Mars-meteoriitista mahdollisesti löytyneet elämän jäännökset pääsivät eilen - parin vuoden tauon jälkeen - tv-uutisiin. Mistä olikaan kyse?

Vuonna 1996 Yhdysvaltojen avaruushallinnon Nasan tutkijat kertoivat suuren julkisen kohun saattelemana, että...

Mars-meteoriitista mahdollisesti löytyneet elämän jäännökset pääsivät eilen - parin vuoden tauon jälkeen - tv-uutisiin. Mistä olikaan kyse?



Vuonna 1996 Yhdysvaltojen avaruushallinnon Nasan tutkijat kertoivat suuren julkisen kohun saattelemana, että Etelämantereelta löytyneessä meteoriitissa ALH84001 saattaa merkkejä Marsissa olleesta elämästä: fossiilisia jäänteitä Marsissa lähes neljä miljardia vuotta sitten eläneistä bakteereista. Meteoriitti lennähti Marsin pinnasta avaruuteen jonkin ison järkäleen törmätessä Marsiin ja tömähti maapallon etelämantereelle noin 13 000 vuotta sitten.



Vuosina 1996 ja 1997 tutkijat sitten kiistelivät näkyvästi siitä, onko meteoriitissa tosiaan mikrofossiileja ja jos on, ovatko ne peräisin Marsista vai Maasta.



Vuonna 1999 Nasan tutkijat kertoivat löytäneensä samasta meteoriitista magnetiittikiteitä, jollaisia muodostuu tietyissä maapallon bakteereissa.



Nyt, helmikuussa 2001, tutkijat julkaisivat näiden magnetiittikiteiden tarkkojen analyysien tulokset PNAS-lehdessä. Tämä oli eilisen uutisen aihe.



PNAS:in artikkeli vahvistaa jo 1999 esitetyt ajatukset: ALH84001-meteoriitin magnetiittikiteet ovat aivan samanlaisia kuin tiettyjen maan bakteerien tuottamat, eikä sellaisia kiteitä tiedetä muodostuvan millään muulla tavoin kuin bakteerien sisässä. Kiteet löytyivät meteoriitin uumenista, sellaisten karbonaattikertymien sisästä, joiden on analyyseissä osoitettu muodostuneen Marsissa.



On kuitenkin epätodennäköistä, että tämäkään aineisto vakuuttaisi kaikkia tutkijoita. Kriitikot ovat tähän mennessä korostaneet, että elämän mahdollinen löytyminen muualta kuin maapallolta on niin huimaava asia, että todisteiden pitää olla todella aukottomia. Voihan olla, että magnetiitit ovat sittenkin muodostuneet Marsissa kemiallisesti tai että meteoriitin sisään on maapallolla tunkeutunut bakteereita, jotka sotkevat analyysejä.



Onko Marsissa siis ollut elämää vai ei? Täyttä varmuutta tuskin saadaan, jollei Punaisen planeetan kamarasta jonakin päivänä louhita kiistatonta fossiilikiveä - tai jolleivät Marsin tutkijat löydä planeetan pinnan alta sulaa vettä ja siitä eläviä mikrobeja. Tällainen löytö vakuuttaisi ne, jotka epäilevät, ettei elämää ole. Sen sijaan löytöjen puute tuskin vakuuttaisi niitä, jotka kiihkeimmin odottavat vieraan elämän löytymistä: ainahan voi epäillä, ettei ole vielä etsitty tarpeeksi.



Mutta tällä hetkellä ei siis ole varmaa todistetta siitä, että muualla avaruudessa kuin maapallolla on - tai olisi joskus ollut - elämää.

Tutkijat esittävät, että nykyihminen vaelsi ulos Afrikasta useaan otteeseen. Ensimmäisen seurueen lähdöstä on noin 120 000 vuotta.

Nykyihminen Homo sapiens kehittyi Afrikassa, mistä noin 60 000 vuotta sitten levittäytyi Aasian ja Euroopan puolelle joukko, josta kaikki nykyiset ei-afrikkalaiset polveutuivat.

Näin ihmislajin tarinaa on kerrottu koulukirjoissa ja tiedeuutisissa vuosien ajan. Nyt siihen on aika tehdä päivitys, toteavat alan asiantuntijat Science-lehdessä .

Arvostetun Max Planck -instituutin ja Hawaijin yliopiston tutkijat kokosivat analyysissaan yhteen joukon löytöjä, jotka on tehty Aasiassa aivan viime vuosina. Niistä saadut tutkimustulokset eivät sovi yhteen vanhan kertomuksen kanssa.

