Punttitreenin jälkeen kannattaa hörpätä mieluummin maitoa kuin soija- tai hiilihydraattijuomaa.

Maito kasvattaa lihaksia paremmin kuin soija- tai hiilihydraattijuoma, eikä häviä edes maidosta eristetyille hera- ja kaseiiniproteiinivalmisteille, selviää yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta. Maito auttaa myös pienentämään kehon rasvapitoisuutta.

Tutkimuksessa oli mukana 59 opiskelijamiestä, jotka eivät ennen olleet harrastaneet painonnostoa. Heille räätälöitiin tehokas treeniohjelma, jonka he tekivät viidesti viikossa. Tunnin sisällä punttitreenistä he joivat puoli litraa joko maitoa, soijajuomaa tai runsashiilihydraattista juomaa. Kaikissa juomissa oli yhtä paljon energiaa.

Tutkittavien lihasvoima ja kehon koostumus mitattiin kolmen kuukauden treenijakson alussa ja lopussa. Maito lisäsi eniten harjoittelun käynnistämää lihasproteiinien muodostumista, joten siinä on lihasten kannalta parempi aminohappokoostumus kuin soijassa. Maitoryhmäläisten kehon rasvapitoisuuden pienenemistä selittää lisäksi runsas kalsiumin saanti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

American Journal of Clinical Nutrition-lehdessä julkaistusta tutkimuksesta kertoi Ravitsemuskatsaus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla