Avaruusajan alkuvuosina Marsin-lennot olivat pahamaineisen vaikeita, mutta aina takaiskusta noustiin uuteen yritykseen. Kuvat: Nasa, Esa ja Isro. Grafiikka: Tiede
Avaruusajan alkuvuosina Marsin-lennot olivat pahamaineisen vaikeita, mutta aina takaiskusta noustiin uuteen yritykseen. Kuvat: Nasa, Esa ja Isro. Grafiikka: Tiede

Tämä on yksi syy, miksi Mars kiehtoo meitä.

Oletko tullut ajatelleeksi nykyihmisen historiaa uuden etsimisen ja löytämisen historiana? Jos et, ajattelepa.

Lajimme Homo sapiens kehittyi nykyiseen muotoonsa Afrikassa vajaat 100 000 vuotta sitten. Noin 60 000 vuotta sitten se lähti liikkeelle ja työntyi Aasiaan ja Eurooppaan. Runsaat 10 000 vuotta sitten pieni joukko eteni Amerikkaan, ja vähitellen kaksoismanner täyttyi pohjoisesta etelään.

Sadan viime vuoden aikana lajimme on ottanut haltuunsa koko maapallon napa-alueita ja valtamerten syvyyksiä myöten. Kuusi vuosikymmentä sitten lähetimme matkaan ensimmäisen avaruusluotaimen, ja viisikymmentä vuotta sitten lensimme Kuuhun. Sen jälkeen laitteemme ovat tavoitelleet aina vain lisää uusia kohteita.

Tätä vasten ei enää ihmettele, että niin monet tahot tähyävät Marsiin – ovat tähynneet hyvän aikaa.

Seurattu kaksi vuosituhatta

Marsin liikkeistä tekivät merkintöjä kalentereihinsa jo muinaisen Babylonian taivaantarkkaajat 2 400 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Heitä seurasivat egyptiläiset, jotka kutsuivat Marsia Punaiseksi, ja roomalaiset, joiden perintönä me nimitämme naapuriamme Marsiksi.

Kun 1600-luvulla saatiin käyttöön ensimmäiset tähtikaukoputket, astronomit pääsivät laskemaan Marsin kiertorataa ja vuoden ja päivän pituutta. 1800-luvulla teleskoopeilla alkoi näkyä yksittäisiä pinnan rakenteita, aivan kuin meriä ja mantereita, ja Marsista tuli Maan pikkuveli, jossa saattoi olla elämääkin niin kuin täällä.

Avaruuslentojen aikakaudella Marsia on tutkittu ahkerammin kuin muita aurinkokunnan planeettoja yhteensä. Sinne on lähetetty luotaimia ja laitteita enemmän kuin minnekään muualle. Parhaillaankin Marsia kuvaa ja mittaa kuusi kiertolaista ja kuopii kaksi robottikulkijaa. Ne keräävät tietoa – ja avaavat uutta rajaa ihmisen ylittää.

Moni tahtoo siirtokunnan

Maailman avaruusjärjestöt ovat jo simuloineet miehitettyä Marsin-lentoa pitkillä suljetun tilan kokeilla, ja Yhdysvalloissa kuuluisa kuulentäjä Buzz Aldrin on patistellut myös maan senaattia tavoittelemaan Marsin-matkoja ja siirtokuntia.

Viime syksynä Yhdysvalloissa ilmaantui näyttämölle myös yksityinen yritys. Uusiokäyttöisiä raketteja kehittävän SpaceX:n perustaja Elon Musk kertoi käynnistävänsä oman Mars-ohjelman ja pyrkivänsä tekemään miehittämättömän lennon naapuriin jo ensi vuonna.

Muskin kunnianhimoisena tavoitteena on lähimmän kymmenen vuoden kuluessa kehittää alus, joka lennättää Marsiin ihmisiä. Omien sanojensa mukaan miljardööri innostui koko avaruustoiminnasta alun pitäen siksi, että haaveili Marsin asuttamisesta.

Mitä avaruusammattilaiset edellä, sitä avaruusfanit perässä. Kun eurooppalainen Mars One -hanke vuonna 2013 etsi halukkaita siirtolaispioneereja suuren yleisön keskuudesta, hakemuksen jätti 200 000 ihmistä eri puolilta maailmaa, vaikka luvassa oli vain menolippu.

Marsiin meno on ihmiskunnalle looginen askel, yksinkertaisesti siksi, että yhä kauemmaksi tunkeutuminen on lajimme perusvietti.

