Chandra-observatorio otti tämän kuvan Linnunratamme keskustasta huhtikuussa 2008. Kuva: Chandra X-ray Observatory Center
Chandra-observatorio otti tämän kuvan Linnunratamme keskustasta huhtikuussa 2008. Kuva: Chandra X-ray Observatory Center

Löydetyt pienemmät mustat aukot ovat lähellä ydintä hallitsevaa Sagittarius A:ta.

Linnunratamme keskustasta on löytynyt tusinan verran uusia mustia aukkoja. Ne reunustavat keskustan valtavaa mustaa aukkoa, nimeltään Sagittarius A.

Nyt löydettyjen lisäksi tutkijat arvioivat, että pienempiä mustia aukkoja voisi löytyä kotigalaksimme Linnunradan keskustasta ainakin 10 000 lisää.

Mustat aukot löysi tähtitieteilijä Charles Haileyn ryhmä Columbian yliopistossa New Yorkissa. Avainroolissa löydössä oli avaruuden röntgensäteilyä mittaava Nasan observatorio Chandra.

Haileyn ryhmä tutki Chandran mittauksista koottuja tietokantoja. He löysivät niistä signaalit, jotka ovat peräisin 12 mustasta aukosta.

Aukot ovat noin kolmen valovuoden säteellä Sagittarius A:sta. Kaikkia löydettyjä pienempiä aukkoja kiertää tavallinen, suunnilleen Auringon kaltainen tähti. Uusista mustista aukoista kertoi tiedelehti Nature.

Mustien aukkojen mallintajat ovat jo pitkään, pari vuosikymmentä, saaneet viitteitä siitä, että Linnunradan keskustassa olisi myös pieniä mustia aukkoja.

Niiden massat olisivat Aurinkomme luokkaa. Yhtäkään vain ei ollut tähän päivään havaittu.

Musta aukko anastaa jatkuvasti ainetta lähinaapureiltaan. Sen imu tuottaa mustan aukon ympärille plasmaa, jota kertyy kiekoksi mustan aukon ympärille. Plasma lämpiää ja tuottaa röntgensäteitä, joita voi tarkoin laittein havaita. Chandra on yksi sellainen.

Isoa Sagittarius A:ta ympäröi kaasua ja pölyä, joka tarjoaa täydellisen syntypaikan isoille tähdille. Nämä tähdet voivat muuttua mustiksi aukoiksi, kun niiden fuusio loppuu.

Osa muodostaa kaksoisjärjestelmiä, joissa toisena osapuolena on tähti, kertoo verkkojulkaisu Science Daily. Nyt löydettyjen aukkojen ympärillä kiertää tähti. Se pisti tutkijat pohtimaan, kuinka monta pienempää mustaa aukkoa voisi vielä löytyä Linnunradastamme.

Tähtitieteilijä Hailey vertaa arviointia siihen, että katsoisi lähimaisemaa, jossa on valoisuudeltaan erilaisia sähkölamppuja. Niiden valovoima on esimerkiksi 10 ja 100 watin välillä.

”Jos siirrät kaikki lamput kauemmas, yli kilometrin päähän, saatat silti nähdä sadan watin hehkulamput. Mutta et enää kymmenwattisia”, hän sanoo.

Nyt löydetyt 12 aukkoa ovat kuin satawattisia lamppuja eli isompia mustia aukkoja. Tästä voi yrittää päätellä, että Linnunradan keskustassa on noin 300–500 pienempää mustaa aukkoa, joita kiertää pienempi tähti, kertoo tiedelehti New Scientist.

Lisäksi mustien aukkojen tutkijat ovat päätelleet, että vain viidellä prosentilla mustista aukoista on seuranaan tähti. Silloin päädytään laskelmaan, että galaksimme keskustassa olisi yli 10 000 mustaa aukkoa.

Koko Linnunradassa tiedettiin tähän asti olleen 60 mustaa aukkoa.

