Luontoympäristö virkistää lapsen keskittymiskykyä. Kuva: Ville Männikkö
Luontoympäristö virkistää lapsen keskittymiskykyä. Kuva: Ville Männikkö

Kasvillisuudessa on jotain, mikä elvyttää tarkkaavaisuutta

Viheralueet kodin lähellä parantavat lasten keskittymiskykyä. Siihen viittaa Espanjassa tehty tutkimus, jossa testattiin lapsia useiden vuosien ajan.

Tutkimukseen osallistui 1500 lasta kahdesta kaupungista Valenciasta ja Sabadellista, jotka sijaitsevat molemmat Välimeren puolella Espanjaa. Lasten kotikulmien vihreyttä arvioitiin, ja he tekivät huomiokykyjä mittaavia testejä neljä-, viisi- ja seitsemänvuotiaina.

Yksi testi oli laadittu nuorempia lapsia silmällä pitäen. Siinä kuvat vaihtuvat tietokoneen ruudulla ja lasten pitää painaa painiketta aina, kun jokin muu kuin pallon kuva ilmestyy ruudulle.

Seitsenvuotiaat tekivät hieman mutkikkaampaa testiä, jossa tietokoneruudulla vaihteli kuva viidestä kalasta. Lasten kuului painaa joko vasemman- tai oikeanpuoleista painiketta sen mukaan, mihin suuntaan keskimmäisen kalan nokka osoitti.

Osoittautui, että luonnonläheisemmissä naapurustoissa kasvaneet lapset tekivät vähemmän virheitä pallo- ja kalatehtävässä. Heidän tarkkaavaisuutensa toimi siis valppaammin.

Tutkijat eliminoivat muiden mahdollisten tekijöiden, kuten äidin koulutuksen tai asuinalueen vaurauden vaikutuksen tuloksiin.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun luonnonläheisyydestä on huomattu älyllistä hyötyä lapsille.

Sama Barcelonassa sijaitsevan Isglobal-tutkimuslaitoksen ryhmä raportoi pari vuotta sitten, että hieman vanhempien koululaisten asuinalueen vihreys oli yhteydessä parempaan työmuistiin ja tarkkaavaisuuteen. Nämä lapset olivat seitsemästä kymmeneen vuoden ikäisiä.

Luonnosta vaikuttaa virtaavan lapsen mieleen jotain, joka tekee hyvää. Sille on tarjolla erilaisia selityksiä, muun muassa tarkkaavaisuuden elpymisteoria.

Teorian mukaan luonnossa on pehmeästi lumoavia elementtejä, jotka eivät vaadi tahdonalaista keskittymistä. Tämä lepuuttaa huomiokykyä ja palauttaa sen voimat.

Lapsille luonto myös tarjoaa suoraan rikkaan ympäristön, joka ruokkii erilaista kiinnostavaa ja kekseliäistä toimintaa. Se kutsuu liikkumaan, ja liikunta tukee tutkitusti tarkkaavaisuutta.

Epäsuorasti luonto voi vaikuttaa lapsiin myös vanhempien kautta. Jos nämä ovat vähemmän stressaantuneita, lapsetkin hyötyvät.

Espanjalaistutkimuksen julkaisi Environment Health Perspectives.

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.

Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi
Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi

Länsi-Ranskasta löydetyssä yli 5 000 vuotta vanhassa lehmän kallossa oleva reikä on mitä todennäköisimmin porattu tarkoituksella.

Kallonporaus on ikivanha toimenpide. Esimerkiksi migreenin ja epilepsian uskottiin aiheutuvan pään sisällä mekastavista pahoista hengistä, ja kun kalloon porattiin tai raaputettiin reikä, nämä pirut pääsivät liihottelemaan matkoihinsa.

Arkeologinen todistusaineisto osoittaa, että ihmiset porasivat reikiä toistensa päihin jo yli 8 000 vuotta sitten. Toimenpiteestä jopa selvittiin hengissä jo kivikaudella.

Useassa vanhassa kallossa näkyy, että porausreikä on luutunut umpeen. Potilas on siis elänyt ainakin jonkin aikaa toimenpiteen jälkeen.

Nyt Ranskasta löydetty yli 5 000 vuotta vanha lehmän kallo viittaa siihen, että ihmiset ovat kenties harjoitelleet operaatiota eläimillä. Lehmän kallossa on ammottava reikä, jonka ympärillä on selvästi samanlaisia raapimisjälkiä kuin porauksen läpikäyneiden ihmisten päässä.

Atlantin rannalla Länsi-Ranskassa on muinoin ollut kivikautista asutusta, ja lehmän kallo kaivettiin siellä esille jo 1970–1980-luvun kaivauksissa.

Reiän ajateltiin tuolloin syntyneen kamppailussa toisen eläimen kanssa. Kenties toinen sarvipää oli puhkaissut lehmäparan kallon.

Kallon alun perin löytänyt tutkija pyysi kuitenkin muutama vuosi sitten kahta tutkijaa vilkaisemaan reikää lähemmin.

”Näimme hyvin nopeasti, että reikä on syntynyt kallonporauksesta. Se ei ole sarven jälki”, kertoo tutkija Fernando Ramirez Rozzi LiveScience-verkkolehdelle.

Totuus paljastui viimeistään elektronimikroskoopin alla, kun tutkijat näkivät kivityökalujen aiheuttamat raapimisjäljet reiän ympärillä.

Muinaiset ihmiset ovat siis ehkä harjoitelleet kallonporausta lehmällä. Tai kenties lehmäparka on kärsinyt jostain sairaudesta, jota on yritetty parantaa poraamalla sen päähän reikä.

Ei tiedetä, oliko lehmä elossa, kun reikä tehtiin. Joka tapauksessa se ei ole elänyt kovin pitkään operaation jälkeen, sillä reikä ei ole luutunut lainkaan.

Tutkijat pohtivat myös, olisiko reikä tehty osana jotain rituaalia. Heidän mielestään on kuitenkin todennäköisintä, että lehmä on toiminut aloittelevan kallonporaajan harjoituspotilaana ennen kuin vaarallista tekniikkaa on lähdetty soveltamaan ihmiseen.

Ranskasta on aiemmin löytynyt myös villisian kallo, jossa on samankaltainen reikä.

Tutkimuksen julkaisi Scientific Reports.