 

Lue lisää

Tammikuun Tiede-lehdessä laaja artikkeli, jossa tunnettu tähtitieteilijä, professori Heikki Oja tarjoaa kaikkiaan kymmenen hyvää selitystä siihen, miksi Mars kiehtoo meitä. Luontaista löytöretkeilijäämme vetävät sinne muutkin syyt kuin silkka vietti.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa painettu lehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin uudessa Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevasta linkistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

offmind
Seuraa 
Viestejä15241
Liittynyt19.8.2008

Mars vetoaa sisäiseen löytöretkeilijäämme

Eiköhän taide kuitenkin vain jäljittele todellisuutta, eli kirjallisuudessa ja elokuvissa on seikkailtu Marsissa paljon juuri siitä syystä että se planeetta vetoaa niin voimakkaasti mielikuvitukseen ja uteliaisuuteen (eli tuohon sisäiseen löytöretkeilijään). Ja eihän se tarve mennä jonnekin (vain koska se on siellä) lopu vain Marsiin.
Lue kommentti

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Eurooppalaiset miehet taas ovat kolme kertaa todennäköisemmin mustatukkaisia kuin naiset.

Herrasmiehet pitävät vaaleaveriköistä, kuuluu kuuluisan Marilyn Monroe -elokuvan nimi. Ilmeisesti todella pitävät. Muuten olisi vaikea selittää, miksi vaaleahiuksisuus on naisilla luontaisesti paljon yleisempää kuin miehillä.

Miehillä taas on huomattavasti todennäköisemmin mustat hiukset. Se voi puolestaan selittyä naisten viehtymyksellä tummahiuksisiin miehiin.

Tätä päätyi ihmettelemään tutkijaryhmä, joka selvitti laajassa tutkimuksessa hiusten väriin vaikuttavia geenejä.

Nature Genetics -tiedelehdessä ilmestyneessä tutkimuksessa monikansallinen ryhmä onnistui kartoittamaan 124 uutta geeniä, jotka vaikuttavat hiusten väriin. Aiemmin hiusväriin vaikuttavia geenejä oli löydetty noin tusina.

Tutkimus on toistaiseksi laajin aiheesta tehty: siinä tutkittiin yhteensä 300 000 eurooppalaistaustaisen ihmisen geeniperimää Euroopassa ja Amerikassa.

Tutkimuksessa paljastui monta mielenkiintoista asiaa. Ensinnäkin naisilla vaaleat hiukset ovat kaksi kertaa yleisemmät kuin miehillä. Miehet taas ovat kolme kertaa todennäköisemmin mustatukkaisia kuin naiset.

Tämä pätee sekä perimältään eurooppalaistaustaisiin ihmisiin sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Löydös oli tutkijoille yllätys.

Tutkijat hakevat syytä parinvalinnasta.

”Osa voi johtua evoluutiosta, sillä vaaleahiuksiset naiset saavat miehiä helpommin, ja vastaavasti tummahiuksiset miehet menestyvät paremmin parisuhdemarkkinoilla vaaleahiuksisiin miehiin verrattuna”, sanoo geneettisen epidemiologian professori Tim Spector Lontoon King’s Collegesta BBC-uutiskanavan haastattelussa.

Hiusten väriin kohdistuu siis sukupuolivalintaa, mikä auttaa pitämään ominaisuutta yleisenä populaatiossa. Spector kuitenkin korostaa, että tämä on spekulointia.

Itse geeneissä ei nimittäin näytä olevan eroa. Jostain syystä ne kuitenkin ilmenevät eri tavalla miehissä ja naisissa.

Vaaleatukkaisia poikia syntyy yhtä paljon kuin tyttöjä, mutta vaaleahiuksisuutta aiheuttavat geenit kytkeytyvät useammin pojilla pois päältä heidän kasvaessaan ja väri tummuu.

Tätä kutsutaan epigenetiikaksi. Ei tiedetä, miksi geenien ilmeneminen muuttuu tällä tavalla. Siihen vaaditaan jatkotutkimusta. Tutkijoita kiinnostaisi sekin, onko taustalla jokin nykyajan kulttuurillinen muutostekijä.

Ihmisen geenit ovat soluissa kiveen hakattuja, mutta epigeneettinen taso on altis ympäristön aiheuttamille muutoksille.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä1479
Liittynyt10.10.2011

Naiset ovat paljon useammin blondeja kuin miehet

" Itse geeneissä ei nimittäin näytä olevan eroa. Jostain syystä ne kuitenkin ilmenevät eri tavalla miehissä ja naisissa. Vaaleatukkaisia poikia syntyy yhtä paljon kuin tyttöjä, mutta vaaleahiuksisuutta aiheuttavat geenit kytkeytyvät useammin pojilla pois päältä heidän kasvaessaan ja väri tummuu." Hiusten väri voi vaihtua montakin kertaa elämän aikana. Esimerkiksi ihan vauvana tumma, lapsena vaalea ja tummuu taas vanhetessa, kunnes vaalenee ja lopulta harmaantuu tai putoaa. Tuota värinvaihtelua...
Lue kommentti

Ah, this is obviously some strange usage of the word 'safe' that I wasn't previously aware of.

