Kuvassa 2012 tallennettu auringonpurkaus. Tammikuussa taltioitu purkaus on voimakkain havaittu sitten vuoden 2003. Kuva: Nasa
Kuvassa 2012 tallennettu auringonpurkaus. Tammikuussa taltioitu purkaus on voimakkain havaittu sitten vuoden 2003. Kuva: Nasa

Suomalaistutkijan mukaan suuret aurinkomyrskyt ovat vakava uhka, mutta niiden ennustaminen on vaikeaa.

Suuri hiukkaspurkaus uhkaa Maata Harvardin tutkijoiden tekemän tuoreen arvion mukaan.

Auringosta ryöppyää jatkuvasti suurienergiaisia hiukkasia, jotka sytyttävät revontulia osuessaan Maan magneetikenttään. Ryöppy voi häiritä myös satelliittien toimintaa ja radioliikennettä.

Ajoittain syntyy kuitenkin niin voimakkaita roihuja, että Maahan osuessaan ne voivat pimentää kaikki satelliitit, käräyttää sähköverkot ja käytännössä lamauttaa teknologiasta riippuvaisen nykymaailman kokonaan.

Edellisen kerran tämän mittakaavan myräkkä tapahtui 1859, kauan ennen satelliitteja ja internetiä. Lennätinyhteydet katkesivat ympäri maailmaa, laitteita kärähti ja langat kipinöivät. Revontulia katseltiin Karibialla asti.

Tapahtuma nimettiin Carringtonin myrskyksi englantilaisen tähtitieteilijä Richard Carringtonin mukaan.

Nyt Harvardin yliopiston tähtitieteilijät Avi Loeb ja Manasvi Lingam laskevat The Astrophysical Journalissa julkaistussa artikkelissaan, että Maata uhkaa seuraavan sadan vuoden aikana vähintään Carringtonin myrskyn kokoinen katastrofi ja mahdollisesti vielä suurempi.

Todennäköisyys sille, että tällainen purkaus tapahtuisi seuraavan kymmenen vuoden sisällä, on heidän mukaansa 12 prosenttia. Tähän lukuun on päädytty aiemmissakin tutkimuksissa.

Se tarkoittaisi tähtitieteellisen hintaluokan vaurioita, kun tuhannet satelliitit muuttuisivat hyödyttömäksi avaruusromuksi ja sähköverkkoja pitäisi rakentaa uusiksi.

Auringon roihut eivät ole suoraan elämälle haitallisia, sillä maan magneettikenttä ja otsonikerros suojaavat eläviä olentoja hiukkasilta ja uv-säteilyltä.

Loeb ja Lingam tarkastelevat kuitenkin vielä hurjemman myräkän syntyä. Heidän mukaansa on mahdollista, että Aurinko synnyttäisi niin sanotun superroihun.

Se olisi niin voimakas, että se voi jopa tuhota otsonikerroksen ja aiheuttaa massasukupuuttoja maapallolla. On viitteitä siitä, että menneisyydessä tapahtuneet aurinkopurkaukset, myös Carringtonin myrsky, ovat heikentäneet otsonikerrosta.

Kaksikon mukaan todennäköisyys ennennäkemättömän voimakkaalle auringonpurkaukselle olisi seuraavan sadan vuoden aikana yksi tuhannesta.

Kuulostaa hurjalta. Pitääkö tästä olla huolissaan, Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professori Minna Palmroth?

”Carringtonin kokoluokan myrsky tänä päivänä olisi todella vakava tilanne. Sen kerrannaisvaikutukset olisivat isot, ja Suomessakin tällainen tapahtuma on nostettu kansalliseen riskiarvioon vakavaksi uhaksi. Harvinaisten aurinkomyrskyjen todennäköisyyksien arviointi on kuitenkin vaikeaa”, Palmroth rauhoittelee.

Puhumattakaan otsonikerrosta tuhoavasta superroihusta. Megaroihut ovat kuitenkin jossain määrin hypoteettisia. Niitä on havaittu muilta tähdiltä, mutta ei toistaiseksi Auringosta.

Jääkairanäytteistä ja muinaisten puiden vuosirenkaista voidaan kuitenkin jäljittää merkkejä menneisyyden suurista roihuista.

Lingamin ja Loebin mukaan jääkairanäytteistä voidaan päätellä, että todella massiivinen roihupurkaus on tapahtunut noin vuonna 775, ja seuraava voisi tulla 750 vuoden päästä.

Tällaisen roihupurkauksen hiukkasvuo olisi satakertainen Carringtonin myrskyyn verrattuna, ja todennäköisyys sellaisen syntymiselle seuraavan sadan vuoden aikana on yksi tuhannesta.

Myös tanskalainen tutkimusryhmä tutki muutama vuosi sitten jääkairanäytteitä ja päätteli, että otsonikerrosta vaurioittaneita roihupurkauksia on tapahtunut kaksi viimeisen tuhannen vuoden aikana.

Harvardin tutkijoiden ennustamalle supermyrskylle ei kukaan voi mitään. Pienemmiltä myrskyiltä Suomen sähköverkon pitäisi olla suojassa.

Goswell
Seuraa 
Viestejä11638
Liittynyt8.3.2010

Maata voi uhata valtava aurinkomyrsky

ovolo kirjoitti: JPI kirjoitti: Käyttäjä4527 kirjoitti: Mikä tutkijoita vaivaa kun jatkuvasti pitää kansalaisia pelotella. Väitätkö vakavissasi, että tutkijat kirjoittivat tuon artikkelin pelotellakseen ihmisiä? Oletko kuullut puhuttavan lehdistöstä?, entä sensaatiolehdistöstä? :-) Ei kannata huolestua. Maailmankuulun kuopiolaisen neurofyysikon mukaan aarinkomyrskyt ovat vain ziljoonia laajentuvia tihentymiä, jotka ratsastavat pilkkopimeän valon aaltojen vaahtopäillä. Haa, et voi väittää...
Lue kommentti

Minun mielestä noin.

ovolo
Seuraa 
Viestejä6121
Liittynyt7.7.2007

Maata voi uhata valtava aurinkomyrsky

JPI kirjoitti: Käyttäjä4527 kirjoitti: Mikä tutkijoita vaivaa kun jatkuvasti pitää kansalaisia pelotella. Väitätkö vakavissasi, että tutkijat kirjoittivat tuon artikkelin pelotellakseen ihmisiä? Oletko kuullut puhuttavan lehdistöstä?, entä sensaatiolehdistöstä? :-) Ei kannata huolestua. Maailmankuulun kuopiolaisen neurofyysikon mukaan aarinkomyrskyt ovat vain ziljoonia laajentuvia tihentymiä, jotka ratsastavat pilkkopimeän valon aaltojen vaahtopäillä.
Lue kommentti

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.