Sementinteko lämmittää ilmastoa.
Sementinteko lämmittää ilmastoa.

Finanssikriisi pysäytti vain hetkeksi päästöjen kasvun. 

Viime vuonna ihmisen aiheuttamat hiilipäästöt nousivat ensi kertaa yli kymmenen miljardin tonnin, ilmeni kansainvälisen Global Carbon Project –hankkeen uusimmista mittauksista. Lukemaan on laskettu mukaan fossiilisten polttoaineiden poltto, sementin tuotanto, metsien hävittäminen ja muut maankäytön muutokset.

Fossiilisten polttoaineiden käytöstä syntyvät hiilidioksidipäästöt ovat lisääntyneet kaikkiaan 49 prosenttia kahden viime vuosikymmenen aikana. Kasvu on vain kiihtynyt: 2000-luvulla päästöt suurenivat keskimäärin 3,1 prosentin vuosivauhtia eli kolme kertaa nopeammin kuin 1990-luvulla.

Vuosina 2008-09 finanssikriisi vähensi väliaikaisesti päästöjä, mutta viime vuonna ne jälleen kasvoivat 5,9 prosenttia.

Viime vuonna eniten hiiltä tupruttivat ilmaan Kiina, Yhdysvallat, Intia, Venäjä ja Euroopan unioni. Rikkaat maat ulkoistavat yhä enemmän päästöjään. Nyt kehittyvissä maissa tuotettujen mutta lännessä kulutettujen tavaroiden ja palvelujen osuus oli rikkaiden maiden päästöistä 16 prosenttia, kun vuonna 1990 se oli 2,5 prosenttia.

"Maailman hiilidioksidipäästöt vuodesta 2000 seuraavat hallitusten välisen ilmastonmuutospaneelin korkeimpia ennusteita, joissa ylittyy selvästi kahden asteen lämpeneminen vuoteen 2100 mennessä", sanoo professori Corinne Le Quéré East Anglian yliopistosta ja Tyndall-tutkimuskeskuksesta. Lämpeneminen pyritään pitämään alle kahdessa asteessa, jotta ilmastonmuutoksen kaikkien vaarallisimmat seuraukset vältettäisiin.

"Tarvitaan kiireesti toimia nykysuuntauksen kääntämiseksi", Le Quéré sanoo.

Tutkimuksen julkaisi Nature Climate Change.