Kuva: Andrew Mason
Kuva: Andrew Mason

Mitä syvempi masennus on, sitä pahempi on tulehdus.

Vakava masennus on monimutkainen sairaus, ja jotta se puhkeaisi, tarvitaan enemmän kuin yksi biologinen muutos. Yksi niistä on tulehdus aivoissa, uskovat kanadalaisen Addiktioiden ja mielenterveyden keskuksen CAMH:n tutkijat. 

Psykiatri Jeffrey Meyer ja hänen kollegansa löysivät ensi kertaa tulehduksen merkkejä masennuksesta kärsivien potilaiden aivoista.

He mittasivat mikrogliasolujen aktivoitumista. Nämä solut erittävät viestiaineita, jotka liittyvät paikalliseen tulehdusreaktioon. Koehenkilöinä oli 20 masennusta sairastavaa mutta muuten tervettä ja verrokkeina yhtä monta tervettä ihmistä.

Mitä syvempi masennus potilasta vaivasi, sitä korkeampi oli tulehduksen aste aivoissa.

Tulehdusreaktio on elimistön keino puolustautua, mutta voimakas tulehdus voi vahingoittaa. Siitä, että tulehdus synnyttää tyypillisiä masennuksen oireita, kuten apeaa mielialaa, ruokahaluttomuutta, unettomuutta, on yhä enemmän todisteita. Mutta tähän asti on ollut epäselvää, onko tulehduksella roolia kliinisessä depressiossa, johon ei liity muita fyysisiä sairauksia.

Meyerin mukaan tutkimustulos avaa uusia mahdollisuuksia masennuksen hoitojen kehittämiselle. On mahdollista pyrkiä joko sammuttamaan tulehdus aivoissa tai muuttaa sitä parantavammaksi, jolloin se lievittäisi oireita.

Uusien hoitojen kehittämiseen ajaa se, että yli puolet masennuksesta kärsivistä ei hyödy nykyisistä menetelmistä, toteaa Meyer CAMH:n tiedotteen mukaan.

Tutkimuksen julkaisi JAMA Psychiatry.

valtteri99
Seuraa 
Viestejä4
Liittynyt19.11.2014

Masentuneen aivoissa kytee tulehdus

Tämä tutkimustulos avaa uusia upeita näköaloja. Voidaan rakentaa täysin masentavia asuinympäristöjä ja sitten vaan jakaa lääkitystä asukkaille. Kaikilla on leveä hymy naamalla vaikka ympäristö muuten koettaisiin masentavaksi. Enää ei tarvitse huomioida asioiden masentavuutta millään lailla. Kaikki muuttuu positiiviseksi kun napsaistaan neuronien tulehduslääkettä. Kehon insinöörit pitää huolen, että ihmiset ovat aina ja kaikkiallla energisiä ja innokkaita. Maailmasta katoaa vihdoinkin...
Lue kommentti
BCK
Seuraa 
Viestejä6960
Liittynyt9.7.2010

Masentuneen aivoissa kytee tulehdus

Voisikohan tuo alkuperäistutkimuksessa mainitttu translocation protein (mikä lie) olla se selittävä tekijä sille, että sokeri kai pahentaa masennuksen oireita? On nimittäin ainakin viitteitä sokerin huonoista vaikutuksista: Dietary pattern and depressive symptoms in middle age Our results suggest a protective effect of an overall diet rich in fruits, vegetables and fish, whereas an overall diet rich in processed meat, chocolates, sweetened desserts, fried food, refined cereals and high-fat...
Lue kommentti
Tämä muumio löytyy Torinon egpytiläisestä museosta. Kuva: Dr Stephen Buckley, University of York
Tämä muumio löytyy Torinon egpytiläisestä museosta. Kuva: Dr Stephen Buckley, University of York

Muumiointi aloitettiin jo esihistoriallisena aikana, paljon ennen faaraoiden aikaa. Resepti pysyi samana vuosituhansia.

