Trooppiset metsät imuroivat itseensä hiilidoksidia. Itä-Usambaran sademetsää Afrikassa. Kuva: Anne Viisteensaari
Trooppiset metsät imuroivat itseensä hiilidoksidia. Itä-Usambaran sademetsää Afrikassa. Kuva: Anne Viisteensaari

Tämä voi olla syy siihen, ettei ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ole kasvanut yhtä tahtia lisääntyneiden päästöjen kanssa.

Ilmakehässä leijuu vähemmän hiilidioksidia kuin ilmastomallien mukaan pitäisi. Ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt ovat tällä vuosituhannella kiihdyttäneet kasvuaan ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noussut, mutta ei yhtä hurjaa tahtia kuin päästöt. Osa planeettaa lämmittävistä päästöistä näyttää kadonneen kuin maan nielemänä.

Kadonneen hiilidioksidin nielemisestä voidaan kiittää kasvillisuutta, kertovat kansainvälisen tutkimusryhmän jäsenet Nature Communications -lehden julkaisemassa tutkimusartikkelissa. Kasvit ovat vuosina 2002–2014 sitoneet hiiltä paljon enemmän kuin aiempina vuosikymmeninä.

Tutkijoiden selityksen mukaan ilmakehän kohonnut hiilidioksidipitoisuus on edistänyt kasvien kasvua, minkä ansiosta ne ovat yhteyttäneet ja kasvaneet odotettua enemmän. Tämän ansiosta ne ovat myös sitoneet ilmakehän hiiltä tehokkaammin itseensä.

Päättelynsä tueksi tutkijat esittivät tietoa sekä maanpinnalla että ilmakehässä mitatuista hiilidioksidipitoisuuksista, maapallon kasvillisuudesta otettuja satelliittikuvia sekä tietokonemallinnusta.

Ilmiötä selittää myös kasvien oman hengityksen hidastuminen. Eläinten tapaan kasvitkin hengittävät aineenvaihdunnassaan happea ja tuottavat samalla hiilidioksidia.

Kasvihengitys ei ole 2000-luvulla lisääntynyt yhtä paljon kuin kasvillisuuden määrän kasvu antaisi olettaa. Tämä johtuu siitä, että kasvihengitys on riippuvaista lämpötilasta, ja maapallon lämpötilan nousu on tällä vuosituhannella hidastunut. Kasvit ovat siis ikään kuin vähän pidätelleet henkeään samalla, kun ne ovat yhteyttäessään tuottaneet ilmakehään lisää happea.

”Nämä muutokset ovat vähentäneet ihmisen tuottaman hiilidioksidin jäämistä ilmakehään ja siten hidastaneet ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvua”, selittää kalifornialaisen Lawrence Berkeleyn laboratorion tutkija Trevor Keenan tiedotteessa.

Vielä 1900-luvun jälkipuoliskolla ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvoi hurjempaa tahtia kuin nykyisin, vaikka päästöjen kasvu oli tämänhetkistä maltillisempaa.

1950-luvulla maanpäällinen kasvillisuus imi hiilidioksidia yhdestä kahteen miljoonaa megatonnia vuodessa. 2000-luvulla kasvillisuus on imenyt hiiltä tuplasti eli kahdesta neljään miljoonaa megatonnia. Ihmisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat 9–10 miljoonan megatonnin luokkaa vuosittain.

Hiilinieluina ovat kunnostautuneet eritoten tropiikin ja pohjoisten alueiden kasvillisuus.

“Ikävä kyllä tämä ei läheskään riitä pysäyttämään ilmastonmuutosta”, Keenan toteaa tiedotteessa.

”Olemme osoittaneet, että maa-alueet sitovat kasvavia määriä hiiltä, ja olemme esittäneet tälle myös todennäköisen selityksen. Mutta emme tiedä tarkkaan, missä hiilinielu kasvaa eniten, kauanko tämä kasvu jatkuu tai mitä se tarkoittaa maapallon ilmaston tulevaisuudelle”, hän sanoo.

Euroopan avaruusjärjestön havainnekuvassä on asteroidi Didysos ja sitä kiertävä kappale, johon tutkijat törmäyttäisivät luotaimen.

Yhdysvaltain avaruusjärjestö Nasan ja Euroopan Esan tutkijat haluavat selvittää, miten asteroideja voitaisiin torjua, mutta Euroopan puolelta rahoitus on jäissä.

Kuulussa Armageddon-katastrofielokuvassa 1990-luvulta Bruce Willisin johtama tiimi lähetetään avaruuteen räjäyttämään Maata kohti syöksyvä asteroidi palasiksi.

Yhdysvaltojen ja Euroopan avaruusjärjestöjen Nasan ja Esan tutkijat suunnittelevat vähän samaa, mutta paljon pienemmässä mitassa ja ilman ydinpommeja.

Niin sanottu Aida-hanke on ollut vireillä jonkin aikaa. Nimi tulee sanoista Asteroid Impact and Deflection Assessment.

Sen tarkoitus on laukaista luotain Didymos-asteroidille, jota kiertää myös pieni kuu. Didymoksen läpimitta on 800 metriä ja sitä kiertävän kappaleen läpimitta on 150 metriä.

Tutkijat haluavat törmäyttää luotaimen tähän pienempään kappaleeseen. Ajatuksena on tutkia, miten asteroidien ratoja pystytään muuttamaan törmäyksellä.

Aida koostuisi kahdesta luotaimesta: eurooppalaisten Aim laukaistaisiin ensin ja se asettuisi kiertämään Didymosta.

Aim tekisi tärkeitä mittauksia ja sen jälkeen laukaistaisiin amerikkalaisten Dart, joka törmäisi Didymoksen kuuhun ja suistaisi sen radaltaan.

Didymos sopii kohteeksi, koska se on lähellä ja törmäyskoe ei saisi sen kuuta syöksymään Maata kohti. Didymoksen kuu on myös samaa kokoluokkaa kuin maapalloa todennäköisimmin uhkaavat asteroidit. Asiasta kertoo Nasan verkkosivu.

Uhkaavia asteroideja ei tällä hetkellä tunneta. Asteroidivyöhykkeellä on kuitenkin tuhansia ja tuhansia kappaleita, jotka voisivat mahdollisesti joskus ajautua törmäämään maapalloon.

Kiviä putoilee silloin tällöin. Kuuluisa Siperian Tunguskan räjähdys vuonna 1908 aiheutui todennäköisesti pienehkön asteroidin törmäyksestä. Vuonna 2013 Tšeljabinskin yllä räjähti meteori, joka aiheutti 1 600 ihmisen loukkaantumisen.

Tutkijat uskovat, että asteroidien törmäykseltä voidaan suojautua. Siksi Aida-hankkeen eteneminen olisi tärkeää.

”Emme ole voimattomia asteroidien edessä. Mutta meidän täytyy harjoitella niiden torjumista tosielämässä siltä varalta, että joskus joudumme oikeasti suistamaan asteroidin radaltaan”, sanoo yhdysvaltalaista osaa hankkeesta johtava Andrew Cheng tiedotteessa.

Viime joulukuussa Euroopan avaruusjärjestö Esan jäsenmaat peruivat rahoituksen toiselta hankkeeseen tarvittavalta luotaimelta

Rahat ohjattiin Marsista elämää etsivään ExoMars-hankkeeseen.

Nyt tutkijat yrittävät lobata asteroidihanketta taas henkiin.

Latviassa pidetyssä tapaamisessa tutkijat esittivät halvemman vaihtoehdon Aimin toteuttamiseksi.

Uudessa versiossa luotaimesta olisi riisuttu Didymoksen kuuhun suunniteltu laskeutuja ja poistettu tutkajärjestelmä, joka luotaisi kuun rakennetta. Hintalappu olisi nyt 210 miljoonaa.

Nasan Dart-hanke eli varsinainen törmääjä etenee eurooppalaisista huolimatta, mutta Dart ei pysty tekemään kaikkia niitä tärkeitä mittauksia, joihin Aimia tarvittaisiin.

Aimin pitäisi mitata tarkasti kappaleen massa, jotta törmäyksen vaikutukset voitaisiin myös mitata.

”Emme ole koskaan kokeilleet asteroidin työntämistä radaltaan eikä sitä voi testata laboratoriossa mitenkään. Meidän täytyy selvittää, pitävätkö simulaatiomme ja mallimme paikkansa”, kertoo Esan johtaja Jan Woerner.

Nasa rakentaa Dart-luotaintaan edelleen alkuperäisessä aikataulussa. Sen olisi tarkoitus törmätä asteroidiin vuonna 2022.

Tutkijat sanovat, että parasta olisi ollut saada Aim tekemään mittauksia samaan aikaan Dartin kanssa. Aim pystyy heidän mukaansa hoitamaan tehtävänsä myös törmäyksen jälkeen, jos hanke ylipäätään saa rahoitusta.

Koirat, joilla oli tietty muoto oksitosiiniin liittyvästä geenistä, kääntyvät herkemmin omistajansa puoleen. Sama geenivariantti löytyi myös susilta.

Aivoissa erittyvä kiintymyshormoni oksitosiini on tärkeä osa ihmisten välistä sosiaalista kanssakäymistä. Hellyydenosoitukset kuten halaaminen ja suutelu saavat oksitosiinia erittymään, ja sitä vapautuu erityisesti seksin aikana.

Oksitosiini säätelee myös ihmisen ja lemmikkien välistä elämää. Lemmikin silittely vapauttaa oksitosiinia, ja samalla tavoin koirankin aivot raksuttavat.

Ruotsalaisessa Linköpingin yliopistossa tutkittiin oksitosiinin vaikutusta kultaisiin noutajiin. Koirat, joilla oli tietty geenimuunnos oksitosiinireseptoriin liittyvällä alueella perimässä, kääntyivät herkemmin omistajansa puoleen pyytääkseen apua.

Tutkimuksessa pantiin 60 kultaista noutajaa ratkaisemaan yksinkertainen pulma. Niiden piti avata kansi saadakseen herkkupalan.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kansi suljettiin niin, ettei koira voinut saada sitä auki. Tarkoitus oli katsoa, miten herkästi koira hakee omistajaltaan apua.

Kolme varttia ennen koetta koirien kuonoon suihkutettiin joko oksitosiinia tai suolavesiliuosta. Sitten tutkijat ottivat aikaa, kuinka kauan koira jaksaa itsekseen painia kannen kanssa.

Oksitosiinisuihke todella vaikutti, mutta vain osaan koirista. Sellaiset koirat, joilla oli tietty oksitosiinireseptoriin liittyvä geenivariantti, tulivat helpommin pyytämään apua omistajaltaan.

Samoja koiria testattiin myös suolavesiliuoksella, mikä odotetusti ei vaikuttanut avuntarpeen lisääntymiseen.

Kaikista koirista otettiin dna-näytteet. Tutkijat paikansivat erityyppisiä muunnoksia oksitosiinigeenien lähistöllä niiden kromosomistossa. Niin sanotun AA-genotyypin koirat reagoivat oksitosiiniin, kun taas GG-genotyypin koirat eivät.

Samaa vaihtelua havaittiin myös susilla. Tutkijat analysoivat 21 suden dna:ta niiden verinäytteistä.

Toisin sanoen oksitosiinireseptoriin liittyvät muunnokset olivat susilla jo ennen niiden kesyttämistä koiriksi. Se voi selittää, miksi tietyt sudet muinoin tulivat paremmin ihmisten kanssa toimeen.

”Tulokset antavat olettaa, että ihmiset aikoinaan valitsivat kesytettäviksi yhteistyökykyisiä susia ja jalostivat niistä seuraavia sukupolvia”, sanoo tiedotteessa Mia Persson, yksi tutkijoista.

Tutkimuksen julkaisi Hormones and Behaviour.