Seeprapeippoparvi (Taeniopygia guttata) Australiassa.
Seeprapeippojen parveilua säätelee neuropeptidijärjestelmä, joka tunnetaan paremmin nisäkkäiden hoivakäyttäytymisestä. Kuva: G. Chapman
Seeprapeippoparvi (Taeniopygia guttata) Australiassa. Seeprapeippojen parveilua säätelee neuropeptidijärjestelmä, joka tunnetaan paremmin nisäkkäiden hoivakäyttäytymisestä. Kuva: G. Chapman

Lintujen hakeutumista seuraan ohjaavat samanlaiset hormonit ja reseptorit aivoissa kuin nisäkkäiden leimaantumista parisuhteeseen.

Lintujen parveilua tutkineet ornitologit ovat huomanneet, että tietyt neuroreseptorit auttavat säätelemään parven kokoa ja ryhmän valintaa ainakin naarailla.

Koska nämä samat reseptorit ovat osallisena sosiaalisen käyttäytymisen säätelyyn nisäkkäillä, kaloilla ja linnuilla, tutkijat uskovat että tämä mekanismi on säilynyt evoluutiossa pitkään.

Indianan yliopiston tutkija James Goodson kollegoineen teki sarjan kokeita erittäin sosiaalisilla seeprapeipoilla ja huomasi että oksitosiinin ja oksitosiinin kaltaisten hormonien reseptorit vaikuttavat huomattavasti siihen, kuinka paljon peipot käyttävät aikaa suurissa parvissa ja kuinka paljon ne viettävät aikaa tuttujen ykislöiden kanssa.

Koska oksitosiinihormoni vaikuttaa nisäkkäiden käyttäytymiseen lukuisilla tavoilla, kuten muun muassa jälkeläisten hoivaan, ahdistukseen ja yksiavioiseen parinmuodostukseen, tutkijat testasivat sen lintumaailman vastineen, mesotosiinin, vaikutusta seeprapeippoihin.

Salpaamalla mesotosiinireseptorit Goodson sai peipot käyttämään vähemmän aikaa suurissa ryhmissä ja tuttujen kanssa.

Toisaalta kun tutkijat lisäsivät mesotosiinia peipoissa, linnut osoittivat seurallisempaa käytöstä. Tosin aineen vaikutus rajoittui kaikissa ympäristöissä naaraisiin.

Tutkimuksen julkaisi Science.

Muinainen punkki jäi meripihkaan. Kuva on tutkimuksesta.
Muinainen punkki jäi meripihkaan. Kuva on tutkimuksesta.

Punkilla on ikää sata miljoonaa vuotta.

Meripihkaan kivettyneet eläimet ovat melkein kuin valokuvia dinosaurusten ajasta. Nyt Myanmarista on löytynyt kivettynyttä meripihkaa, jonka sisällä on ikivanha punkki.

Pieni otus on imenyt itsensä täyteen dinosauruksen verta ja tarraa yhä kiinni dinosauruksen sulkaan. Muinaisen havupuun pihkaan on ikuistunut hetki sadan miljoonan vuoden takaa.

Meripihkasta on löytynyt aiemmin vanhempiakin ötököitä ja esimerkiksi kokonainen muinainen linnunpoikanen. Nyt löytynyt punkki on ensimmäinen suora todiste siitä, että nämä verenimijät kiusasivat myös muinaisia eläimiä.

Toki tiedetään, että punkkeja oli olemassa jo yli 200 miljoonaa vuotta sitten. On kuitenkin harvinaista, että sekä loiseläin ja kappale sen isäntää ovat kivettyneet samaan pihkanpalaseen.

Tutkijat eivät voi olla täysin varmoja, kuuluiko meripihkaan jämähtänyt sulka dinosaurukselle vai eräälle esihistorialliselle linnulle.

Tiedetään, että useat teropodien alalahkoon kuuluneet dinosaurukset olivat höyhenpeitteisiä. Teropodien kuuluisin edustaja on Tyrannosaurus rex. Teropodeista kehittyivät myös nykyiset linnut.

Pihkasta löytynyt punkki on tieteelle uusi ilmestys. Se edustaa aiemmin tuntematonta punkkilajia ja tutkijat antoivat sille nimeksi Deinocroton draculi, Draculan hirmuinen punkki.

Havupuun pihkaan on tarttunut muutakin kiintoisaa. Tutkijat löysivät useita meripihkaan kivettyneitä punkkeja, ja osaan niistä näyttää tarttuneen pieniä karvoja. Näiden karvojen tutkijat arvelevat olevan peräisin erään kuoriaislajin toukasta.

