Matka tänne ja takaisin vie kolme vuotta.
Matka tänne ja takaisin vie kolme vuotta.

Avaruuden hiukkaspommitus rapauttaa aivoja. 

Pitkille avaruusmatkoille lähtevät tulevaisuuden astronautit saattavat hankkia itselleen Alzheimerin taudin ennen aikojaan. Tämä selvisi, kun Rochesterin yliopiston tutkijat altistivat hiiriä säteilylle, jollaista avaruuslentäjät kohtaavat avaruudessa.

Maan magneettikenttä varjelee lähikiertoradalla ihmisiä avaruuden kosmiselta säteilyltä, mutta ulompana suoja loppuu. Ihminen ei voi myöskään omin keinoin suojautua kaikelta kosmiselta säteilyltä.

Ennestään tiedetään, että pitkäaikainen altistuminen avaruuden säteilylle lisää esimerkiksi syöpäriskiä mutta vaikutukset näyttävät ulottuvan myös hermostoon.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Rochesterin yliopiston professori M. Kerry O'Banionin ryhmä tutki niin sanottuja HZE-hiukkasia, jotka halkovat avaruutta hyvin suurilla nopeuksilla. Näihin kuuluvat muun muassa rautahiukkaset, joilla tutkijat tekivät hiirikokeensa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suuren massansa ja nopeutensa takia rautahiukkaset läpäisevät avaruusaluksen suojavarustukset. Jos niiltä haluaisi suojautua, alus pitäisi ympäröidä kahden metrin vahvuisella lyijy- tai teräspanssarilla.

Kokeissa Alzheimer-tutkimuksia varten jalostetut hiiret altistettiin säteilylle, joka vastaisi sitä, mikä kohdistuisi avaruuslentäjiin Marsin-lennolla. Sen seurauksena eläimet alkoivat epäonnistua erilaisissa muistitehtävissä selvästi varhemmin kuin verrokit.

Lisäksi hiirten aivoissa havaittiin verisuonimuutoksia sekä tavallista enemmän beeta-amyloidia, Alzheimerin taudilla ominaista proteiiniplakkia.

"Löydökset viittaavat siihen, että säteilyaltistus avaruudessa voi nopeuttaa Alzheimerin taudin kehittymistä", O'Banion sanoo.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa suunnittelee miehitettyä lentoa kaukaiseen asteroidiin vuonna 2021 ja Marsiin 2035.

Tutkimuksen julkaisi Plos One.

Sisältö jatkuu mainoksen alla