Makakiuroksista se, jolla on paljon kavereita, saa enemmän jälkeläisiä.

"Olemme pystyneet osoittamaan, että sosiaalisen liittoutumisen hyöty kasaantuu 'omien ja toisten sosiaalisten suhteiden manipuloinnista', mikä on yksi politiikan määritelmistä, sanoi  Oliver Schülke Göttingenin yliopistosta.

"Sosiaalinen side ei suoraan vaikuta pääsyyn tavoiteltuihin voimavaroihin, mutta helpottaa yksilöitä kiipeämään sosiaalisessa portaikossa ja pysymään siellä muiden, statuksensa menettäneiden urosten kustannuksella."

Aiemmin on saatu näyttöä siitä, että monien lajien naaraat elävät pitempään ja saavat enemmän jälkeläisiä, jos ne muodostavat vahvoja ystävyyssuhteita toisten naaraiden kanssa. Ystävyyden hyöty selittyy yleensä paremmalla ravinnon ja turvan saatavuudella.

Koska uroksilla on kuitenkin käynnissä kova kilpailu naaraista, tutkijat ovat yleensä odottaneet että evoluution voimat työskentelisivät urosten yhteistyötä vastaan varsinkin makakien kaltaisten lajien kohdalla. Makakiurokset samassa laumassa eivät yleensä ole lähisukulaisia.

Nyt Schülke ja hänen kollegansa Julia Ostner tutkivat luonnonvaraisia urosmakakeja (Macaca assamensis) niiden luonnollisessa elinympäristössään Thaimaassa.

He huomasivat, että urokset ylläpitivät muiden uroksien kanssa sosiaalisia suhteita, joissa osapuolet viettävät aikaa yhdessä ja siistivät toinen toisiaan. Nämä siteet eivät liity sukulaisuuteen.

Urokset, joilla oli voimakkaamia siteitä muihin uroksiin, muodostivat koalitioita, ja nämä yhteenliittymät ennustivat sosiaalista dominanssia. Urosten sosiaalisten siteiden vahvuus oli suoraan yhteydessä niiden jälkikasvun määrään.

"Olemme osoittaneet ensi kerran, että hyvät ystävät tekevät urokset menestyvämmiksi kilpailussa sosiaalisesta statuksesta ja isyydestä", Ostner sanoi.

Tutkijat sanoivat olevansa vakuuttuneita siitä, että yhteys ei ole päinvastainen - siis että menestyneimmät urokset vain houkuttelisivat enemmän ystäviä. "Ystävyyden vaikutus menestykseen aineellistuu tulevaisuudessa", he sanoivat. "Menestys ei synnytä tulevia ystävyyksiä."

Tutkijat uskovat, että heidän löytönsä on yleistettävissä muihinkin lajeihin, joiden urokset elävät laajoissa ryhmissä tarpeeksi kauan muodostaakseen siteitä ja hyötyäkseen niistä. Löydökset kädellisistä voivat myös kertoa jotain omasta sosiaalisesta elämästämme.

"Tuloksemme viittaavat siihen, että ihmisten universaali taipumus muodostaa sosiaalisia siteitä perustuu evoluutioon perheen ulkopuolella", tutkijat sanoivat. "Tämä perustavan sosiaalisen piirteen pitkä evoluutiohistoria voi myös selittää, miksi ystävyyden tai sosiaalisen eheyden menetys voi aiheuttaa niin vakavia seurauksia ihmisen henkiselle ja fyysiselle terveydelle."

Embargoed for release: 18-Nov-2010 12:00 ET
(18-Nov-2010 17:00 GMT)


[ Print ] [ Close Window ]

Contact: Elisabeth (Lisa) Lyons
elyons@cell.com
617-386-2121
Cell Press

For macaques, male bonding is a political move

"We were able to show that the benefit of social bonding accrues through 'the manipulation of ones' own and others' social relationships,' which is one definition of politics," said Oliver Schülke of Georg August University Göttingen in Germany. "The bond does not directly affect access to desirable resources but helps males to climb up the social ladder and to stay up there at the cost of other males that lose their status."

Earlier evidence had shown that female animals live longer and have more offspring when they form strong bonds with other females. The benefit of friendship in the case of females is usually explained by greater access to food and safety. But, given the strong competition among males for access to mates, scientists had generally expected that evolutionary forces would work against male bonding, particularly in groups like those of the macaques, in which male members typically aren't close kin.

In the current study, Schülke and his colleague Julia Ostner focused on wild male Assamese macaques living in their natural environment in Thailand. They found that males do maintain social relationships with other males in which both members spend time together and groom one another. Those bonds aren't confined to potential kin.

