Kyselyn mukaan suosituimmat eläimet ovat tiikeri, leijona ja norsu. Kuva: Kimmo Taskinen / HS
Kyselyn mukaan suosituimmat eläimet ovat tiikeri, leijona ja norsu. Kuva: Kimmo Taskinen / HS

Eläinten käyttö mediamaisemassa hämärtää sen, että monet suositut lajit ovat uhanalaisia.

Maailman suosituimmat eläinlajit ovat lähes kaikki uhanalaisia. Eläimiä esitellään animaatioissa ja leluina niin paljon, että länsimaisen kuluttajan näkemys niiden tilasta luonnossa on saattanut hämärtyä.

Ihmiset uskovat, että suositun, lähes ikonisen eläinkuvan suosio takaa niiden selviytymisen. Lähes kaikki eläinsuosikit kuten tiikerit, leijonat ja jääkarhut ovat uhanalaisia.

Ilmiötä kuvaa kansainvälinen tutkimus, jonka julkaisi tiedelehti PLOS Biology.

Oregonin yliopiston tutkijat selvittivät kyselyillä, mistä villieläimistä yleisö pitää eniten.

Kolme suosituinta olivat tiikeri, leijona ja norsu. Niitä seurasivat kirahvi, leopardi, panda, gepardi, jääkarhu, susi ja gorilla.

”Lähes kaikkia näitä uhkaa ihminen”, sanoo William Ripple. Hän on metsäekologian professori Oregonin osavaltion yliopistossa.

Suosittuja eläimiä käytetään niin usein populaarikulttuurissa ja markkinoinnissa, että ne ovat ikään kuin virtuaalisesti elossa.

Se on petollista, koska eläimet näyttävät näissä keinotekoisissa ympäristöissä pärjäävän oikein hyvin, sanoo tutkimusta tehnyt Franck Courchamp Pariisin yliopistosta Phys.org-verkkosivustolla.

Ranskalainen esimerkiksi näkee yhden kuukauden aikana enemmän leijonia valokuvissa, sarjakuvissa, piirroksissa, ja logoissa kuin Länsi-Afrikassa on jäljellä oikeita leijonia luonnonvaraisina.

Lastenlelu Sophie-kirahvia myytiin maailmalla vuonna 2010 yli kahdeksankertaisesti se määrä, mikä oikeita kirahveja elää Afrikassa.

”Yritykset voivat tahattomasti käyttää kirahveja, gepardeja tai jääkarhuja markkinoinnissa siten, että voi syntyä väärä mielikuva, että eläimet eivät olekaan vaarassa kuolla sukupuuttoon eivätkä kaipaa suojelua”, Courchamp sanoo.

Tutkijat ehdottavat, että yritykset kertoisivat eläinten uhanalaisuudesta, jos he markkinoivat eläimillä tuotteitaan. Osa myyntituloista pitäisi aina lahjoittaa kyseisen lajin suojeluun. Näin toki tehdään jo nyt.

”Yleisö voi pitää selviönä sitä, että eläintensuojelijat tekevät kaikkensa ja ovat jo onnistuneet. Silti emme edes varmasti tiedä, kuinka monta elefanttia, gorillaa tai jääkarhua on luonnossa”, huomauttaa Ripple.

Hän tarjoaa muutamia lukuja:

Tiikereistä on jäljellä alle seitsemän prosenttia niiden määrästä ennen ihmisen vaikutusta. Ainakin kolme tiikerien alalajia eli balin-, jaavan- ja kaspiantiikerit ovat kaikki jo kuolleet sukupuuttoon.

Leijonien määrä vähenee lähes kaikkialla Afrikassa. Leijonia on arviolta alle kahdeksan prosenttia suurimmista määristä kautta aikojen. Euraasiassa elää enää noin 175 leijonaa, kaikki Intiassa.

Afrikan metsänorsujen määrä on vähentynyt 62 prosenttia yhdeksän vuoden aikana. Savanninorsun kanta on enää alle kymmenen prosenttia suurimmista luvuista. Suurin syy kantojen laskuun on salametsästys.

