Alaskassa jäätikköä on hävinnyt vauhdikkaimmin. Kuvassa on Davidsonin jäätikön reuna. Kuva: Diego Delso, delso.photo, License CC-BY-SA
Alaskassa jäätikköä on hävinnyt vauhdikkaimmin. Kuvassa on Davidsonin jäätikön reuna. Kuva: Diego Delso, delso.photo, License CC-BY-SA

Jäätiköt ovat kutistuneet yli 9000 miljardia tonnia vuodesta 1961.

Jäätiköt sulavat kovempaa vauhtia kuin on aikaisemmin arvioitu, kertoo uusi tutkimus Nature-lehdessä.

Zürichin yliopiston johdolla tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että jäätiköt ovat menettäneet massastaan 9625 miljardia tonnia vuosien 1961 ja 2016 väillä.

Hävikki on valunut meriin ja nostanut niiden pintaa uuden arvion mukaan 27 millimetriä. Jäätiköiden sulamisvesien osuus nykyisestä merenpinnan noususta on 25–30 prosenttia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Laskemassa on kaikki muut jäätiköt paitsi Grönlannin ja Etelämantereen suuret mannerjäätiköt. Eniten jäätiköistä on kadonnut Alaskassa, Patagoniassa ja napa-alueilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kutistumisen vauhti on ollut viime aikoina erityisen kovaa. Tutkijoiden arvioiden mukaan tätä nykyä joka vuosi sulaa 335 miljardia tonnia jäätikköä. Määrä on 47 miljardia tonnia enemmän kuin hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC on laskenut.

”Maailmanlaajuisesti menetämme joka vuosi yhtä paljon jäätä kuin on Alpeilla”, sanoo tutkimusta johtanut jäätikkötutkija Michael Zemp Zürichin yliopistosta tiedotteessa.

Vuotuinen jäätikkökato vastaa kutakuinkin sitä, mikä sulaa Grönlannin mannerjäästä joka vuosi.

Jäätä niissä on vielä 170000 kuutiokilometriä. Jos ne kaikki sulavat, merenpinta nousee vielä 40 senttimetriä.

Monet jäätiköt vetävät viimeisiään vuosisadan jälkipuoliskolla. Tutkijat sanovat, että tämä kohtalo uhkaa Kaukasuksen, Keski-Euroopan, tropiikin, Kanadan ja Yhdysvaltojen länsiosien ja Uuden-Seelannin vuoristojäätiköitä.

Uusi arvio jäätiköiden tilasta perustui havaintoihin ja satelliittimittauksiin yli 19000 jäätiköstä.

Wade
Seuraa 
Viestejä1326

Eli vuonna 1961 jäätiköissä oli massaa niin paljon, että ne kokonaan sulaessaan nostaisivat merenpintaa 42,7 cm. 55 vuodessa massan hävikki on ollut niin suurta, että nyt sitä riittää enää 40 cm merenpinnan nousuun. 

Euroopan jäätiköissä suurin sulaminen on tapahtunut jo ennen vuotta 1960. Pohjois-Ruotsissa sijaitseva Storglaciären on tutkimuksen mukaan menettänyt massaansa 28 %vuosina 1910 - 2015. Tuosta hävikistä 76 % on syntynyt vuosina 1920 - 1970 Kuva 8:

https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/04353676.2019.1588543

Norjassa on kasvavia jäätiköitä. Storglaciären on kutistunut samaa tahtia viime vuosikymmeninä kuin pari kuvassa mukana olevaa Itävallan jäätikköä:

https://www.eea.europa.eu/data-and-maps/indicators/glaciers-2/assessment  ...........

Sisältö jatkuu mainoksen alla