Nämä toukat elävät nykyäänkin lintujen ja nisäkkäiden pesissä ja popsivat pesänhaltijasta varisevaa kuollutta ihosolukkoa ja sulkia. Kun toukkia on paljon, niistä irtoilevat karvat voivat muodostaa pesän pohjalle maton.

Niinpä tutkijat päättelevät, että punkit ovat vierailleet jonkin sulkapeitteisen dinosauruksen pesässä, missä niihin on myös takertunut näitä toukkien karvoja.

Verenimijät karvoineen ja dinosauruksesta tai linnusta irronnut sulka ovat sitten jämähtäneet kiinni puun pihkaan, joka sopivissa olosuhteissa kivettyy ja vuosimiljoonien saatossa kerrostuu merenpohjaan.

Vaikka yksi punkeista on täynnä verta, joka mahdollisesti on peräisin dinosauruksesta, ei ole toivoakaan, että näistä muinaisjäänteistä saataisiin dinosauruksen dna:ta. Perimäaines ei säily ehjänä siinä kivettymisprosessissa, jossa meripihka muodostuu.

Tutkimuksen julkaisi Nature Communications.

Ylipaino ei paljoa haittaa, jos näyttää voimakkaalta.

Naiset näyttävät pitävän miellyttävänä miehen lihaksikasta ylävartaloa, vaikka jotkut väittävätkin, että muskelit eivät kaikkia kiinnosta.

Kun 160 naista laitettiin valitsemaan miellyttäviä ylävartaloita kokeessa, naiset valitsivat aina sen, joka oli lihaksikas. Näin kertoo tutkimus, jonka julkaisi Britanniassa Royal Societyn julkaisusarja B.

Näytettyjen valokuvien yksi ryhmä esitteli yliopisto-opiskelijoita. Toisessa ryhmässä oli miehiä, jotka oli valittu kuviin kuntosalilta. He olivat käyneet salilla 3–5 kertaa viikossa. Kuvissa esiintyvien miesten voimaa mitattiin.

Miehen mitattu voima selitti selvästi parhaiten sitä, miten houkuttelevaksi naiset luokittelivat hänet. Se selitti tutkijoiden mukaan 70 prosenttia miehille annetuista pisteistä. Jos mies oli pitkä, miehen pisteet nousivat jopa kymmenen prosenttiyksikköä.

Miehen ylipaino pudotti hiukan pisteitä, mutta ei paljoa.

”Vaikka olet hieman ylipainoinen mutta näytät vahvalta, ei ylipaino juuri haittaa. Vahva ja tukeva kaveri on periaatteessa ok. Tämä voi lohduttaa monia miehiä”, kommentoi tulosta yksi sen tekijöistä, Kalifornian osavaltion yliopiston evoluutiopsykologi Aaron Lukaszewski Guardianille.

”Yllätyimme siitä, että vahva vartalo vetosi niin paljon”, sanoo tutkimusta johtanut Aaron Sell Griffithin yliopistosta Australiasta.

”Emme löytäneet yhtään naista, joka olisi mieltynyt enemmän heikkoon tai naisellisempaan vartaloon”, sanoo Sell.

Miesten houkuttelevuutta koskevissa tutkimuksissa on esitetty, että nainen ei koe tietyn pisteen jälkeen liian lihaksikasta vartaloa vetoavana.

Teorian mukaan lihakset tarjosivat esivanhemmille etuja, kun resursseja piti hankkia tai suojella jälkeläisiä. Tietyssä vaiheessa naisen pariutuminen voimakkaasti hallitsevan miehen kanssa ei olisikaan eduksi.

”Hän voi käyttää voimaansa aggressiivisesti, ja siitä voi koitua haittoja”, taustoittaa Lukaszewski.

Kokeet viittaavat kuitenkin siihen, että jos lihaksikkaassa vartalossa olisikin haittapuolia, se ei näy naisten valinnoissa.

Lukaszewski sanoo, että tutkimuksia on ehkä johtanut harhaan se, että miehen ylävartaloista on kokeissa näytetty piirustuksia, ei valokuvia.

”Piirroksissa on esitetty kokeissa animaatiohahmo Hulkin kaltaisia lihashirmuja. He eivät aina näytä inhimillisiltä.”

Samat tutkijat aikoivat seuraavaksi selvittää sitä, miksi tutkimukset kasvojen houkuttelevuudesta eroavat. Niissä naiset ovat osoittaneet mieltymystä naisellisiin miesten kasvoihin.

”Näyttää siltä, ​​että naiset analysoivat kasvoja eri tavalla. Me emme vielä tiedä miksi”, sanoo Sell.