Males with stronger bonds to other males tended to form coalitions, and those coalitions predicted future social dominance, the researchers report. The strength of males' social bonds was directly linked to the number of offspring they sired.

"We have shown for the first time that having close friends makes males more successful in terms of social status and paternity," Ostner said.

The researchers added that they are "quite confident" that it is not the other way around—that successful males attract more friends. "The effect of friendship on success materializes in the future," they said. "Success does not make for future friendships."

Schülke and Ostner said that earlier work in chimpanzees starting with Jane Goodall had shown that strong bonds among males promote alliance formation in conflicts over status. But, they said, chimps are different from macaques in that they stay in their natal groups all their lives, often bonding with brothers or at least with other males that they are sure to live with for long periods of time. On the other hand, male macaques all leave the groups they are born into sooner or later, resulting in a male society that is much more fluid.

The researchers expect that their findings will apply to other species, in cases in which males live in large groups with many males for long enough to develop bonds and benefit from them. The findings in primates may also provide insight into our own social lives.

"Our results suggest that the universal tendency of humans to form close social ties has evolutionary roots outside the extended family," the researchers said. "This long evolutionary history of a fundamental social trait may also explain why the loss of friendship or social integration has severe consequences for human mental and physical health."

###

The primary author for this research is Oliver Schülke, Georg August University.

In additional to Schülke, this paper was co authored by:

Jyotsna Bhagavatula, Max Planck Institute for Evolutionary Anthropology
Linda Vigilant, Max Planck Institute for Evolutionary Anthropology
Julia Ostner, Max Planck Institute for Evolutionary Anthropology and Georg August University

Uudet tutkimukset osoittavat, että aspiriini ei auta torjumaan ensimmäistä sydäninfarktia tai aivoverenkierron tukosta, vaikka se ehkäisee niiden uusiutumista.

Aspiriinia käytetään yleisesti paitsi särkylääkkeenä myös sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyyn iäkkäillä, riskiryhmiin kuuluvilla ihmisillä.

Aspiriini eli asetyylisalisyylihappo ehkäisee veren hyytymistä, sillä se estää verihiutaleita takertumasta toisiinsa. Lääkkeen käyttö pienentää tutkitusti riskiä sydän- tai aivoinfarktin uusiutumiseen. Se saattaa myös ehkäistä peräsuolen ja paksusuolen syöpien esiasteiden kehittymistä.

Suomessakin aspiriinin on laskettu ehkäisevän satoja kuolemia vuodessa. Moni keski-iän ylittänyt syö myös omasta aloitteestaan ”miniaspiriinia” eli suurimmillaan 100 milligramman annoksen asetyylisalisyylihappoa päivässä verenkiertohäiriöitä ehkäistäkseen.

Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että jos henkilöllä ei ole merkittäviä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, ei aspiriinista ole hyötyä. Toisin sanoen aspiriini tuskin auttaa ehkäisemään sitä ensimmäistä infarktia, vaikka se suojaakin niiden uusiutumiselta.

Arvostetussa New England Journal of Medicinessä julkaistut kolme uutta tutkimusta viittaavat nyt vahvasti siihen, että perusterveelle 70 vuotta täyttäneelle ihmiselle ei ole mitään hyötyä popsia aspiriinia päivittäin varmuuden vuoksi.

Päin vastoin siitä voi olla haittaa, sillä veren hyytymistä ehkäisevä aspiriini lisää riskiä vaarallisiin verenvuotoihin aivoissa ja ruoansulatuskanavassa. 19 000 henkilön seurantaryhmässä aspiriinia päivittäin käyttäneet saivat merkittävästi todennäköisemmin verenvuotoja kuin ne, joille annettiin lumelääkettä. Mitään hyötyjä aspiriinista ei ilmennyt.

”Jos et tarvitse aspiriinia, älä ota sitä”, tiivistää tutkimuksia johtanut professori John McNeil australialaisesta Monashin yliopistosta The New York Timesissa.

Aspree-tutkimushankkeen tarkoitus oli saada lisätietoa aspiriinin vaikutuksesta nimenomaan perusterveisiin yli 70-vuotiaisiin ihmisiin, jotka eivät ole koskaan saaneet aivohalvausta tai sydänkohtausta. Samalla haluttiin selvittää, ehkäiseekö päivittäinen aspiriiniannos dementiaa tai syöpää tässä ikäryhmässä.