Laskelmissa on tietysti epävarmuuksia, kommentoi tutkija Daryl Haggard McGillin yliopistosta Montrealissa Kanadasta. Syy on, että galaksin keskustaa ei tunneta vieläkään hyvin, vaikka sitä on kuvattu paljon eri välinein. Keskustassa on paljon kaasua ja pölyä tähtien, supernovien ja pulsarien seassa.

Hailey sanoo, että löytö edistää gravitaatioaaltojen tutkimista. Kun nyt tiedetään uusia mustia aukkoja, voi paremmin ennustaa, mikä osa löydettävistä gravitaatioaalloista liittyy niihin.

Tietoisuus ei ole vakaa tila vaan vaihtelee alati. Se tarjoaa tilaisuuksia oudoille aistimuksille. Kuva: iStock

Muinaisen kalliotaiteen kuvajaiset tuotti muuntunut tietoisuus. Se syntyy meidänkin aivoissamme.

Kalliotaidetta tehtiin kaikilla asutuilla mantereilla kymmeniätuhansia vuosia. Suomestakin sitä tunnetaan yli viidentuhannen vuoden takaa.

Jos olet joskus katsellut kuvia näistä maalauksista tai uurroksista, olet varmaan pannut merkille, kuinka samankaltaisia ne ovat maailman eri puolilla.

Kaikkialla kiveen on laadittu ristikoita, siksakkeja, aaltoviivoja, täpliä, kaaria ja spiraaleja. Yhtä lailla yleismaailmallisia ovat eläimet, ja joka puolella on kuvattu paljon myös ihmisiä.

Ihmisissä huomiota kiinnittää yhtäläinen kahtalaisuus. Osa toimittaa selvästi arkisia askareita, osa kokee jotain yliluonnollista. Heillä saattaa olla linnun pää, peuran sarvet tai leijonan häntä.

Menneisyytemme tutkijoilla on selitys samankaltaisuuteen. Se löytyy aivoistamme.

Tietoisuus on universaali

Tietoisuuden syvintä olemusta etsitään yhä, mutta yksi asia näyttää selvältä: aivomme tuottavat kaikille yhteistä tajunnan sisältöä.

Esihistoriallista ihmismieltä tutkiva Steven Mithen laskee, että universaali tietoisuus syntyi noin 50 000–60 000 vuotta sitten, samoihin aikoihin, kun meidän nykyisten ihmisten esivanhemmat purkautuivat Afrikasta maailmalle. Silloin aivorakenteissa tapahtui muutoksia, jotka mahdollistivat uudet kollektiiviset innovaatiot.

Kalliotaiteessa tämä näkyy aiheiden samanlaisuutena.

Yhteiset sisällöt syntyvät muuntuneessa tietoisuuden tilassa, jossa aivot tuottavat kuvia ihan itsestään, ilman visuaalisia ärsykkeitä. Tutkijat kutsuvat sisäsyntyisiä aistimuksia entoptisiksi kuviksi, mutta he eivät osaa vielä sanoa, miten aivot niitä tarkkaan ottaen tekevät. Se tiedetään, että havainnot etenevät vaiheissa abstrakteista kuvioista hallusinaatioihin ja että aivot ovat mukana laajalti.

Kuka vain voi kokea

Myös se on käynyt tutkimuksissa ilmi, että entoptisia havaintoja voi syntyä kenen tahansa päässä.

Tilaisuuksia tarjoaa tietoisuuden häilyvyys. Tajuntamme ei näet ole vakaa vaan vaihtelee tilasta toiseen. Erityisen altis harha-aistimuksille tietoisuus on silloin, kun se on kääntynyt sisäänpäin, itseen.

Entisaikain samaanit näkivät oman kulttuurinsa pyhiä ja pahoja, me voimme nähdä enkelin, kuolleen omaisen tai hirviön. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan yliluonnolliset aistimukset ovat yleisiä. Sellaisen on kokenut joka toinen maailman ihminen.

 

Lue lisää

Huhtikuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa kalliotaidetta tutkiva psykologi Mauno Niskanen valaisee universaalin tietoisuuden ja entoptisten aistimusten syntyä.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.