Talitiaset osaavat tarkkailla toisiaan myös videolla. Kuva: Jyväskylän yliopisto
Talitiaset osaavat tarkkailla toisiaan myös videolla. Kuva: Jyväskylän yliopisto

Jyväkylän yliopiston koe osoittaa, että lajin sisäinen informaatio on tärkeää tutkittaessa saalispopulaatioiden ekologiaa ja evoluutiota.

Linnut oppivat lajitovereiltaan videolta, mitä kannattaa syödä ja mitä ei. Tämä on selvinnyt Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen kokeissa.

Aiemmat tutkimukset ovat olettaneet, että ruuan välttämiseen tarvitaan omaa kokemusta ja tuntumaa saaliiseen, kertoo Jyväskylän yliopiston tiedote. Kokeesta kertoi myös New Scientist.

Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden tutkijat käyttivät professori Johanna Mappeksen kehittämää menetelmää. Tutkittavat talitiaiset seurasivat lajikumppaniensa ruokailua videolta.

Talitiaiset saalistivat niille ennestään tuntemattomia ruokakohteita. Niille näytettiin video lajitoverista, joka söi pahanmakuisen saaliin. Lintu reagoi siihen välttäen.

Talitiaiset näkivät videon vain yhden kerran, ja ne osasivat heti välttää pahanmakuista saalista.

Toinen talitiaisten ryhmä näki videolla ainoastaan saalistettavia kohteita, ei lajitovereita. Tämän ryhmän linnut eivät osanneet välttää tiettyä ruokaa yhtä hyvin. Ei, vaikka pahanmakuiset saaliit olivat huomattavasti helpompia löytää kuin hyvänmakuiset.

Monilla eläimillä kuten leppäkertuilla on hyvin kehittyneet varoitusvärit. Sen avulla ne varoittavat saalistajiaan myrkyllisyydestä tai pahasta mausta.

Tutkijoita askarrutti, kuinka kirkkaanväriset saaliseläimet ikinä selviävät hengissä, jos kaikki pedot joutuvat maistamaan ja tappamaan useita sellaisia, ennen kuin oppivat välttämään kyseistä saalislajia.

Uusia saalistettavia kohteita voidaankin oppia hyödyntämään tai välttämään nopeastikin sosiaalisen oppimisen avulla. Tieto saattaa olla hyväksi esimerkiksi tilanteissa, jossa myrkyllinen vieraslaji laji leviää populaatioon.

Koe osoitti, että linnuilla lajin sisäinen oppiminen täytyy ottaa paremmin huomioon, kun saalispopulaatioiden ekologiaa ja evoluutiota tutkitaan.

”Sosiaalisella oppimisella voi olla suuri merkitys saalis-saalistaja vuorovaikutukseen ja saalispopulaatioiden evoluutioon”, Mappes selittää.

Jyväskylän yliopisto teki tutkimuksen yhdessä Camridgen ja Zürichin yliopistojen kanssa. Sen julkaisi juuri tiedelehti Nature Ecology & Evolution.

Kukko kiekuu yhtä kovaa kuin lentoon lähtevä lentokone.

Miksi kukko ei kuuroudu, ihmettelivät eläintieteilijä Raf Claes Antwerpenin yliopistosta Belgiasta ja hänen kollegansa. He äänittivät kieuntaa lintujen ulkokorvan aukon viereen kiinnitetyillä nauhureilla ja saivat tulokseksi hämmästyttäviä lukuja.

Kun kukko kiekaisee kunnolla, ääni on niin voimakas, että voisi viedä kuulon liian lähellä seisovalta hoitajalta. Huuto kestää vain yhdestä kahteen sekuntia, mutta raikaa kurkusta keskimäärin yli 130 desibelin voimalla.

Äänenpaine vastaa sitä, että ihminen seisoisi 15 metrin päässä lentoon nousevasta suihkukoneesta.

Kokeen ennätysyksilö rääkäisi peräti 143 desibeliä. Yhtä kova meteli vallitsee lentotukialuksella, keskellä lähtevien ja laskeutuvien koneiden ärjyntää.

Ihminen voi turvallisesti oleskella kahdeksan tuntia 85 desibelin melussa, alle 15 minuuttia sadassa desibelissa ja vähimmillään vain alle sekunnin yli 130 desibelissa, tutkijat kirjoittavat Zoology-lehdessä. Kuuroutuminen johtuu siitä, että sisäkorvan karvasolut vahingoittuvat tai tuhoutuvat.

Claesin ryhmä otti kerroskuvausmenetelmällä kolmiulotteisia röntgenkuvia kukkojen kalloista. Niistä paljastui, miksi kukon kuulo säilyy. Kun sen nokka on ammottaa avoimimmillaan, neljäsosa sen korvakanavasta sulkeutuu täysin ja pehmeä kudos peittää puolet tärykalvosta.

Kukko siis kuulee oman huutonsa vahvasti vaimennettuna.

Kiekumisen voima vaimenee merkittävästi, kun etäisyys kasvaa vain puolellakin metrillä. Tämän ansiosta kukko tuskin vahingoittaa kanojenkaan kuuloa. Mutta jos näin kävisi, kanat toipuisivat. Toisin kuin nisäkkäillä, linnuilla sisäkorvan karvasolujen karvat voivat ainakin jonkin verran uusiutua.

Myös kanoilla korvakäytävä kapeutuu hieman nokan auetessa. Aiemman tutkimuksen mukaan kanojen varoitusäänet kaikuvat metrin päästä mitattuina vain 76 desibelin voimalla.

Ruiske voisi auttaa verkkokalvon rappeumaa sairastavia potilaita.

Ranskalainen GenSight-yritys aikoo kokeilla kunnianhimoista hoitokeinoa verkkokalvorappeumaan. Se perustuu optogenetiikkaan ja geeniterapiaan.

Menetelmällä muunneltaisiin ihmisen silmästä tiettyjä soluja sellaisiksi, että ne alkavat aistia valoa. Tähän tarvittava geeni otetaan levästä.

Verkkokalvon rappeuma on perinnöllinen ja melko yleinen sairaus, jossa silmän valoa aistivat solut rappeutuvat ja kuolevat. Verkkokalvon rappeuma supistaa ja sumentaa näkökenttää hiljalleen ja voi johtaa lopulta sokeutumiseen.

Tutkijat ovat värvänneet Britanniassa 12 koehenkilöä kokeilemaan uutta hoitoa, joka voisi säilyttää heillä ainakin jonkinlaiset näön rippeet.

Taudissa tuhoutuvien valoherkkien solujen lisäksi silmässä on myös soluja, jotka normaalisti eivät aisti valoa. Hoidon tarkoitus on muuttaa nämä solut valoa aistiviksi. Niillä potilas voisi nähdä ainakin tiettyjä valon aallonpituuksia.

Ajatus on, että muokatut solut voisivat kompensoida muiden solujen katoa ainakin osittain.

Levä on yksisoluinen eliö, joka pystyy erään geeninsä avulla aistimaan valoa. Geeni voidaan siirtää ihmisen silmään, jossa se muokkaa silmän soluja.

Kukin koehenkilö saa yhden ruiskeen toiseen silmään. Tätä ei ole aiemmin yritetty ihmisillä. Apinoilla ja hiirillä tehdyt kokeet kuitenkin viittaavat siihen, että geeniruiske on saanut eläinten silmän solut aistimaan punaista valoa.

Pelkän pitkäaaltoisen, punaisen valon aistiminen ei vielä tee näkökyvystä kovin ihmeellistä. Tutkijat toivovat, että se silti auttaisi näkönsä menettäviä havaitsemaan ainakin isoja kohteita ja muita ihmisiä.

Koehenkilöt saavat myös kameroilla varustetut erikoislasit, jotka muuntavat muita valon aallonpituuksia punaisiksi. Näin he saisivat heikkolaatuisen mustavalkonäön.

Myös yhdysvaltalaisella RetroSense Therapeutics -yrityksellä on käynnissä vastaava koe. Tässä kokeessa tosin siirrettävä geeni saa silmän hermosolut aistimaan sinistä, ei punaista valoa.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä2266
Liittynyt21.7.2017

Näkö yritetään palauttaa levän geenillä

Opsiinien merkitys elimistössä on kiehtovaa (opsiinit ovat valoreseptoreita, jotka muuttavat valosignaalin sähköiseksi signaaliksi). Ihmisellä on 9 eri opsiinia, mm. Rodopsiini silmän sauvasolujen näköpurppura. Melanopsiini toimii sirkadiaarisessa rytmissä ja pupillireaktiossa. Enkefalopsinia esiintyy runsaasti mm. aivoissa ja kiveksissä . Vähän myös sydämessä, keuhkoissa, maksassa, munuaisissa, lihaksissa, haimassa ja retinassa. Neuropsiinia on mm. ihmisen aivoissa, silmissä, ihossa ja...
Lue kommentti