Muumion resepti paljastui, kun Torinon egyptiläisessä museossa olevaan muumioon sovellettiin rikospaikkatutkinnassa käytettyjä kemiallisia testejä. Tutkittu muumio oli palsamoitu 3 700–3 500 ennen ajanlaskumme alkua.

”Tämä muumio kirjaimellisesti ruumiillistaa palsamointimenetelmän, joka oli Egyptin muumiointikulttuurin sydämessä neljän vuosituhannen ajan”, arkeologi Stephen Buckley sanoi BBC:lle.

Egyptiläisen muumiopalsamin perusresepti sisältää:

* kasviöljyä, mahdollisesti seesamiöljyä

* kasvi- tai juuriuutetta, mahdollisesti sarakasveista

* kasviperäistä kumia, mahdollisesti akaasiasta

* havupuun pihkaa, luultavasti männystä

Öljyn ja pihkan seos suojaa bakteereita vastaan, ja se estää muumiota mädäntymästä.

Buckley alkoi etsiä reseptiä vuosia sitten. Hän ja hänen kollegansa tutkivat kemikaaleja muinaisista rievuista, joihin muumio oli kiedottu. Nämä tekstiilit ovat osa pohjoisenglantilaisen Boltonin museon Egypti-kokoelmaa.

Kankaat ajoitettiin noin vuoden 4000 eaa. paikkeille. Muumioinnin on uskottu alkaneen vasta paljon myöhemmin, vuoden 2600 eaa. paikkeilla, kun suuret pyramidit rakennettiin.

Ryhmä löysi siis todisteen, että muumiointi aloitettiin Egyptissä jo esihistoriallisena aikana eli ennen kirjoitustaidon käyttöönottoa.

Tämän jälkeen tutkijat suuntasivat Torinon museon muumioiden kimppuun. Niitä ei ollut koskaan museotarkoituksessa käsitelty nykyaikaisilla kemikaaleilla, joten ryhmä saattoi tutkia alkuperäistä egyptiläistä palsamointikemiaa.

”Yhdistelemällä kemiallista analyysiä näköhavaintoihin, geenikartoituksiin, radiohiiliajoitukseen ja käärinliinan mikroskooppianalyysiin varmistuimme, että kyseessä on 20–30-vuotiaana kuollut mies, joka muumioitiin vuoden 3 600 eaa. paikkeilla”, egyptologi Jana Jones kertoo BBC:lle.

Löydöksen merkitys on siinä, että samaa reseptiä käytettiin noin 2 000 vuotta myöhemmin faaraoiden muumiointiin.

”Jonkinlainen yleisegyptiläinen identiteetti oli siis olemassa jo kauan ennen kuin faaraoiden Egyptin sivilisaatio muodostui vuoden 3100 eaa. paikkeilla”, Buckley sanoo.

Tutkimus julkaistiin Journal of Archaeological Science -lehdessä.

Vähentäminen auttaa löydösten mukaan vain suurkuluttajia, joita on alle viisi prosenttia väestöstä.

Suolan käytön vähentämistä pidetään tärkeänä keinona ehkäistä sydän- ja verisuonitauteja. Maailman terveysjärjestö WHO suosittaa käyttämään ruokasuolaa alle viisi grammaa päivässä.

Arvostetussa lääketieteen lehdessä Lancetissa julkaistun tuoreen tutkimuksen mukaan suolan käytön vähentäminen hyödyttää vain niitä, jotka käyttävät sitä yli 12,7 grammaa päivässä eli yli 2,5 teelusikallista. Sen verran saa kolmesta isosta pussillisesta perunalastuja.

Alle viisi prosenttia kehittyneiden maiden ihmisistä kuluttaa näin paljon suolaa. Suomalaiset miehet syövät sitä keskimäärin vajaat kymmenen ja naiset noin seitsemän grammaa päivässä.

Enemmistöllä pieni suolan eli natriumkloridin lisäys ei tutkimuksen mukaan vaikuta sydän- ja verisuonisairauksiin mitenkään. Vähän suolaa käyttävillä pieni suolan käytön lisäys jopa vähensi riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin.

