Eri makujen tunnistamiseen on kielessä omanlaisensa nystyt. Kuva: Wikimedia Commons
Eri makujen tunnistamiseen on kielessä omanlaisensa nystyt. Kuva: Wikimedia Commons

Koe tehtiin hiirillä, mutta ihmisilläkin lihavien makuaisti tiedetään hoikkia heikommaksi.

Lihavilla hiirillä on jopa neljänneksen vähemmän makunystyjä kielessään kuin hoikilla lajitovereillaan, selviää Plos Biologyn julkaisemasta tutkimuksesta. Lihavien makuaisti on aiemmissakin tutkimuksissa todettu tavallista heikommaksi, mutta sen selittyminen kokonaisten makunystyjen puuttumisella on uusi havainto.

Makunystyjen turmaksi koituu matala-asteinen tulehdus, jota lihavuus pitää yllä kehossa, selittää tutkimusryhmä. Se tutki asiaa hiirillä.

Toiset hiiret saivat normaalirasvaista ja toiset erittäin rasvaista ruokaa kahden kuukauden ajan. Tuossa ajassa rasvaruokaa syöneet hiiret keräsivät kolmanneksen enemmän painogrammoja kuin normaaliruoalla eläneet lajitoverinsa. Samalla kielen makunystyt harvenivat 25 prosentilla.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Eri makujen tunnistamiseen on omanlaisensa nystyt. Tämän tutkimuksen mukaan lihominen ei vaikuttaisi eri nystyjen keskinäisiin voimasuhteisiin kielen pinnalla, eli ylipaino ilmeisesti miedontaa erilaisia makuja tasapuolisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Makunysty rakentuu 50–100 solusta, ja makunystyjen elinkaari kielen pinnalla on lyhyt, vain kymmenisen päivää. Tavallisesti tätä uudistumista ohjaa tasavahvasti kaksi prosessia, joista toinen tappaa vanhoja soluja ja toinen kasvattaa uusia tilalle.

Lihavilla hiirillä makunystyjä tappava järjestelmä kävi kuitenkin ylikierroksilla ja niitä synnyttävä systeemi alisuoriutui tehtävästään.

Syylliseksi tarkentui kokeissa välittäjäaine tnf-alfa, jonka ruiskuttaminen kieleen tappoi makunystyjä myös normaalipainoisilla hiirillä. Kyseistä ainetta syntyy rasvakudoksessa ja se tuottaa kehossa tulehdusta.

”Tämä data viittaa siihen, että pitkäaikainen altistuminen rasvaiselle ruokavaliolle ja siitä juontuva suuri rasvakudoksen määrä on yhteydessä matala-asteiseen tulehdukseen häiriten makunystyjen kunnossapidon ja uudistumisen tasapainoa”, summaa tiedotteessa tutkimusta luotsannut Robin Dando Cornwellin yliopistosta.

Tässä kokeessa ei testattu makunystyjen palautumista mahdollisen laihtumisen seurauksena. Aiemmissa tutkimuksissa lihomisen myötä heikentyneen makuaistin on kuitenkin todettu palautuvan normaalipainon myötä.

bdbdbd
Seuraa 
Viestejä238

Käyttäjä4499 kirjoitti:
bdbdbd kirjoitti:
Kyse ei ole siitä ruoan maistuvuudesta (oikeastaan laitosruokasuositusten mukainen ruoka ei maistu kyllä muutenkaan miltään, sen takiahan niihin laitetaan niin paljon esim. suolaa), vaan verensokerin nousun tuottamasta mielihyvästä.

Olen tästä eri mieltä. Muistan retket lapsena, kun pakattiin autoon hyviä raaka-aineita, ja lähdettiin päiväksi autiolle rannalle... sillä välin kun snorklattiin, iskä laittoi nuotiolla ruokaa. Kun merestä hoiperteli kolmen vartin päästä syömään, se oli jotain uskomatonta. Tiedätkö tunteen, kun jokin maistuu niin hyvin, että silmät pyörii päässä ja voisit ehkä hotkaista sormetkin? Tai 5:n tähden (vähintään) hotellin seisovat pöydät... kaikki on niin taivaallista, että menetät melkein puhekykysi; toisaalta eipä sitä paljon tarvita, kunhan muistat yhden kirjaimen ja se on M.

Kyse ei voi olla pelkästä verensokerista.

No en oikeastaan tiedä sitä tunnetta, mutta kyllä tuo vaikuttaisi johtuvan nimenomaan verensokerista.

Olisiko se nuotioruoka ollut yhtä hyvää ilman snorklailua? Maistuisiko hotelliaamiainen yhtä hyvältä jos se olisikin ensimmäisen sijasta vasta päivän toinen ruoka?

bdbdbd
Seuraa 
Viestejä238

Käyttäjä4499 kirjoitti:
Jos näyttää toiselle kieltä, se on muuten kirjaimellisesti mielen osoitus.

Miksi kaikilla ei toimi, että lihotessa ruoka ei enää niin paljon maistu? Jotkut syö, aivan kuin ruuasta pitäisi väkisin saada tyydytys.  "Enemmän, jos se vaikka auttaisi" - vaikka päinvastoin siinä käy.  Mikään ei tuota enää taivaallista nautintoa, kaikkeen turtuu. Välillä se kunnon kylläisyys pitää kokea; mutta miksi joku tekee sitä päivittäin?

Luulen, että mässäilyssä ratkaisevinta on opittu tapa kunnioittaa omaa kehoa. Sitten tiettyyn ruokavalioon oikeasti tottuu, fysiologisesti. Asenne voi olla "ruokaa minuun" eikä "minuun ruokaa", jos ymmärrätte eron. Jos syö suklaata joka päivä, sitä syö kuin leipää, koska ei piittaa kehonsa viesteistä. Ainakaan niistä viesteistä, jotka liittyvät suoraan ruokahaluun.

Sanotaan, että "nälkä on puoli maustetta" - ja siinähän on makunystyröiden kannalta päinvastainen ilmiö,  kuin lihomisessa pitkällä aikavälillä... Makunystyrät ei yhdellä aterialla vähene, mutta aktiivisuus kyllä toimii hyvinkin nopeasti.

Kyse ei ole siitä ruoan maistuvuudesta (oikeastaan laitosruokasuositusten mukainen ruoka ei maistu kyllä muutenkaan miltään, sen takiahan niihin laitetaan niin paljon esim. suolaa), vaan verensokerin nousun tuottamasta mielihyvästä. Mielihyvän suhteen mekanismi toimii jokseenkin kuten alkoholia juomalla: semmoinen kiva nousuhumala tuntuu mukavalta ja olo on hyvä, mutta kun humala lähtee laskuun, se ei tunnu kivalta ja pitää saada lisää.

Se leipä on kyllä omiaan sekoittamaan noita kehon nälkäsignaaleita, ei niinkään suklaa (ällömakeaa, vaikkakin välillä maukasta).

Sisältö jatkuu mainoksen alla