Varhaiset linnut ovat kenties käyttäneet siipiään aluksi juoksemiseen eivätkä lentämiseen. Kumara asento ja etummaisen ulokkeiden räpytteleminen on saattanut antaa niille paremman pidon jyrkissä nousuissa, kun ne ovat paenneet petoja puuhun. Montanan y...

Varhaiset linnut ovat kenties käyttäneet siipiään aluksi juoksemiseen eivätkä lentämiseen. Kumara asento ja etummaisen ulokkeiden räpytteleminen on saattanut antaa niille paremman pidon jyrkissä nousuissa, kun ne ovat paenneet petoja puuhun. Montanan yliopiston Kenneth Dialin teoriaa esitellään tuoreessa Science –lehdessä.

Biologian professori Dial keksi ajatuksen seuratessaan peltopyiden pakolentoa puiden oksille. Ne eivät varsinaisesti lennä, vaan juoksevat jalat koukussa ja ruumis runkoa kohti viritettynä samalla villisti siipiään vispaten. Tarkempi tutkimus paljasti, että räpyttely auttaa pystysuoraa askellusta, koska se painaa linnun tiiviimmin puuta vasten. Samalla lailla spoileri puskee kilpa-autoa tiiviimmin radan pintaan.

Nykyisin useimmat paleontologit uskovat, että linnut ovat kehittyneet pienistä dinosauruksista. Jurakaudella 150 miljoonaa sitten ne ilmeisesti saivat lämpöeristeiksi jonkinlaiset höyhenet, jotka vähitellen muuttuivat pyrstö- ja siipisuliksi. Eräät tutkijat ovat arvelleet, että siivekkäät dinosaurukset oppivat lentämään niiden hidastaessa siivillä putoamisnopeutta puusta hypättyään. Dialin teoria selittäisi, miksi siiventyngistä oli evolutiivista etua. Ne auttoivat dinopoikasia välttämään petoja. Vasta suurten siipien kehitys olisi tuonut mukanaan varsinaisen lentotaidon.

Dialin ajatuksia on esitelty aiemmin muuan muassa Scientific American –lehdessä tammikuussa 2002. Montanan yliopiston ”lentolaboratorion” video-otoksia linnuista voit katsoa täällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla