Maan magneettikenttä suojaa meitä Auringosta irtoavilta hiukkasilta. Kuva ESA/NASA SOHO
Maan magneettikenttä suojaa meitä Auringosta irtoavilta hiukkasilta. Kuva ESA/NASA SOHO

Magneettikenttä heikkenee nopeammin kuin purjelaivojen aikaan.

Jos vanhojen purjelaivojen lokikirjoihin on luottaminen, Maan magneettikenttä oli niiden kaudella vakaampi kuin 150 viime vuoden aikana. Tieto on mielenkiintoinen, sillä Maan magneettisten napojen arvellaan olevan ehkä vaihtamassa paikkaa keskenään. Vahdinvaihtoa edeltäisi kentän heikkeneminen lähes olemattomaksi.

Maapallon magneettikenttä saa alkunsa sulan rauta-nikkeli-ytimen virtauksista. Virtausten ja syntyneen magneettikentän vuorovaikutus muuttaa magneettikentän suuntaa ja voimakkuutta jatkuvasti. Ensimmäiset tarkat mittaukset kentästä tehtiin 1840-luvulla. Siitä lähtien kentän tiedetään heikenneen hieman alle kymmenen prosenttia. Jos sama tahti jatkuu, kentän napaisuus muuttuisi seuraavan 1 500 vuoden kuluessa.

David Gubbins työtovereineen päättelee kuitenkin, että nykyisen kentän heikkenemistahti on vain tämän ajan ilmiö. Hän selvitti purjelaivojen lokikirjojen perusteella kentän voimakkuuden vuosien 1590 ja 1840 välillä. Tämä oli mahdollista koska kirjoihin on merkitty kentän suunta, joka auttaa voimakkuuden määrittämisessä. Kyseisenä 250 vuoden jaksona kenttä näyttää pysyneen suhteellisen vakaana. Gubbinsin ja kumppaneiden tutkimustulos julkaistiin Sciencessa.