Kuva: Salk Institute for Biological Studies
Kuva: Salk Institute for Biological Studies

Yhdysvaltalaistutkijoiden lääkkeet vaikuttavat hiiren elimistöön kuten ahkera urheilu.

Sohvaperunan unelma kovasta kunnosta ilman hikeä näyttää nyt mahdolliselta. Kalifornialaisen Salk-instituutin tutkijat ovat tunnistaneet kaksi yhdistettä, jotka parantavat kestävyyttä. Lisäksi ne kohentavat solujen kykyä polttaa rasvaa.

Kumpikin lääkeaine saa lihaskudoksen käyttämään tehokkaammin energiaa – ilman väsymistä. Laboratoriokokeissa AICAR-nimistä yhdistettä saaneet hiiret kipittivät juoksupyörällä peräti 44 prosenttia verrokkeja pidempään.

GW1516-yhdiste paransi kestävyyttä vielä enemmän, mutta vain, mikäli siihen yhdistyi aiempi liikuntaharjoittelu. GW1516-hiiret jaksoivat juosta 68 prosenttia kauemmin kuin saman verran harjoitelleet verrokit.

Tutkimusta johtaneen Ronald Evansin mukaan uudet lääkeaineet voivat tarjota suojaa muun muassa metabolisilta häiriöiltä. Ne saattavat myös hillitä esimerkiksi lihasrappeumia.

Tulokset kiinnostanevat myös kilpaurheilijoita, mutta väärinkäytön välttämiseksi Evans on jo kehittänyt testin, jolla AICAR ja GW1516 voidaan seuloa virtsasta tai verestä.

Tutkimuksen julkaisi Cell.