Meillä on kullakin yksilöllinen sydämen syke. Kuva: <span class="photographer">Shutterstock</span>
Meillä on kullakin yksilöllinen sydämen syke. Kuva: Shutterstock

Yhdysvaltain puolustusministeriö kehitti menetelmän ihmisen tunnistamiseksi etäältä.

Kasvojentunnistus on jo yleisesti käytössä Kiinassa ja tekee tuloaan esimerkiksi lentokentille. Se vaatii kuitenkin kasvoja, jotka on kuvattu suoraan edestä. Parta, aurinkolasit tai huivi sekoittavat tunnistusta.

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon on alkanut kehittää vielä varmempaa tunnistetta. Se tunnistaa ihmisen sydämenlyönnit. Ne voidaan tunnistaa laservalon avulla. Laser löytää sydämenlyönnit jopa 200 metrin päästä ja ohuiden vaatteiden läpi.

Jokaisen ihmisen sydän on omanlaisensa ja muista hieman erilainen. Niinpä se kertoo omistajastaan yhtä lailla kuin muut tutut biotunnisteet, kuten sormenjälki tai silmän iiris.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ratkaiseva ero muihin biotunnisteisiin on kuitenkin etäisyys. Kaukaa on tosin jo voinut tunnistaa ihmisen myös kävelytyylin perusteella. Sen avulla on tunnistettu terroristeja, mutta menetelmä ei ole kovinkaan luotettava.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sydämenlyönti on paljon yksilöllisempi. Se pysyy samanlaisena ja vakaana, eikä sitä voi helposti peittää tai muuttaa.

Infrapunavaloa käyttävä laser voi näin tunnistaa ihmisen näkemättä hänen kasvojaan jopa 200 metrin päästä.

Paremmalla laserilla sen voisi tehdä vieläkin kauempaa, sanoo Steward Remaly puolustusministeriön terrorisminvastaisen teknikan kehityksen yksiköstä CTTSO:sta.

Remalyn ryhmä on kehittänyt Pentagonissa algoritmeja, jotka tunnistavat henkilön 95 prosentin tarkkuudella hyvissä oloissa. Tarkkuus kohenee edelleen.

”En halua väittää, että sen voisi tehdä avaruudesta, mutta hyvinkin kaukaa se voisi olla mahdollista”, Remaly kertoo Technology Review -lehden mukaan.

Sydämenlyöntien tunnistuslaite käyttää laservibrometriana tunnettua tekniikkaa. Se havaitsee sydämen sykettä sydämen pintaliikkeistä.

Laser pystyy siihen esimerkiksi paidan ja takin läpi. Tavallinen talvitakki on mittaukseen jo liian paksu.

Nyt laitteelta menee noin 30 sekuntia, kunnes se saa palautteen sydämestä. Siksi laite toimii nyt vain, jos kohde istuu tai seisoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla