivu.

Uhkaavia asteroideja ei tällä hetkellä tunneta. Asteroidivyöhykkeellä on kuitenkin tuhansia ja tuhansia kappaleita, jotka voisivat mahdollisesti joskus ajautua törmäämään maapalloon.

Kiviä putoilee silloin tällöin. Kuuluisa Siperian Tunguskan räjähdys vuonna 1908 aiheutui todennäköisesti pienehkön asteroidin törmäyksestä. Vuonna 2013 Tšeljabinskin yllä räjähti meteori, joka aiheutti 1 600 ihmisen loukkaantumisen.

Tutkijat uskovat, että asteroidien törmäykseltä voidaan suojautua. Siksi Aida-hankkeen eteneminen olisi tärkeää.

”Emme ole voimattomia asteroidien edessä. Mutta meidän täytyy harjoitella niiden torjumista tosielämässä siltä varalta, että joskus joudumme oikeasti suistamaan asteroidin radaltaan”, sanoo yhdysvaltalaista osaa hankkeesta johtava Andrew Cheng tiedotteessa.

Viime joulukuussa Euroopan avaruusjärjestö Esan jäsenmaat peruivat rahoituksen toiselta hankkeeseen tarvittavalta luotaimelta

Rahat ohjattiin Marsista elämää etsivään ExoMars-hankkeeseen.

Nyt tutkijat yrittävät lobata asteroidihanketta taas henkiin.

Latviassa pidetyssä tapaamisessa tutkijat esittivät halvemman vaihtoehdon Aimin toteuttamiseksi.

Uudessa versiossa luotaimesta olisi riisuttu Didymoksen kuuhun suunniteltu laskeutuja ja poistettu tutkajärjestelmä, joka luotaisi kuun rakennetta. Hintalappu olisi nyt 210 miljoonaa.

Nasan Dart-hanke eli varsinainen törmääjä etenee eurooppalaisista huolimatta, mutta Dart ei pysty tekemään kaikkia niitä tärkeitä mittauksia, joihin Aimia tarvittaisiin.

Aimin pitäisi mitata tarkasti kappaleen massa, jotta törmäyksen vaikutukset voitaisiin myös mitata.

”Emme ole koskaan kokeilleet asteroidin työntämistä radaltaan eikä sitä voi testata laboratoriossa mitenkään. Meidän täytyy selvittää, pitävätkö simulaatiomme ja mallimme paikkansa”, kertoo Esan johtaja Jan Woerner.

Nasa rakentaa Dart-luotaintaan edelleen alkuperäisessä aikataulussa. Sen olisi tarkoitus törmätä asteroidiin vuonna 2022.

Tutkijat sanovat, että parasta olisi ollut saada Aim tekemään mittauksia samaan aikaan Dartin kanssa. Aim pystyy heidän mukaansa hoitamaan tehtävänsä myös törmäyksen jälkeen, jos hanke ylipäätään saa rahoitusta.

Koirat, joilla oli tietty muoto oksitosiiniin liittyvästä geenistä, kääntyvät herkemmin omistajansa puoleen. Sama geenivariantti löytyi myös susilta.

Aivoissa erittyvä kiintymyshormoni oksitosiini on tärkeä osa ihmisten välistä sosiaalista kanssakäymistä. Hellyydenosoitukset kuten halaaminen ja suutelu saavat oksitosiinia erittymään, ja sitä vapautuu erityisesti seksin aikana.

Oksitosiini säätelee myös ihmisen ja lemmikkien välistä elämää. Lemmikin silittely vapauttaa oksitosiinia, ja samalla tavoin koirankin aivot raksuttavat.

Ruotsalaisessa Linköpingin yliopistossa tutkittiin oksitosiinin vaikutusta kultaisiin noutajiin. Koirat, joilla oli tietty geenimuunnos oksitosiinireseptoriin liittyvällä alueella perimässä, kääntyivät herkemmin omistajansa puoleen pyytääkseen apua.

Tutkimuksessa pantiin 60 kultaista noutajaa ratkaisemaan yksinkertainen pulma. Niiden piti avata kansi saadakseen herkkupalan.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kansi suljettiin niin, ettei koira voinut saada sitä auki. Tarkoitus oli katsoa, miten herkästi koira hakee omistajaltaan apua.

Kolme varttia ennen koetta koirien kuonoon suihkutettiin joko oksitosiinia tai suolavesiliuosta. Sitten tutkijat ottivat aikaa, kuinka kauan koira jaksaa itsekseen painia kannen kanssa.

Oksitosiinisuihke todella vaikutti, mutta vain osaan koirista. Sellaiset koirat, joilla oli tietty oksitosiinireseptoriin liittyvä geenivariantti, tulivat helpommin pyytämään apua omistajaltaan.

Samoja koiria testattiin myös suolavesiliuoksella, mikä odotetusti ei vaikuttanut avuntarpeen lisääntymiseen.

Kaikista koirista otettiin dna-näytteet. Tutkijat paikansivat erityyppisiä muunnoksia oksitosiinigeenien lähistöllä niiden kromosomistossa. Niin sanotun AA-genotyypin koirat reagoivat oksitosiiniin, kun taas GG-genotyypin koirat eivät.

Samaa vaihtelua havaittiin myös susilla. Tutkijat analysoivat 21 suden dna:ta niiden verinäytteistä.

Toisin sanoen oksitosiinireseptoriin liittyvät muunnokset olivat susilla jo ennen niiden kesyttämistä koiriksi. Se voi selittää, miksi tietyt sudet muinoin tulivat paremmin ihmisten kanssa toimeen.

”Tulokset antavat olettaa, että ihmiset aikoinaan valitsivat kesytettäviksi yhteistyökykyisiä susia ja jalostivat niistä seuraavia sukupolvia”, sanoo tiedotteessa Mia Persson, yksi tutkijoista.

Tutkimuksen julkaisi Hormones and Behaviour.