Tutkijan mielestä presidentti Donald Trumpkaan ei vaikuta tietävän paljon, vaikka laukookin vankasti mielipiteitään. Kuva: Paul D. Williams/The White House
Tutkijan mielestä presidentti Donald Trumpkaan ei vaikuta tietävän paljon, vaikka laukookin vankasti mielipiteitään. Kuva: Paul D. Williams/The White House

Niin sanottu ylivertaisuusvinouma saa epäpätevän ihmisen yliarvioimaan omaa osaamistaan ja pätevän vähättelemään itseään.

Mitä vähemmän ihminen asiasta tietää, sitä enemmän hän luulee tietävänsä. Asioista oikeasti perillä olevat taas saattavat olla taipuvaisia vähättelemään omaa osaamistaan.

Tähän psykologiassa tunnettuun ylivertaisuusvinoumaan eli Dunning–Krugerin vaikutukseen törmää esimerkiksi internetin kommenttipalstoilla. Uusi tutkimus osoittaa, että se vaikuttaa myös poliittisessa ajattelussa.

Politiikan tutkimuksen apulaisprofessori Ian Anson Marylandin yliopistosta havahtui tutkimaan asiaa seuratessaan sosiaalisessa mediassa käytyjä keskusteluja Yhdysvaltain vaalien aikaan. Anson ja muut tutkijat kiinnittivät huomiota siihen, että sosiaalisessa mediassa paljon seuraajia saaneet kommentaattorit esittivät vaalikamppailusta varsin voimakkaita ja itsevarmoja näkemyksiä.

”Vaalien jälkeen jotkut alkoivat puhua jopa Dunning–Kruger-presidentistä, sillä Donald Trump laukoo voimakkaita mielipiteitä asioista, joista ei kuitenkaan vaikuta tietävän paljon mitään”, Anson sanoo Psypost-verkkolehdessä.

Anson huomasi, että ylivertaisuusvinouman vaikutusta ei juurikaan ollut selvitetty politiikan tutkimuksessa. Häntä kiinnosti myös, ovatko erityisen vahvasti johonkin poliittiseen siipeen sitoutuvat ihmiset alttiimpia sille.

Anson kehitti yksinkertaisen koeasetelman testatakseen asiaa. 2600 täysi-ikäistä amerikkalaista vastasi verkkokyselyyn, jossa kartoitettiin heidän tietojaan Yhdysvaltojen politiikasta. Lomakkeessa kysyttiin esimerkiksi, kuka on Yhdysvaltain energiaministeri, kumpi puolue hallitsee tällä hetkellä edustajainhuonetta ja mihin hankkeisiin hallitus käyttää vähiten rahaa.

Koehenkilöitä pyydettiin samalla arvioimaan, miten hyvin he kokevat olevansa perillä politiikasta.

Todellinen osaaminen osoittautuikin kuviteltua vähäisemmäksi. Mitä huonommat tiedot politiikasta ihmisellä testin mukaan oli, sitä paremmaksi hän omat tietonsa arvioi. Ylipäänsä koe osoittautui valtaosalle vaikeaksi.

”Moni amerikkalainen vaikuttaa todella itsevarmalta omista tiedoistaan, koska he eivät tiedä itse, kuinka vähän he oikeastaan tietävät.”

”Vaikutus näyttää myös vahvistuvan, kun ihmiset kohtaavat toisen poliittisen laidan edustajia”, Anson kertoo.

Kokeen toisessa osassa jompaankumpaan poliittiseen laitaan vahvasti samaistuvat osallistujat pantiin pisteyttämään muiden vastauksia. Heille annettiin valmiiksi täytetty lomake, jonka kerrottiin olevan toista poliittista laitaa edustavan henkilön täyttämä. Vakaumukselliset republikaanit siis luulivat arvioivansa vankkojen demokraattien vastauksia ja toisin päin.

Vinouma vaikutti tässäkin. Mitä huonommin henkilö oli itse pärjännyt testissä, sitä todennäköisemmin hän pisteytti muiden testivastaukset puhtaasti omien poliittisten luulojensa mukaan.

”Tulokset viittaavat siihen, että amerikkalainen poliittinen keskustelukulttuuri on laajasti epäonnistunut. Kun yhden laidan edustaja kohtaa omaan puolueeseensa kuulumattoman, on varsin todennäköistä, että hän arvioi sekä omansa että toisen ihmisen poliittisen ymmärryksen väärin. Ja usein vielä niin, että hän pitää itseään pätevämpänä”, Anson sanoo.

Ansonin tutkimus julkaistiin Political Psychology -lehdessä.