Tuulissa riittää voimaa.
Tuulissa riittää voimaa.

Rajat asettavat taloudelliset ja ympäristösyyt, ei geofysiikka. 

Maailman tuulissa olisi riittävästi energiaa ihmiskunnan tarpeisiin, todetaan kahdessa eri tutkimuksessa.

Kate Marvel työtovereineen laskee Nature Climate Changessa, että maanpäällisillä tuulimyllyillä saataisiin irti ainakin 400 terawattia ja korkealle ilmakehään sijoitettavilla tuuliturbiineilla saataisiin yli 1 800 terawattia.

Jos kuitenkin energiaa otettaisiin tuossa mittakaavassa, siellä olisi jo tuntuvia seurauksia ilmakehässä. Kuitenkin nykyisen 18 terawatin energiatarpeen kattavalla tuotannolla ei olisi todennäköisesti vaikutuksia Maan ilmastoon.

Mark Jacobson ja Cristina Archer puolestaan esittävät Pnasissa, että tuulimyllyistä saatava energia kasvaa niiden lukumäärän lisääntyessä mutta sillä on rajansa. Kyllästymispisteen jälkeen uudet tuulivoimalat eivät enää kasvata energiantuotantoa.

Tutkijoiden laatimat simulaatiot osoittivat, että tyylimyllypuistojen maantieteellinen levittämien lisää niiden tuotantotehoa.

Tuulella voitaisiin myös tämän tutkimuksen tekijöiden mukaan huolehtia ihmiskunnan energiantarpeesta päästöttömästi.