Syödäkö vai ei? Tunnetussa kokeessa lapselle luvataan toinenkin karkki, jos hän jaksaa vastustaa kiusausta riittävän pitkään. Kuva: Kuvakaappaus Igniter Median videosta.
Syödäkö vai ei? Tunnetussa kokeessa lapselle luvataan toinenkin karkki, jos hän jaksaa vastustaa kiusausta riittävän pitkään. Kuva: Kuvakaappaus Igniter Median videosta.

Kuuluisassa vaahtokarkkitestissä lapset malttavat paremmin mielensä kuin ennen.

Suositun käsityksen mukaan virikepommitus ja älylaiteriippuvuus tekevät nykylapsista levottomia ja rapauttavat heidän itsehillintänsä. Uusi tutkimus osoittaa kuitenkin aivan muuta.

Tutkijat ovat selvittäneet jo 1960-luvun lopulta lähtien lasten itsehillintään kuuluisalla vaahtokarkkitestillä.

Kokeessa lapset istuvat pöydän ääressä edessään vaahtokarkki tai jokin muu herkku, jonka he ovat saaneet valita tarjokkaista. He saavat pistää karkin poskeensa. Tutkijat kuitenkin kertovat lapsille, että jos he kestävät kiusausta ja jaksavat odottaa, he saavat toisenkin vaahtokarkin.

Kokeen ajatuksena on, että mitä pidempään lapsi jaksaa vastustaa kiusausta, sitä parempi itsehillintä lapsella on.

Kyky torjua hetken mielihyvää, jotta saisi myöhemmin enemmän, ennustaa tutkimusten mukaan hyvää. Vaahtokarkkikokeessa itsehillintää osoittaneet lapset käyvät kouluja pidempään ja saavat parempia arvosanoja. Lisäksi heidän painonsa pysyy elämän aikana paremmin kurissa.

Tutkija John Protzko Kalifornian yliopistossa Santa Barbarassa selvitti uudessa tutkimuksessaan, miten eri sukupolvien lapset ovat pärjänneet vaahtokarkkitesteissä viidenkymmenen viime vuoden aikana.

Tutkimuksia on tehty tänä aikana kaikkiaan 30, ja niihin osallistuneet lapset ovat olleet kymmenvuotiaita tai nuorempia.

Ennen kuin Protzko analysoi tulokset, hän kysyi veikkauksia 260:ltä lasten psyykkisen kehityksen asiantuntijoilta. Näistä yli puolet arveli, että tulokset vaahtokarkkitestissä olisivat vuosien varrella huonontuneet.

Toisin sanoen enemmistö asiantuntijoista uskoi vallitsevaan tarinaan lasten itsekontrollin murenemisesta.

Tosiasiassa lapset ovat yhä parempia vastustamaan hetken mielihyvän kiusausta. He psytyvät odottamaan kauemmin kuin aikaisempien sukupolvien lapset. Parannus on ollut tasaista.

Joka vuosi lapset jaksavat lykätä mielihyväänsä kuusi sekuntia pidempään. Tämä tarkoittaa vuosikymmenessä yli minuutin keskimääräistä kohennusta.

Itsehillintätestin tulokset ovat parantuneet suurin piirtein samaa vauhtia kuin älykkyystestien tulokset. Siksi Protzko arvelee, että molempia kehityskulkuja voivat selittää samat syyt. Itse syistä hänellä ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa käsitystä.

Sitä vastoin asiantuntijoiden uskomukselle lasten itsehillinnän rappiosta löytyy mahdollinen selitys: kyse on ”lapset nykyään”-ajattelusta. Kuvitellaan, että kulloisenkin nykyajan lapset ovat jotenkin erilaisia ja huonompia kuin lapset aiemmissa sukupolvissa.

Protzkon mukaan aikuiset muistavat omat kykynsä lapsena nykyisten taitojensa valossa ja siksi vääristyneinä.

”On helppo pilkata nykylasten kyvyttömyyttä kontrolloida itseään, mutta paljon vaikeampaa on muistaa oikein, millaisia itse olimme lapsina”, Protzko kirjoittaa.

Uusi tutkimus on julkaistu Open Science Frameworkissa niin sanottuna pre print -versiona, eikä sitä ole vielä vertaisarvioitu. Tutkimuksesta kerrottiin myös Britannian psykologien yhdistyksen tutkimusblogissa.

Keijona
Seuraa 
Viestejä9868
Liittynyt13.3.2015

Lasten itsehillintä on vahvistunut aiemmista sukupolvista

Niin, vaihtoehtoja siihen mikä motivoi enemmän odottamaan voi olla useita: Ahneus tai laskelmointi, kun saa enemmän. Evvk. makeiset kun ovat nykyään jokapäiväisiä. Tai vaikka, hammaspeikko. Tutkijoiden näkökulman motiivin voi olettaa: "kaikki asiat on paremmin kuin satavuotta sitten,koska "Demokratia mahdollistaa kaikille älyä, terveyttä, kauneutta ja johtamisen lahjoja perineille pääsyn korkeisiin asemiin omilla ansioillaan, ja samalla painostaa heitä käyttämään ominaisuuksiaan yhteiseksi...
Lue kommentti

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.