Tutkimuksessa seurattiin 19 000:ta ihmistä, pääosin valkoihoisia australialaisia, viiden vuoden ajan. Lisäksi mukana oli pienempi ryhmä yhdysvaltalaisia 65 vuotta täyttäneitä afrikkalais- ja latinotaustaisia koehenkilöitä. Näillä väestöryhmillä on suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja dementiaan.

Puolet koehenkilöistä sai joka päivä 100 milligramman annoksen aspiriinia ja puolet lumepillerin. Valtaosa tutkituista ei ollut aiemmin käyttänyt säännöllisesti aspiriinia.

Aspiirini ei suojannut ensimmäiseltä sydänkohtaukselta, aivohalvaukselta eikä muilta sydän- ja verisuonisairauksilta juuri lumelääkettä paremmin. Aspiriiniryhmässä näitä sairastapauksia oli 10,7 jokaista tuhatta henkilöä kohti, kun lumelääkeryhmässä niitä oli 11,3.

Aspiriinia päivittäin käyttävät saivat kuitenkin muita todennäköisemmin vakavia verenvuotoja ruoansulatuskanavaan tai aivoihin. Aspiriiniryhmässä verenvuototapauksia oli tuhatta henkilöä kohden 8,6 ja lumelääkeryhmässä 6,2.

Dementian ja muiden elämänlaatua heikentävien sairauksien esiintyvyydessä ei kuitenkaan havaittu näiden kahden ryhmän välillä mitään eroa seuranta-aikana.

Yllättäen aspiriiniryhmässä kuolleisuus ja erityisesti syöpäkuolleisuus oli hieman suurempi kuin lumelääkeryhmässä. Syöpää ei esiintynyt aspiriiniryhmässä sen enempää, mutta siihen kuoltiin hieman todennäköisemmin.

Tutkijat huomauttavat, että tämä havainto ei välttämättä merkitse mitään. Aspiriinin tiedetään suojaavan paksu- ja peräsuolen syöviltä, mutta hyödyt eivät välttämättä tule esille tämän tutkimuksen kaltaisessa viiden vuoden seurannassa.

Aspiriinin haittavaikutukset, kuten vatsahapon lisääntynyt eritys, ruoansulatuskanavan haavaumat ja verenvuotoriskit, on tunnettu hyvin jo aiemmin. Siinä mielessä löydös ei ole mullistava.

Laaja tutkimus auttaakin punnitsemaan aspiriinin hyötyjä ja haittoja ikäihmisillä entistä tarkemmin. Tutkijat aikovat jatkaa seurantaa viisi vuotta selvittäkseen, ilmenisikö tätä vanhemmilla ihmisillä joitain hyötyjä. Lisäksi he ottavat näytteitä tutkimusaikana syöpään kuolleiden kasvaimista.

Vanhat suositukset pätevät edelleen. Vaikka perusterveelle aspiriinista ei olisi hyötyä, se auttaa tutkitusti ehkäisemään sydäninfarktin ja tukostyyppisten aivoverenkiertohäiriöiden uusiutumista. On myös havaittu, että aspiriini vähentää paksusuolisyövän riskiä henkilöillä, joilla on siihen perinnöllinen alttius.

”Jos sinulla on ollut sydänkohtaus, tämä on kiistatonta: aspiriini pelastaa henkiä”, sanoo kardiologi Jeffrey Berger New Yorkin yliopistosta. Hän ei ollut mukana tutkimuksessa.

Uudet tutkimukset ovat vapaasti luettavissa. Niiden otsakkeet olivat suomeksi seuraavat:

Aspiriinin vaikutus kuolleisuuteen terveillä ikäihmisillä, Aspiriinin vaikutus sydän- ja verisuonisairauksiin sekä verenvuotoihin sekä Aspiriinin vaikutus terveiden elinvuosien määrään vanhemmalla iällä.

Ihmiset pelkäävät jatkuvasti antavansa itsestään huonon kuvan.

Useimmilla meistä on taipumus huolehtia liikaakin siitä, mitä muut meistä oikein ajattelevat. Kaksi uutta tutkimusta auttavat ehkä murehtimaan vähemmän.

Muut ihmiset ovat varsin alttiita antamaan anteeksi huonoa ja jopa moraalittomana ja itsekkäänä pidettyä käytöstä, osoittaa Nature Human Behaviour -lehden julkaisema tutkimus.

Toisessa tutkimuksessa taas selvitettiin sitä, miten paljon tai vähän ihmiset ajattelevat muiden pitävän heistä. Ihmiset aliarvioivat johdonmukaisesti muiden mielipiteitä heistä – toisin sanoen muut pitävät sinusta enemmän kuin ehkä luuletkaan, kertovat tutkijat Psychological Science -lehdessä.