Pandoja on jäljellä noin 2 000. Niitä uhkaa ilmastonmuutos.

Suosituimmat villieläimet ovat maapallon suurimpia lihan- ja kasvinsyöjiä.

”Ihmiset ovat myös suuria nisäkkäitä. Se voi selittää yleisön suuren kiinnostuksen niihin. Ihmiset näyttävät pitävän isoista eläimistä enemmän kuin pienistä”, Ripple sanoo.

Tietoisuus ei ole vakaa tila vaan vaihtelee alati. Se tarjoaa tilaisuuksia oudoille aistimuksille. Kuva: iStock

Muinaisen kalliotaiteen kuvajaiset tuotti muuntunut tietoisuus. Se syntyy meidänkin aivoissamme.

Kalliotaidetta tehtiin kaikilla asutuilla mantereilla kymmeniätuhansia vuosia. Suomestakin sitä tunnetaan yli viidentuhannen vuoden takaa.

Jos olet joskus katsellut kuvia näistä maalauksista tai uurroksista, olet varmaan pannut merkille, kuinka samankaltaisia ne ovat maailman eri puolilla.

Kaikkialla kiveen on laadittu ristikoita, siksakkeja, aaltoviivoja, täpliä, kaaria ja spiraaleja. Yhtä lailla yleismaailmallisia ovat eläimet, ja joka puolella on kuvattu paljon myös ihmisiä.

Ihmisissä huomiota kiinnittää yhtäläinen kahtalaisuus. Osa toimittaa selvästi arkisia askareita, osa kokee jotain yliluonnollista. Heillä saattaa olla linnun pää, peuran sarvet tai leijonan häntä.

Menneisyytemme tutkijoilla on selitys samankaltaisuuteen. Se löytyy aivoistamme.

Tietoisuus on universaali

Tietoisuuden syvintä olemusta etsitään yhä, mutta yksi asia näyttää selvältä: aivomme tuottavat kaikille yhteistä tajunnan sisältöä.

Esihistoriallista ihmismieltä tutkiva Steven Mithen laskee, että universaali tietoisuus syntyi noin 50 000–60 000 vuotta sitten, samoihin aikoihin, kun meidän nykyisten ihmisten esivanhemmat purkautuivat Afrikasta maailmalle. Silloin aivorakenteissa tapahtui muutoksia, jotka mahdollistivat uudet kollektiiviset innovaatiot.

Kalliotaiteessa tämä näkyy aiheiden samanlaisuutena.

Yhteiset sisällöt syntyvät muuntuneessa tietoisuuden tilassa, jossa aivot tuottavat kuvia ihan itsestään, ilman visuaalisia ärsykkeitä. Tutkijat kutsuvat sisäsyntyisiä aistimuksia entoptisiksi kuviksi, mutta he eivät osaa vielä sanoa, miten aivot niitä tarkkaan ottaen tekevät. Se tiedetään, että havainnot etenevät vaiheissa abstrakteista kuvioista hallusinaatioihin ja että aivot ovat mukana laajalti.

Kuka vain voi kokea

Myös se on käynyt tutkimuksissa ilmi, että entoptisia havaintoja voi syntyä kenen tahansa päässä.

Tilaisuuksia tarjoaa tietoisuuden häilyvyys. Tajuntamme ei näet ole vakaa vaan vaihtelee tilasta toiseen. Erityisen altis harha-aistimuksille tietoisuus on silloin, kun se on kääntynyt sisäänpäin, itseen.

Entisaikain samaanit näkivät oman kulttuurinsa pyhiä ja pahoja, me voimme nähdä enkelin, kuolleen omaisen tai hirviön. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan yliluonnolliset aistimukset ovat yleisiä. Sellaisen on kokenut joka toinen maailman ihminen.

 

Lue lisää

Huhtikuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa kalliotaidetta tutkiva psykologi Mauno Niskanen valaisee universaalin tietoisuuden ja entoptisten aistimusten syntyä.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.