Treeni tallentaa lihaksiin tulevan kasvun varantoja. Kuva: Vilma Rimpelä
Treeni tallentaa lihaksiin tulevan kasvun varantoja. Kuva: Vilma Rimpelä

Käyttämätön lihas surkastuu. Uutta lihaskasvua helpottavat tumat eivät kuitenkaan tuhoudu. Se selittää lihasmuistin.

Käytä tai kadota -ohje ei päde lihaksiin, ja viimeaikaiset lihasfysiologian tutkimukset kertovat, miksi näin on.

Ohjeen sisältämän ajatuksen mukaan jos et käytä jotakin kykyäsi, tässä tapauksessa lihaksia, ne kuihtuvat tarpeettomina pois. Harjoituksen puutteessa lihakset toisiaan heikkenevät ja pienenevät. Menetys ei kuitenkaan ole lopullista.

Uudet löydöt kiistävät vanhemman teorian lihasten muutoksista, väittää Massachusettsin yliopiston professori Lawrence Schwartz Frontiers of physiology -lehdessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tiedetään, että lihaksen koko ja voima vaihtelevat paljon käytön ja erilaisten sairaustilojen mukaan. Harjoitus ja anaboliset steroidit kasvattavat lihaksia, kun taas liikkumattomuus ja monet sairaudet voivat saada ne nopeasti surkastumaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vanhan teorian mukaan lihasten koon muutoksia myötäilevät muutokset lihassolujen tumien määrässä. Lihasolussa tumia ei ole vain yksi niin kuin muissa soluissa vaan useita.

Monitumaisuus johtuu lihaksen kasvutavasta. Kasvu tapahtuu siten, että lihassolun vieressä olevat satelliittisolut sulautuvat siihen. Samalla niiden tuma siirtyy lihassolulle. Lopulta isossa lihassolussa tumia voi olla satoja.

Tumat osallistuvat ratkaisevasti lihasten proteiinisynteesiin. Siinä tehdään aineksia, joiden avulla lihas pystyy tekemään työnsä eli supistumaan.

Yhtä mieltä tutkijat ovat siitä, että lihasten kantasolut tuottavat lisää tumia lihasten kasvaessa.

Erimielisyyttä sen sijaan on siitä, mitä tapahtuu jo muodostuneille tumille lihasten pienentyessä. Vanha teoria väittää, että tumat vähenevät.

Teorialle on myös tutkimusnäyttöä. Eläinkokeissa on löydetty hajonneiden tumien jäänteitä, kun eläinten lihakset ovat surkastuneet.

Toiset havainnot sen sijaan viittaavat siihen, että tumien jäänteet kuuluvat itse asiassa toisille soluille, eivät lihassoluille. Lisäksi on tutkimuksia, joiden mukaan lihasten tumat eivät näytä hupenevan, vaikka lihakset pienenevät.

Eräässä kokeessa tutkijat onnistuivat värjäämään hiirten lihasten tumia. Siten kaikki tumat saattoi laskea yksitellen.

Ensin tutkijat kasvattivat hiirten lihaksia ja saivat huomata, että tumien määrä lihassyissä kasvoi.

Kun tutkijat seuraavaksi saivat hiirten lihakset surkastumaan, he laskivat uudelleen tumat samoissa lihasyissä. Vaikka lihakset kutistuivat puoleen, tumien määrä pysyi ennallaan.

Myös Schwartzin ryhmän omat havainnot kiitäjäperhosen lihaksista viittaavat tumien säilymiseen.

Tutkijat tarkastelivat tiettyä tupakkakiitäjän lihasta, jonka kukin solu on peräti viisi millimetriä pitkä ja yhden millimetrin paksuinen. Tämän lihaksen voimalla toukka ryömii eteenpäin ja aikuinen perhonen kuoriutuu esiin kotelostaan muodonmuutoksen lopuksi.

Aikuiseksi kehittymisen jälkeen tulee luonnostaan vaihe, jolloin lihas alkaa surkastua. Jo kolmessa päivässä se kutistuu jopa 40 prosenttia massastaan.

Schwartz ryhmineen laski lihaksen tumat sekä tumien määrästä kertovan dna:n määrän surkastumisen jälkeen. Tulos oli, että tumien määrä ei muutu. Ne jäävät eloon, vaikka lihas kutistuu ympärillä.

Tumien säilyminen selittää lihasmuistin. Ilmiöllä tarkoitetaan sitä, että lihas ikään kuin muistaa aiemman treenin ja tauon jälkeen lihaskunto palautuu nopeammin.

