Moni muistaa, miten äitipuoli yritti myrkyttää Lumikin, mutta mikä koituukaan pahan äitipuolen kohtaloksi? Kuva: Bryan Gosline, Wikimedia Commons.
Moni muistaa, miten äitipuoli yritti myrkyttää Lumikin, mutta mikä koituukaan pahan äitipuolen kohtaloksi? Kuva: Bryan Gosline, Wikimedia Commons.

Pikkukatsojat näkevät erityisen usein, miten piirroshahmojen vanhemmat heittävät henkensä.

Lapsille suunnatut piirroselokuvat eivät ole niin viattomia ja lempeitä kuin yleensä ajatellaan, selvisi British Medical Journalin julkaisemassa tutkimuksessa. Siinä tutkijat analysoivat yhteensä 45 lasten hittipiirrettyä ja 90 aikuisten menestyselokuvaa vuosilta 1937–2013 siitä vinkkelistä, miten nopeasti jokin elokuvan päähenkilöistä kuolee.

Analyysi paljasti, että piirrettyjen päähenkilöt heittivät veivinsä 2,5 kertaa todennäköisemmin kuin lapsilta kiellettyjen elokuvien tähdet. Kaksi kolmesta piirretystä piti sisällään keskeisen hahmon kuoleman, kun taas aikuisten elokuvista näin voimakkaaseen juonenkäänteeseen turvautui vain puolet.

Tutkimusryhmä havaitsi myös, että piirretyissä päähenkilöiden vanhemmat kuolivat yli viisi kertaa todennäköisemmin kuin aikuisten filmeissä. Animaatioissa päähenkilöt, vanhemmat ja pääpahikset kuolivat ylipäätään aikaisemmassa vaiheessa elokuvaa kuin vertailukohteena olleissa leffoissa. Esimerkiksi Nemoa etsimässä -elokuvassa Nemo-kalan äiti joutuu barrakudan suihin, kun elokuvaa on kestänyt vasta neljä minuuttia ja kolme sekuntia. Tarzanin vanhemmat elävät samannimisessä elokuvassa vain viisi sekuntia pidempään.

Piirroshahmojen kuolemat ovat usein rajuja. Muun muassa Bambin äiti kuolee luodista, Tarzanin vanhemmat leopardin kynsiin ja Pienessä Merenneidossa laivan keulamasto lävistää merinoita Ursulan.

Epidemiologian tohtori Ian Colmanin ja kehityspsykologian tohtori James Kirkbriden johtamaan tutkimukseen kelpuutettiin vain piirroselokuvat, joiden päähenkilöt ovat ihmisiä tai eläimiä. Vertailukohdaksi kunkin piirretyn ilmestymisvuodelta valittiin kaksi menestyneintä aikuisten draamaelokuvaa. Niiden lajityypit vaihtelivat kauhusta trilleriin, mutta seikkailu- ja toimintaelokuvia ei laskettu mukaan, sillä niitä markkinoidaan usein lapsiperheille.

Tutkijat muistuttavat, että lasten valkokankaalla näkemät julmuudet pelottavat lasta ja voivat traumatisoida heitä pitkään. 

Raspu
Seuraa 
Viestejä13621
Liittynyt12.7.2010

Lasten piirretyissä kuolee enemmän hahmoja kuin aikuisten hittileffoissa

https://www.youtube.com/watch?v=XujMUxv76OM Sleeping Beaty: Kertomus siitä kuinka nuori viisitoistavuotisa neito menettää neitsyytensä vaikka isä yrittää kaikki "värttinät" kätkeä tai hävittää, löytää hän siitä huolimatta sen ainoan joka on jossain piilossa. Lopussa tietysti avioliitto niinkuin kuuluukin. Kukaan ei kuollut.
Lue kommentti

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Ötökkä meni tästä 500 miljoonaa vuotta sitten. Janan pituus on kaksi senttiä. Kuva: L. Buatois
Ötökkä meni tästä 500 miljoonaa vuotta sitten. Janan pituus on kaksi senttiä. Kuva: L. Buatois

Jokin pieni otus kipitti joen pohjassa jo 540 miljoonaa vuotta sitten.

Kiinasta on löytynyt maailman vanhimmat tunnetut jalanjäljet. Tai oikeammin raajan- tai ulokkeenjäljet.

Jokin pieni otus, todennäköisesti myöhempien niveljalkaisten varhainen esi-isä, on kipittänyt ja kaivautunut joen pohjassa satoja miljoonia vuosia sitten.