Anteeksiantoa selvittäneessä moniosaisessa tutkimuksessa yhteensä 1 500 koehenkilöä sai eteensä tilanteen, jossa kaksi kuvitteellista hahmoa joutui tekemään päätöksen.

Hahmot saivat tilaisuuden antaa toiselle ihmiselle kivuliaita sähköiskuja rahapalkkiota vastaan. Toinen hahmoista oli ”hyvis”, joka pääosin kieltäytyi satuttamasta muita edes rahaa vastaan. Toinen taas oli ”pahis”, joka useimmiten otti rahat ja antoi kerkeästi sähköä.

Koehenkilöiltä kysyttiin, mitä mieltä he ovat näiden hahmojen luonteesta ja kuinka varmoja he ovat omasta näkemyksestään. Heidän piti myös arvioida, mitä kukin hahmo seuraavaksi tekee, kun vastaavia valintatilanteita toistettiin useita kertoja.

Tutkimuksen edetessä kävi ilmi, että ihmiset muodostivat melko vahvan näkemyksen siitä, että reilusti toiminut ja sähköiskujen antamisesta kieltäytynyt hahmo oli jatkuvasti hyvä. Tästä hahmosta jäi vahva, positiivinen mielikuva, mikä ei toki yllätä.

Ilkeämmin toimineesta hahmosta ei kuitenkaan muodostunut tällaista pysyvää näkemystä. Ikään kuin koehenkilöt olisivat epäröineet päättää, onko kyseessä sittenkään niin paha tyyppi.

Kun tämä hahmo sitten yhtäkkiä kieltäytyikin antamasta sähköiskuja, koehenkilöiden mielikuva koheni välittömästi. He olivat valmiita antamaan anteeksi ja tavallaan pidättäytymään lopullisesta tuomiosta.

”Joskus ihmiset käyttäytyvät tahtomattaan huonosti ja meidän täytyy pystyä korjaamaan heistä muodostuneita mielikuvia, jotka voivat osoittautua vääriksi”, selittää tutkimuksen tekijä, psykologi Molly Crockett Yalen yliopiston tiedotteessa.

Tutkimus viittaa siihen, että ihmiset eivät yhden mokan tai tylyn käytöksen perusteella välttämättä muodosta lopullista kuvaa toisesta.

Toisessa tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset uskovat toisten elättävän heistä huonompaa mielikuvaa kuin heillä todellisuudessa on.

Tässäkin tutkimuksessa oli monta osaa, kun asiaa selvitettiin useammasta kulmasta eri ryhmillä koehenkilöitä. Perusajatus kaikissa oli se, että kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä tapaa ja keskustelee niitä näitä, joko lyhyesti tai pidemmin.

Pisimmillään henkilöt jaksoivat turista jopa 45 minuuttia. Sitten heidän piti arvioida, kuinka paljon he pitivät vastapuolesta ja hänen kanssaan keskustelemisesta, ja vastaavasti kuinka paljon vastapuoli heidän arvionsa mukaan piti heistä. Henkilöiltä kysyttiin asteikolla 0–7, millaisen vaikutuksen toinen osapuoli oli tehnyt ja haluaisivatko he esimerkiksi tutustua tähän paremmin.

Kaikissa viidessä kokeessa kävi johdonmukaisesti niin, että ihminen arvioi toisen pitäneen hänestä vähemmän kuin tämä todellisuudessa piti.

Yksi tekijä voi tietysti olla se, ettei ihminen kehtaa arvioida tehneensä toiseen todella hyvän vaikuyuksen – sehän kuulostaa omahyväiseltä. Näin ollen koehenkilöillä olisi siis taipumus aliarvioida itseään vaikuttaakseen hieman nöyremmältä.

Tutkijoiden mukaan tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Oma arvio oli yhteydessä myös ujouteen: ujommat henkilöt aliarvioivat tekemäänsä vaikutustaan enemmän, kun taas vähemmän ujoiksi luokitelluilla oli pienempi ero toisen ja oman arvion välillä.

Tutkijat kirjoittavat, että ihmisillä on käsitys ideaaliminästä, jonka tasolle oikea minä ei yllä. Siksi ihmiset kuvittelevat näyttävänsä sosiaalisesti kömpelömmiltä kuin he todellisuudessa ovatkaan.

Se on kuitenkin harhaa.

”Muut ihmiset pitävät meistä enemmän kuin arvaammekaan”, tutkijat päättävät artikkelinsa.