Lihavuuteen pitäisi saada kunnon hoitoa, sanoo professori. Kuva: Shutterstock
Lihavuuteen pitäisi saada kunnon hoitoa, sanoo professori. Kuva: Shutterstock

Suomen terveydenhuollossa lihavan kustannukset ovat 626 euroa suuremmat kuin samanikäisen normaali- tai ylipainoisen.

Lihavuus aiheuttaa Suomessa huomattavia lisämenoja, tuore tutkimus kertoo.

Suorat vuosittaiset terveydenhuollon kustannukset ovat lihavalla aikuisella keskimäärin 2 665 euroa, kun normaalipainoisella tai ylipainoisella ne ovat 1 799 euroa. Ero on 866 euroa.

Ero kapenee 626 euroon, kun esimerkiksi viisikymppisiä lihavia verrataan samanikäisiin normaali- ja ylipainoisiin. Lihavat olivat keskimäärin vanhempia kuin normaali- ja ylipainoiset.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Ikä ja sukupuoli huomioon ottaen lihavan aikuisen terveydenhuollon kustannukset ovat noin 40 prosenttia suuremmat kuin normaalipainoisen tai ylipainoisen ihmisen”, sanoo tutkimuksen ensimmäinen kirjoittaja Aino Vesikansa. Hän työskentelee lääkealan asiantuntijapalveluja tarjoavassa Medengine-yrityksessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Luku on suuri, sanoo kliinisen metabolian professori Kirsi Pietiläinen Helsingin yliopistosta.

”Jos Suomessa on noin 1,1 miljoona työikäistä lihavaa, se kertaantuu aika isoiksi luvuiksi”, tutkimuksen tehnyttä ryhmää johtava Pietiläinen sanoo.

Lihavuus lisää monien sairauksien riskiä, ja kustannuksia aiheutuu ennen kaikkea erilaisten lihavuuteen kytkeytyvien sairauksien kautta.

Niin sanottu terve lihavuus on harvinaista, sillä vain joka kymmenes lihava luokiteltiin tutkimuksen perusteella aineenvaihdunnaltaan terveeksi.

Ihminen on ylipainoinen, jos hänen painoindeksinsä on vähintään 25. Lihavan ihmisen painoindeksi on 30 tai enemmän.

Kyseessä on yksi ensimmäisistä maailmassa tehdyistä tutkimuksista, joka arvioi lihavuuden kustannuksia kansallisesti edustavalla väestöotoksella.

Tutkimukseen osallistui 5 587 satunnaisesti valittua ihmistä, jotka olivat mukana Finterveys 2017 -tutkimuksessa.

Tutkimuksen julkaisi The European Journal of Health Economics -tiedelehti.

Kustannuksiin laskettiin potilaskäynnit ja sairaalakäynnit perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa sekä lääkekustannukset.

Mukana ei ole sairauspoissaoloja tai ennenaikaisia eläkkeelle jäämisiä. Työkyvyttömyydestä aiheutuu merkittäviä kustannuksia sekä yksittäisille ihmisille että kansantaloudelle.

Tarkoituksena ei missään nimessä ole syyllistää lihavia, Pietiläinen sanoo.

Kustannuslaskelmia on hänen mielestään syytä esittää siksi, että lihavuuden hoitoon on osoitettu liian vähän resursseja. Laskelmat on tarkoitettu päättäjille päätöksenteon pohjaksi.

Luvut puhuvat Pietiläisen mielestä sen puolesta, että lihavilla pitäisi olla oikeus saada terveydenhuollossa painonhallintaan kunnolla apua.

NasseSetä
Seuraa 
Viestejä3018

Yeni Mihova kirjoitti:
NasseSetä kirjoitti:
Yeni Mihova kirjoitti:
NasseSetä kirjoitti:
Yeni Mihova kirjoitti:
NasseSetä kirjoitti:
Olen aina sanonut että lihavuus on mielenterveydellinen ongelma. Sen juurisyy on kupolissa.
Läskit yleensä tissuttaa viinaa, niillä on suurimmalla osalla myös alkoholiongelma.
Alkoholismikin on mielenterveydellinen ongelma.
Lohtusyöminen ja lohtujuominen.
Mihin kukin sitä lohtua hakeekaan.

Sitten kun on lihava alkoholisti niin lopulta saa koko paletin, diabetes kakkosen ja sydänongelmat ja läskiä suoniin. Sitte tulee duunista kenkää kun jatkuvasti saikuttaa.

Moderni tutkimus osoittaa tuon todeksi.

Läskejä ovat hyväksikäytetty ja hakatut. Myös viiltely on samaa kamaa.
Kyse on vain omasta morfiinista, jota endorfiineiksikin kutsutaan.
Pollea tuottamalla itselle tuskaa. Nistejä.

Adiktiosta pääsee parhaiten eroon vaihtamalla sen toisern adiktioon.
Eikö sinunkin faijas alkanut juoksemaan?
Pitää löytää jokubadiktio joka on pienempi paha tai jollain tapaa hyödyllinen.

Harva kykenee tasapainottamaan mielensä ja sitä kautta kohtuullistamaan.

Kävelemään, mut joo.

Samat aivokemiat urheilusta ja huumeista. Molemmissa myös yliannostus riski.

Meitä on täällä muutama jannu jotka ollaan toistemme kanssa tekemisissä.
Täytyy sanoa että seura tekee kaltaisekseen.
Yks frendi on pudottanu painoa 24kg. Ite joku 12kg ja pari muuta alle 10kg.
Joka jätkä käy puntilla ja säätäny alkot minimiin. Yks on raitis.
Seura on tärkeetä. Jos haluu olla terve ja hoikka niin ei silloin pidä hillua fätsöjen kanssa. Sama ongelma syrjäytymisessä ja työttömyydessä.
Syrjäytyneet istuu koneella ja kommunikoi toisten syrjäytyneiden kanssa ja työttömöt työttömien.
Se tekee omasta olotilasta hyväksyttävän.

Seuralla on iso merkitys.
Minä hengaan alle 30v likkojen Kaa nykyään. Ne tykkäävät hauskasta ja hörhöstä sedästä.

Toisten kanssa ollaan asialinjalla, osan kanssa puhutaan ja ajatellaan tuhmia ja joidenkin kanssa ajellaan hakemassa kukkaa ja nuuskaa mun suhteilla. :)

Nuori seura pitää myös nuorena. Fakta.
Siinä mielessä itseä nuorempi vaimo on ideaalinen.

Yeni Mihova
Seuraa 
Viestejä11027

Hellin Kuiluttaja!

Sisältö jatkuu mainoksen alla