Nykyään tuo muinainen joenpohja on kiveä Etelä-Kiinassa. Kivettyneet jäljet löytyivät kahden kivikerroksen välistä. Niistä vanhempi on ajoitettu 551 miljoonan vuoden ikäiseksi ja nuorempi 541 miljoonan vuoden ikäiseksi.

Otus on siis elänyt yli 540 miljoonaa vuotta sitten. Tältä ajalta ei vielä tunneta jalallisia olentoja. Otus on elänyt juuri ennen kambrikautta, jolloin eläinkunta kehittyi räjähdysmäisesti ja uusia lajeja syntyi valtavasti.

Fossiili ajoittuu ediacara-kauden viimeisille vuosimiljoonille. Tuona aikana kehittyivät ensimmäiset monisoluiset ja monimutkaisemmat eläimet.

Valtaosa tuon ajan fossiileista on erilaisia pehmytkudoksisia matoja ja pussimaisia pieneliöitä. Nyt jälkensä jättäneellä otuksella on siis kuitenkin jo tuolloin ollut raajat. Tämä on merkittävää, sillä löydös voi auttaa ymmärtämään eliöiden kehitystä paremmin.

”Eläimet käyttävät ulokkeitaan liikkumiseen, pesänrakennukseen, taisteluun ja syömiseen. On tärkeä tietää, milloin ensimmäiset raajat ilmaantuivat ja mille eläimille, koska sitten ymmärrämme paremmin, miten muinaiset eläimet maapallolla alkoivat muuttua”, selittää geobiologi, professori Shuhai Xiao Virginian teknillisestä yliopistosta The Guardian -lehdessä.

Kivettyneet jäljet ovat niin pieniä, että tutkijat saivat toden teolla tihrustaa kiveä eri kulmissa, jotta auringonvalo olisi osunut pieniin yksityiskohtiin. Jäljet ovat todella hentoja ja vain muutaman millimetrin kokoisia.

Toistaiseksi on mahdotonta sanoa, minkälainen ötökkä jäljet on jättänyt. Asiaa helpottaisi, jos itse otus olisi kuollut ja kivettynyt jälkien läheisyyteen, mutta näin ei ole käynyt

Tutkijat kuitenkin arvelevat, että otus on ollut ehkä sormenpään levyinen ja sillä on mahdollisesti ollut neljä tai viisikin paria jalkoja.

Jäljet ovat kahdessa rivissä, ja fossiilista erottuu myös tunnelia muistuttavia kohoumia. Jälkien perusteella tutkijat ovat hahmotelleet otuksen liikkeet ja ulkonäön.

Tutkijat uumoilevat, että pieni otus on painanut menemään pohjaa pitkin ja välillä kaivautunut pohjahiekkaan, kenties pyydystääkseen mikrobeja ruoakseen tai happea etsien. Voi olla, että tällaisilla pienillä, pohjasedimenttiä sekoittaneilla otuksilla on ollut suurempikin vaikutus muinaisen maapallon geokemiallisiin prosesseihin.Tuolloin yli 540 miljoonaa vuotta sitten maapallon kaikki elämä oli vielä merissä. Ensimmäiset eläimet siirtyivät maalle vasta miljoonia vuosia myöhemmin. Maan päällä ei ollut vielä kasvejakaan.Tutkijat ovat alustavasti sijoittaneet jäljet jättäneen otuksen muinaiseen Lamonte-sukuun, jolle kaivautuminen on ollut muidenkin fossiilien perusteella tyypillistä. Eläintä ei kuitenkaan näillä tiedoilla voida tunnistaa. Otus on kenties ollut sukua joko myöhemmille niveljalkaisille tai nivelmadoille.Tutkimuksen julkaisi Science Advances.

Myös häviävälle puolelle joutuminen ja voimattomuuden tunne lisävät salaliittoteorioiden viehätystä.

Ihmisen kuvitelma omasta osaamisestaan ei aina vastaa todellisuutta. Psykologiassa tunnettu esimerkki tästä on niin sanottu ylivertaisuusvinouma. Se tarkoittaa, että ihminen uskoo tietävänsä aiheesta sitä enemmän, mitä vähemmän hän oikeasti ymmärtää.

Uusi tutkimus osoittaa, että tästä vinoumasta kärsivät ihmiset ovat myös alttiimpia salaliittoteorioille.

Amerikkalaisen Lehighin yliopiston psykologian tutkijat Joseph Vitriol ja Jessecae Marsh selvittivät, miten ihmisten poliittiset tiedot ja taipumus uskoa salaliittoihin korreloivat Yhdysvaltain presidentinvaalien aikana.