”On paljon helpompaa palauttaa tietty lihaskunnon taso uudestaan harjoittelemalla kuin alunperin hankkia se. Näin on, vaikka harjoittelussa olisi ollut pitkäkin tauko”, Schwartz selittää tiedotteessa.

Jyväskylän yliopiston liikuntafysiologian emeritusprofessori Heikki Kainulaisen mukaan aiemminkin on arveltu, että lihasmuisti perustuisi tumien säilymiseen.

”Uudet tutkimukset todistavat paremmin sen asian, että lihassolun surkastuessa siinä olevien tumien määrä ei alene. Siksi sillä on kapasiteetti ryhtyä rakentamaa lihasta uudelleen”, Kainulainen kommentoi.

Norjalaiset tutkijat ovat Kainulaisen mukaan nähneet ilmiöstä viitteitä anabolisia steroideja käyttäneiltä urheilijoilla. Hormoneja käyttäneiden urheilijoiden lihassolut kasvoivat suuremmiksi ja heillä oli niissä enemmän tumia kuin verrokeilla, jotka eivät olleet käyttäneet dopingia.

”Doupanneiden lihakset palautuivat nopeasti suuriksi, kun treenaaminen aloitettiin uudelleen. Toisilla tällaista ei tapahtunut”, Kainulainen kertoo.

Tumien lisäys ja säilyminen selittää, miksi anabolisten steroidien dopinghyödyt jatkuvat pitkään senkin jälkeen, kun on lakannut käyttämästä niitä. Niinpä pysyvä kilpailukielto steroidien käyttäjille on perusteltu, koska hyödytkin ovat pysyviä.

Tavallisille ihmisille Scwartzin sanoma on, että lihasten tumia kannattaa alkaa hankkia jo varhain.

”Nuoruudessa lihasten kasvua edistävät hormonit, ravitsemus ja vankka varanto kantasoluja. Se on ihanteellista aikaa tallentaa lihastumia, joita voi hyödyntää vanhemmalla iällä toimintakyvyn säilyttämiseksi”, Scwartz selittää.

Lentotaidoton
Seuraa 
Viestejä5973

Mielestäni sallia ihan kaikki.

Never. Tuon voisi pitkin hampain joskus tulevaisuudessa mahdollisesti ja ylivoimaisen pakon edessä antautuen hyväksyä AIKUISTEN ihmisten kohdalla. Eli jos joku aikuinen ehdoin tahdoin haluaa joko rahan tai maineen sokaisemana pilata terveytensä. Silti mikään vastuullinen liitto maailmassa ei ottaisi tällaisen ratkaisun tehneitä jäsenikseen. Mikään "laki" maailmassa ei nytkään estä aikuisia ihmisiä elämästä itsetuhoisesti.

Eli pilleristit saisivat sitten keskenään ilman liittoja kilpailla ja tappaa/tapattaa toisiaan.

Mutta homma ei ole niin simppeli kun ajattelemme nuorisoa. Olisi suoranainen härski ja anteeksiantamaton rikos nuoria kohtaan sallia (ja jopa yllyttää) tällainen. Nuori puberbetti-iässä oleva ei ole vielä henkisesti sillä tasolla, että osaisi arvioida dopingkäyttöä koko pitkän elämänsä perspektiivistä. Esikuvat ovat voimakas vaikuttaja tuossa iässä. Olen niin paljon tehnyt työtä myös nuorien parissa, että tiedän mistä puhun. Eli tällainen olisi selvästi verrattavissa lapsenmurhiin. Sitäkö haluat?

Minijehova
Seuraa 
Viestejä8385

111 kirjoitti:
Eli urheilija voi käyttää nuorena kiellettyjä aineita ja hankkia näitä lihastumia lisää nopeammin kuin puhtaasti urheilevat.

Sitten vaan lopettaa käytön, odottaa tarpeeksi kauan, jatkaen treenaamista ja ilmoittautuu sitten oman lajinsa kilpiluihin?!?

🤔

Puhtaasti urheileva on vaikea määriteltävä ja taitaa olla suoranainen mahdottomuus.

Esimerkiksi kantasoluruiskeita ei olla kielletty (vielä) missään lajissa, vaikka tarjoavat sellaista palautusta, että vastaavaan ei yltetä edes venäläisessä laboratoriossa.

Voisi olla silmiäavaavaa hommaa vilkaista jonkun suuren saksalaisen kantasolufirman asiakaslistoja. Niitä voi vaikka verrata muutamien edellisten olympialaisten osallistujalistoihin ja miettiä mitä se puhtaus oikeastaan on.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Sisältö jatkuu mainoksen alla