Kuva: Corbis RF.
Kuva: Corbis RF.

Brittitutkijoiden mukaan psykopaattiset piirteet periytyvät.

Brittitutkijoiden mukaan psykopaattiset piirteet periytyvät. Kaksosilla tehty tutkimus osoittaa, että epäsosiaalinen käytös on geneettistä psykopaattisilla lapsilla. Muilla lapsilla epäsosiaalisuus osoittautui puolestaan opituksi.

Tutkimuksen pohjana oli lähes 4 000:n seitsenvuotiaan kaksosen joukko, joka rankattiin epäsosiaalisen käyttäytymisen mukaan. Epäsosiaalisin kymmenes jaettiin kahteen ryhmää. Niistä toiseen joutuivat ne, joilla oli psykopaattisia piirteitä. Aineiston analyysi paljasti, että psykopaattiset piirteet ovat vahvasti perinnöllisiä. “Havainto puoltaa sitä, että psykopaattisia piirteitä omaavia lapsia pitäisi auttaa mahdollisimman varhaisessa vaihteessa, sanoo tutkimusta vetänyt Essi Viding King’s Collegen uutistiedotteessa. Tutkimus julkaistiin Journal of Child Psychology and Psychiatry -lehdessä.

Psykopaateilta puuttuu kyky tuntea empatiaa. Heillä on myös taipumus ärsyyntyä helposti ja käyttäytyä aggressiivisesti tai impulsiivisesti. Monien tutkijoiden mukaan psykopatia ei ole joko tai –tila, vaan kyse on astevaihtelusta. Meissä kaikissa on jossain määrin luonnevikaisuutta.