Jää peitti koko Maan noin 700 miljoonaa vuotta sitten. Tältä se saattoi näyttää. Kuva: Nasa
Jää peitti koko Maan noin 700 miljoonaa vuotta sitten. Tältä se saattoi näyttää. Kuva: Nasa

Kun jäätiköityminen pääsi tarpeeksi pitkälle, se jatkui omalla painollaan.

Maapallon historian ankarin jääkausi jäädytti planeetan aina päiväntasaajalle asti. Tämän lumipallomaan syntyä ei vieläkään tunneta tarkasti.

Uusimman hypoteesin esittävät Harvardin yliopiston professorit Francis McDonald ja Robin Wordsworth. Heidän mukaansa jäähtymisen panivat alkuun tulivuoret. Jäätiköitymisen itseään ruokkiva mekanismi hoiti loput.

Jää peitti Maata kauttaaltaan noin 717 miljoonaa vuotta sitten. Niihin aikoihin tapahtui mahtavia tulivuorten purkauksia. Ne syöksivät ilmaan valtavia määriä pienhiukkasia, jotka torjuivat auringonsäteitä.

Maapallon historiassa on ollut muitakin tulivuorten kiivaan toiminnan kausia. Superjäätiköitymiseen johtaneet purkaukset tapahtuivat kuitenkin alueella, jonka maaperässä oli runsaasti rikkipitoisia kerrostumia.

Kun magma purkautui rikkipitoisten sedimenttien läpi, rikki höyrystyi ilmakehään. Rikkidioksidi estää ilmakehän yläosissa tehokkaasti auringon säteilyä.

Vuonna 1991 filippiiniläisen Pinatubo-tulivuoren purkauksessa ilmaan pääsi miljoonia tonneja rikkidioksidia, ja maapallo viileni sen seurauksena 0,4 astetta vuodeksi.

Lumipallomaahan johtaneet tulivuorenpurkaukset tapahtuivat teorian mukaan niin sanotun Franklinin suuren magmaprovinssin alueella. Se ulottuu nykyisin Alaskasta Grönlantiin, mutta tapahtumien aikaan se sijaitsi päiväntasaajalla.

Sijainti oli yksi ratkaiseva tekijä. Koska aurinko paahtaa eniten juuri päiväntasaajalla, siellä rikkidioksidipilvien peittoteho on kaikista suurin.

Jäähtymiseen tarvittiin kuitenkin vielä yksi ehto. Rikkidioksidi pystyy torjumassa auringonsäteitä pitkään vain, jos se kohoaa riittävän korkealle ja saavuttaa yläilmakehän. Muuten se laskeutuu pian alas sateen tai muiden hiukkasten mukana.

Yläilmakehän raja vaihtelee ilmaston lämpötilan mukaan. Viileämpinä kausina se on matalammalla. Suuren jäätymisen aikaan näin saattoi olla.

Valmiiksi riittävän viileä ilmakehä, oikeanlaiset rikkipitoiset maakerrostumat ja kymmenkunta vuotta kestävät tulivuorenpurkaukset muodostivat yhdistelmän, joka saattoi vyöryttää liikkeelle lumipallomaan kehityksen.

”Hiukkasten ei tarvitse jäädyttä koko planeettaa. Sen pitää vain saada jää leviämään kriittiselle leveyspiirille. Sitten jää hoitaa loput”, McDonald sanoo Harvardin verkkosivuilla.

Jää heijastaa näet auringonvaloa takaisin avaruuteen ja viilentää siten maapalloa entisestään. Jos jäätikkö pääsee Kalifornian tasalle, takaisinkytkentä johtaa lähes väistämättä lumipallomaahan.

”Menneisyydessä on ollut hyvin dramaattisia muutoksia, ja on täysin mahdollista, että yhtä äkkinäinen muutos voi tapahtua tulevaisuudessakin”, sanoo Wordsworth.

Kaksikko julkaisi tutkimuksensa Geophysical Research Letters -lehdessä.

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.