Piirroskuvassa suuri musta aukko ryystää ainetta siniseltä kumppaniltaan. Kuva: NASA/CXC/M. Weiss
Piirroskuvassa suuri musta aukko ryystää ainetta siniseltä kumppaniltaan. Kuva: NASA/CXC/M. Weiss

Naapurigalaksista paljastui niin suuri musta aukko, että se natisuttaa massiivisten tähtien kehitysteorioita.

Naapurigalaksista löytyi ennätysmäisen suuri tähden kokoluokan musta aukko. Massaa sillä on noin 16 Auringon verran. Löytö panee tutkijat miettimään massiivisten tähtien kehitystä, sillä nykyisten teorioiden mukaan tiukkaan kaksoistähteen ei synny yli kymmenen Auringon massaisia aukkoja.

Ennätysaukko kuuluu kaksoistähteen M33 X-7, joka huomattiin jo vuonna 1981. Se sijaitsee kolmen miljoonan valovuoden päässä M33-nimisessä galaksissa.

Tutkijat uumoilivat jo pitkään, että M33 X-7 sisältää mustan aukon. Asia varmistui kuitenkin vasta nyt, kun Jerome Orosz kollegoineen vertasi Chandra -röntgensatelliitin ja Havaijilla sijaitsevan Gemini -kaukoputken havaintoja keskenään. Samalla selvisi aukon odottamattoman suuri massa.

Punnitustulos julkaistaan tänään Naturessa.

Tähden kokoluokkaa olevat mustat aukot syntyvät, kun massiivinen tähti kuolee ja sen ydin luhistuu. Nyt löytyneen aukon nykyinen kumppanitähtikin on epätavallisen suuri, sillä sillä on massaa 70 Auringon verran. Mustan aukon synnyttänyt tähti on ollut tätä massiivisempi. Muutoin se ei olisi tuhoutunut ennen kumppaniaan.

Universumin suurimmat mustat aukot eivät liity tähtien kehitykseen. Ne sijaitsevat galaksien keskustoissa ja niissä saattaa olla massaa yhtä paljon kuin miljoonissa, jopa miljardeissa Auringoissa.