Kuva: U.S.Navy
Kuva: U.S.Navy

Myös iltapäivisin ja viikonloppuisin leikatuista berliiniläisistä tavallista useampi kuolee.

Leikkaukset ovat vaarallisimmillaan viikonloppuisin, iltapäivisin ja helmikuussa.

Monilla eri aineistoilla ja eri puolilla maailmaa on osoitettu, että kuolleisuus vaihtelee sairaaloissa vuorokauden- ja vuodenajan mukaan. Euroopan nukutuslääkäreiden seuran konferenssissa esitelty tutkimus osoittaa, että samanlaista vaihtelua ilmenee myös leikkausten onnistumisessa.

Berliinin Charité-yliopiston tutkijat kollegoineen kävivät läpi kahden sairaalakampuksen leikkauspotilaat vuosilta 2006–2011 eli yhteensä 218 758 ihmistä. Aineistosta kävi ilmi, että iltapäivällä leikatuilla oli 21 prosenttia suurempi kuoleman riski verrattuna muuhun aikaan leikattuihin. Viikonloppuna leikkaaminen oli 22 prosenttia vaarallisempaa kuin arkipäivänä. Vaarallisin kuukausi oli helmikuu, jolloin leikkauspotilaan kuoleman riski oli 16 prosenttia suurempi kuin muina kuukausina.

Tutkijat aikovat seuraavaksi selvittää, johtuvatko erot hoidon laadusta vai kenties siitä, että viikonloppuisin ja iltapäivisin leikataan sairaampia potilaita.