Esimerkiksi Keski- ja Etelä-Kiinasta on löydetty nykyihmisen jäänteitä, jotka on ajoitettu 70 000–120 000 vuotta vanhoiksi.

Löydöt Kaakkois-Aasiasta ja Australiasta viittaavat siihen, että nykyihminen ehti häärätä sielläkin jo ennen kuin lajimme vanhan teorian mukaan oli edes astunut jalallaan Afrikan ulkopuolelle.

Tutkijat esittävät, että nykyihminen vaelsi ulos Afrikasta useaan otteeseen. Ensimmäisen seurueen lähdöstä on noin 120 000 vuotta, siis kaksi kertaa pidempi aika kuin mitä ennen otaksuttiin.

Heidän jälkeensä muuttajia on ollut useita, kunnes suurin Afrikasta muutto nähtiin 60 000 vuotta sitten.

Jokin vanhassa tarinassa sentään pitää kutinsa: kaikki kansat Afrikan ulkopuolella polveutuvat tuosta viimeksi mainitusta joukkiosta. Syystä tai toisesta aiemmin lähteneiden ihmisten suvut ovat sammuneet.

”Varhemmin kuin 60 000 vuotta sitten Afrikasta levittäytyneet ihmiset olivat todennäköisesti pieniä metsästäjä-kerääjien ryhmiä. Ainakin jotkin näistä varhaisista levittäytyjistä jättivät vähäisiä geneettisiä jälkiä nykyisiin ihmispopulaatioihin”, selittää tutkimustiedotteessa professori Michael Petraglia Ihmisen historian Max Planck -instituutista.

Analyysissaan tutkijat liittävät tarinaan myös viimeaikaisissa geenitutkimuksissa saadut tiedot siitä, että nykyihminen pariutui sukulaislajiensa kanssa Afrikasta lähdettyään.

Nykyihmisiltä on tunnistettu niin neandertalien kuin denisovanihmisten geenejä sekä näiden lisäksi vielä tunnistamattoman ihmislajin perimää.

Tutkijoiden mukaan risteytyminen tapahtui Aasiassa, missä lajeillamme oli mahdollisuus kohdata oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

Alaisiaan kuunteleva ja vaatimattomasti käyttäytyvä pomo parantaa alaisten luovuutta, osoitti kiinalaisyrityksissä tehty tutkimus.

Esimiehen kannattaa rohkeasti myöntää omat virheensä ja olla vaatimaton suhteessa alaisiinsa, osoittaa uusi yhdysvaltalais-kiinalainen tutkimus.

Ohion osavaltionyliopiston liiketalouden apulaisprofessori Jasmine Hun johtamassa tutkimuksessa tarkasteltiin johtajan käytöksen vaikutusta alaisten luovuuteen kiinalaisissa it-alan yrityksissä ja nii.

Esimiehen kuunteleva ja vaatimaton käytös lisäsi tiimin luovuutta tilanteissa, joissa valtaetäisyys on pieni eli johtaja osallistuu läheisesti alaisten työhön ilman, että välissä on suurta hierarkiakuilua.

”Tällaiset johtajat helpottivat tiedon jakamista tiimin jäsenten välillä, mikä taas johti uudenlaisten ratkaisujen rohkeampaan etsimiseen”, tutkija Hu sanoo Ohion yliopiston tiedotteessa.

Kun valtaetäisyys on suuri eli johtajat ovat hyvin erillään työntekijöistä, esimiesten nöyrä käytös saatetaan nähdä jopa heikkouden merkkinä. Tässä tapauksessa nöyrä käytös alaisia kohtaan saattoi horjuttaa tiimin vakauden tunnetta. Tiimi on kenties tottunut siihen, että esimies on hallitseva ja linjaa asiat jämäkästi.

Tutkimuksessa työntekijät saivat itse arvioida johtajansa nöyryyttä tai vaatimattomuutta kuusiportaisella asteikolla. Heiltä kysyttiin muun muassa, kuinka avoin pomo heidän mielestään on palautteelle.

Valtaetäisyyttä taas mitattiin muun muassa kysymällä työntekijöiltä, uskaltavatko he ottaa esimiehen kanssa puheeksi sen, että esimerkiksi tiimin suoritus ei vastaa tavoitteissa määriteltyä. Jos tällainen vuorovaikutus on vaikeaa, tutkijat määrittelivät valtaetäisyyden suuremmaksi.

Tutkimuksen julkaisi Journal of Applied Psychology.

Kysely

Onko sinulla hyvä esimies?