Näköhavaintokin muuttuu, kun on masentunut. Kuva: Shutterstock
Näköhavaintokin muuttuu, kun on masentunut. Kuva: Shutterstock

Masentuneelle maailma näyttää ikään kuin harmaammalta.

Masennus vaikuttaa näköhavaintoihin, selviää Helsingin yliopiston tuoreesta tutkimuksesta. Potilaiden näköhavaintojen käsittelyssä tapahtuu muutoksia, jotka liittyvät todennäköisesti aivokuoren tiedonkäsittelyyn.

Tutkimuksessa depressiopotilaiden näkötiedon käsittelyä verrattiin kontrolliryhmään kahden visuaalisen testin avulla.

Kyseessä on vuosikymmeniä käytetty illuusiotesti. Siinä kuvion tausta vaikuttaa näköhavaintoon niin, ettei se vastaa fysikaalista todellisuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Toisessa testissä tummaa ja vaaleaa taustaa käytettiin muuttamaan keskustan kirkkautta, kun taas toisessa taustan kuviointia käytettiin vaimentamaan keskustan kontrastia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Koehenkilöiden tehtävänä oli vertailla näiden yksinkertaisten kuvioiden kirkkautta ja kontrastia.

Tuloksista paljastui, että masennuspotilaat näkivät heille esitettyjen kuvien kontrastin eri tavalla kuin ne koehenkilöt, joilla ei ollut diagnosoitu masennusta.

”Yllättävää oli se, etteivät masentuneet potilaat havainneet kuvioon luotua illuusiota, jolloin he näkivät kontrastin voimakkaampana kuin muut koehenkilöt”, sanoo Helsingin yliopiston tutkija Viljami Salmela.

Masennuspotilailla illuusio vaimensi kontrastia 5 prosenttia ja verrokkiryhmällä 20 prosenttia. Kirkkautta mittaavassa testissä ei Salmelan mukaan havaittu eroa masennuspotilaiden ja verrokkiryhmän välillä.

Kontrastia mittaavassa testissä näköhavainnot perustuvat näköaivokuoren prosessointiin, kun taas kirkkauden havaitseminen voi tapahtua näköjärjestelmässä jo aikaisemmin.

”Tästä voidaan päätellä, että masennuspotilailla on jonkinlainen tiedonkäsittelyyn liittyvä ongelma näköaivokuoren tasolla.”

Tutkimus julkaistiin Journal of Psychiatry and Neuroscience -tiedelehdessä.

Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös aikaisemmissa tutkimuksissa.

Esimerkiksi vuonna 2010 julkaistussa saksalaisessa tutkimuksessa masennuspotilaiden näköhavaintoja tarkasteltiin verkkokalvon sähköisen toiminnan tutkimuksella (ERG).

Tutkimuksessa potilaiden silmäkulmaan asetettiin pieni elektroni, jolla mitattiin verkkokalvon reagoimista mustavalkoisiin kuviin. Tulokset osoittivat, että masennuspotilaat erottivat kuvioiden kontrastin vaimeampana kuin verrokkiryhmä.

Masennus siis todella teki maailmasta harmaamman.

Mistä muutokset näkötiedon prosessoinnissa sitten johtuvat?

”Se onkin jo vähän vaikeampi kysymys. Aikaisempien tutkimusten perusteella tiedämme, että diagnosoituun masennukseen liittyy mielialamuutosten lisäksi erilaisia tiedonkäsittelyn häiriöitä, joista näkötieto on vain yksi esimerkki”, Salmela sanoo.

”Mutta syytä tähän ei vielä tiedetä.”

Salmela uskoo, ettei masennus aiheuta häiriöitä erityisesti juuri näköaivokuoren alueella. Sen sijaan kyseessä voisi olla jokin välittäjäaineen toimintahäiriö, joka vaikuttaa laajemmin koko aivokuorella.

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä17731

No olipa masentava tieto...

...ei muuta luin leuka rintaan jne...

”Juomisen suhteen ilmaantuva alemmuudentunne ja kykenemättömyys johtavat siihen, että ennen niin säyseä ja mukava alkoholisti alkaa olla ylimielinen ja riidanhaluinen. Hänellä alkaa olla mahtipontisia ja suureellisia ajatuksia, mikä alkaa eristää hänet muista – kukaan ei siedä kenessäkään sellaisia piirteitä, vähiten alkoholistissa.”

mKyllikki
Seuraa 
Viestejä2

Todennäköistä on, että  toimii toisinkinpäin.  Aivoissa on hyvin suuri alue näköhavaintojen vastaanottamista ja käsittelyä varten.  Masentunut ihminen katsoo paljon alaspäin, ei seuraa aktiivisesti ympäristöään  eikä liikuta muutenkaan katsettaan. Vaikuttaahan tämä lamaavasti aistimen herkkyyteen ja fysiologiaan.  Selkeästi ylöspäin katsominen (ja  "ryhdin " ojentaminen)  vaikuttaa mielialaan. Tästä on sekä arjen kokemusta (yllekirjoittaneella) ja myös kontrollituja tutkimuksia julkaisuissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla