Vilnasta kirkon alta löytynyt vainaja oli kuollessaan 2–4-vuotias.
Vilnasta kirkon alta löytynyt vainaja oli kuollessaan 2–4-vuotias.

Viruksesta kehittyi kaksi kantaa vielä sen jälkeen, kun rokote keksittiin 1796.

Isorokon on arvioitu tappaneen tuhansien vuosien aikana enemmän ihmisiä kuin muut kulkutaudit yhteensä. Joidenkin tietojen mukaan jo faarao Ramses V olisi kärsinyt isorokosta. Hän eli yli kolme tuhatta vuotta sitten.

Pikkulapsen muumio on nyt paljastanut, että kammottava tauti on uudempaa perua kuin aiemmin on oletettu. Tunnettujen virusten yhteinen kantamuoto on 1500-luvulta.

Löydön teki kansainvälinen tutkijaryhmä, jossa oli mukana myös suomalaisia. Sen julkaisi Current biology -lehti.

Tutkijat onnistuivat saamaan isorokkoa aiheuttavan variolaviruksen dna:ta muumioituneesta lapsesta, joka löytyi kirkon kellarista Liettuan pääkaupungissa Vilnassa.

Lapsi oli kuollessaan kahden ja neljän ikävuoden välillä. Radiohiiliajoitukset paljastivat, että muumioituminen tapahtui vuosina 1643–1665.

Silloin Euroopassa tiedetään jyllänneen useitakin isorokkoepidemioita. Lapsessa ei kuitenkaan ollut taudin ulkoisia merkkejä eivätkä tutkijat varsinaisesti odottaneet, että muumiossa olisi isorokkoa.

”Variolavirusta paljastui aivan yllättäen suuria määriä pehmytkudosnäytteistä, kun analysoimme niiden sisältämiä viruksia”, kertoo tutkijaryhmän jäsen Maria Perdomo Helsingin yliopistosta.

Lapsimuumiosta eristetty virus oli pahasti pilkkoutunut, mutta tutkijat saivat rakennettua siitä kokonaisen isorokkoviruksen. Se sai heidät aluksi huolestumaan.

”Jos sieltä olisi löytynyt elävää, tarttumiskykyistä virusta, tutkimus olisi välittömästi pysäytetty”, kertovat professorit Klaus Hedman ja Antti Sajantila Helsingin yliopiston tiedotteessa.

Virusten genomit olivat kuitenkin niin hajoneet ettei tartuntariskiä syntynyt.

”Saimme WHO:lta luvan tutkimuksen jatkamiseen, ja pääsimme etsimään lisätietoa isorokkoviruksen evoluutiohistoriasta.”

Kyseinen virus on paitsi vanhin koskaan eristetty isorokkovirus myös vanhin kokonainen virus, joka ihmisestä on koskaan löydetty.

Kun lapsimuumion virusta verrattiin tietopankeissa oleviin isorokkoihin, ilmeni, että kaikkien tunnettujen isorokkovirusten yhteinen kantamuoto ajoittuu noin vuoteen 1580.

On siis mahdollista, että variola onkin suhteellisen tuore eikä muinainen tappaja. Voi olla, että Ramses V kuolikin tuhkarokkoon eikä isorokkoon, sillä niiden jälkiä on lähes mahdoton erottaa toisistaan. Faaraon saattoi myös tappaa jokin muu sairaus.

”Joko variola on nuorempi kuin on luultu tai siitä on aiemmin ollut olemassa jokin erilainen versio”, Perdomo tiivistää. Lisää tietoa saadaan, jos viruksia kyetään eristämään ja tutkimaan vielä vanhemmista muumioista.

Tällainen tutkimus on mahdollista, jos muumioiden kudokset ovat säilyneet riittävän hyvin.

Rokotteiden jälkeen kaksi kantaa

Isorokkorokotteen keksi englantilainen Edward Jenner vuonna 1796. Suomessa ensimmäiset rokotukset annettiin vuonna 1802.

Rokote vei virukselta elintilaa ja pakotti sen mukautumaan tilanteeseen: se kehitti itsestään uuden version. Uuden tutkimuksen tulokset nimittäin osoittivat, että rokotusten alkamisen jälkeen isorokkoviruksesta kehittyi kaksi rinnakkaista kantaa.

Näistä Variola major oli häijympi. Se tappoi lähes joka kolmannen, vauvoista jopa 80 prosenttia. Variola minor -tartunnan saaneista yksi sadasta menehtyi. Koska V. minor ei ollut serkkunsa veroinen tappaja, se levisi tehokkaasti eteenpäin.

V. minor -viruksen maailmanlaajuista leviämistä näyttää edistäneen muun muassa Atlantin yli käyty orjakauppa. 1900-luvun alussa V. minor -kannasta olikin tullut vallitseva isorokkoviruksen muoto.

Vuonna 1980 Maailman terveysjärjestö WHO julisti, että kammottava sairaus on saatu kokonaan hävitetyksi maailmasta. Se on myös ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa rokotuksilla kokonaan hävitetty tartuntatauti.

Saavutus on huikea, sillä pelkästään 1900-luvulla isorokkoon kuoli ainakin 300 miljoonaa ihmistä. Hengissä selviytyneille jäi pahoja arpia, ja noin kolmasosa sokeutui.

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.