Viime vaalien myllerryksessä julkisuuteen tunki mitä oudoimpia valeuutisia ja hämäriä salaliittoteorioita, joista häiriintynein oli ehkä väite demokraattipoliitikkojen pyörittämästä lapsipornoluolasta pizzaravintolan kellarissa.

”Hallitukseen ja yhteiskunnan instituutioihin kohdistuvia salaliittoteorioita esiintyy läpi poliittisen kentän. Näissä uskomuksissa annetaan ylenpalttista vaikutusvaltaa jollekin näkymättömälle toimijalle tai salamyhkäiselle taholle”, Vitriol kuvailee.

”Salaliittoteoriat usein perustuvat jo kumottuihin harhaluuloihin, ja niihin uskova pyrkii niiden avulla torjumaan omaa maailmankuvaansa uhkaavan tiedon, joten niitä on hankala oikaista”, Vitriol sanoo PsyPost-verkkolehdessä.

Vitriolin ja Marshin tutkimuksessa 394 amerikkalaista sai vastata politiikkaa koskeviin kysymyksiin ennen ja jälkeen vuoden 2016 presidentinvaalien.

Heidän piti ensin arvioida, miten hyvin he tuntevat hallituksen politiikkaa. Sitten heitä pyydettiin kertomaan mahdollisimman tarkasti, mistä missäkin linjauksessa ja hankkeessa on oikeasti kyse ja miten ne vaikuttavat.

Löytyi kiinnostava yhteys: mitä kauempana ihmisen käsitys omista tiedoistaan oli todellisesta osaamisesta, sitä todennäköisemmin hän myös uskoi johonkin salaliittoteoriaan, kuten että aids on Yhdysvaltain hallituksen luoma sairaus tai että prinsessa Dianan kuolema oli salamurha.

Kiintoisaa oli sekin, että ilmiö näytti vaikuttavan voimakkaammin Hillary Clintonin kannattajiin sen jälkeen, kun Clinton oli hävinnyt vaalit Donald Trumpille. Toisin sanoen hävinnyt puoli halusi entistä herkemmin uskoa, että maailmassa on meneillään jotain hämärää.

Sama on havaittu aiemmassakin tutkimuksessa. Kun Barack Obama voitti Mitt Romneyn vuoden 2012 presidentinvaaleissa, tuolloin alakynteen jääneet republikaanit epäilivät todennäköisemmin, että vaalituloksissa tai maailmassa yleensä oli jotain vilunkia meneillään.

Salaliittoteoriat ovat siis tavallaan häviäjien harrastus.

”Kun ihmiset kokevat olevansa voimattomia ja heidän kannattamansa puolue häviää, salaliittoteorioista tulee houkuttelevia. Ihmiset tuntevat itsensä uhatuiksi eivätkä koe pystyvänsä hallitsemaan tärkeitä tapahtumia ja asioita”, Vitriol selittää.

Tutkimuksen julkaisi European Journal of Social Psychology.

Vitriol oli hiljattain tekemässä myös toista tutkimusta, joka julkaistiin samassa lehdessä. Tämä 3 500 ihmistä kattanut kyselytutkimus osoitti salaliittoteorioihin uskomisen olevan kytköksissä siihen, että ihminen uskoo yhteiskunnan perusarvojen olevan uhattuina.

Yhdysvalloissa ja epäilemättä muissakin maissa oikeiston ja vasemmiston salaliittoteoriat poikkeavat toisistaan. Esimerkiksi Amerikan laitaoikeisto esitti pitkään väitteitä siitä, että presidentti Obama olisi syntynyt Keniassa.

Tässä kelkassa oli myös Trump ennen valintaansa presidentiksi. Obaman on myös väitetty olevan muslimi.

Demokraattien kannattajien ja vasemmiston parissa taas on yleisempää uskoa, että WTC:n tornien romahdukseen johti jonkinlainen Yhdysvaltain sisäinen salaliitto. Uskomukset kohdistuvat siis tyypillisesti vastakkaiseen poliittiseen siipeen.

Myös kummankin laidan tieteenvastaisia näkemyksiä on tutkittu, ja ne näyttävät menevän melko tasan.

Republikaanien kannattajille on huomattavasti tyypillisempää vastustaa evoluutioteoriaa ja kiistää ilmastonmuutos kuin demokraateille. Vasemmisto taas suhtautuu epäluuloisemmin geenimuunteluun ja rokotteisiin.

Karkeasti voi sanoa, että vasemmistolle on tyypillisempää epäillä suuryrityksiä, kun oikeistolainen taas epäilee hallitusta.

Ylipäänsä näyttää siltä, että ihminen valitsee sellaiset uskomukset, jotka sopivat hänen maailmankuvaansa, olivat ne totta tai eivät.