”Tutkimuksemme lisää todisteita siitä, että kohtuullisesti käytettynä natriumista voi olla hyötyä sydämelle ja verenkierrolle, mutta hyvin vähän tai hyvin paljon käytettäessä siitä voi ollakin haittaa”, sanoi pääkirjoittaja Andrew Mente kanadalaisesta McMaster-yliopistosta The Guardian-lehdelle.

”Tällaisia tuloksia voi odottaa mistä tahansa tärkeästä ravintoaineesta. Kehomme tarvitsee natriumia. Kysymys on vain määrästä”, hän sanoi.

Lancetin tutkimus perustuu Pure-kohorttitutkimukseen, jossa seurataan pitkän aikaa suurten ihmisjoukkojen elämää rikkaissa ja köyhissä maissa eri mantereilla.

Suolankäyttöä ja sydänterveyttä käsittelevään analyysiin kelpuutettiin 255 ihmisyhteisöä 18 maasta eli yhteensä 82 500 ihmistä. Heitä seurattiin keskimäärin kahdeksan vuotta.

Tutkijat jakoivat nämä yhteisöt kolmeen kastiin suolankulutuksen mukaan. Vähiten ruokasuolaa käyttävässä kolmanneksessa päivittäinen keskiarvokulutus jäi alle 11,3 gramman. Heillä suolan käytön lisääminen yllättäen vähensi sydän- ja verisuonitautien esiintyvyyttä. Lisägramma päivittäiseen suola-annokseen tarkoitti yhtä sydän- ja verisuonitautitapausta vähemmän tuhannelle ihmiselle vuodessa.

Keskimmäisessä kolmanneksessa eli 11,3–12,9 grammaa suolaa henkeä kohti syövissä yhteisöissä lisägramma päivässä ei vaikuttanut sydän- ja verisuonitapauksiin käytännössä mitenkään.

Eniten suolaa käyttävässä eli yli 12,9 grammaa nauttivassa kolmanneksessa lisägramma suolaa lisäsi vain vähän sydän- ja verisuonitautien riskiä.

Vahvaa osoitusta suolan käytön lisäämisen haitoista sydämelle löytyi Kiinasta, jossa suolaa käytettiin keskimäärin 14,2 grammaa päivässä.

Suolan käyttöä pyritään hillitsemään ympäri maailmaa.

Euroopassa ja Yhdysvalloissa tehdyt kliiniset tutkimukset osoittavat laajalla rintamalla, että suolan käytön lisäys kohottaa varsin suoraviivaisesti verenpainetta. Korkea verenpaine taas on tilastollisesti vahvasti yhteydessä aivoverenkierron häiriöihin sekä sydän- ja verisuonisairauksiin.

”Näistä yhteyksistä ei ole juuri epäilyä”, sanoo epidemiologi ja professori Jussi Huttunen, joka toimi pitkään Kansanterveyslaitoksen eli nykyisen THL:n pääjohtajana.

Pure-tutkijat kuitenkin havaitsivat aineistossaan suolankäytön kohottavan verenpainetta vain siinä kolmanneksessa yhteisöjä, joka käytti suolaa eniten.

He myös kyseenalaistivat sen, että suola vaikuttaa sydän- ja verisuonitautien riskiin verenpaineen kautta.

Siitä, että suola kohottaa verenpainetta ja kohonnut verenpaine on yhteydessä sydän- ja verisuonitauteihin, ei voi heidän mukaansa oikaista johtopäätökseen, että suolan vaikutusmekanismi tauteihin kulkisi vain verenpaineen kautta.

Pure-aineistossa suolan yhteydet sydänterveyteen eivät juurikaan liittyneet suolan yhteyksiin verenpaineeseen.

Pure-tutkijat suosittavat, että terveysvalistusta suolankäytön vähentämiseksi harjoitetaan vain niissä yhteisöissä, joissa suolaa käytetään keskimäärin yli 12,7 grammaa päivässä.

Huttunen ei tätä kannata.

”Tuskin tämä mitenkään muuttaa tämänhetkistä terveyspolitiikkaamme. Suosittelemme jatkossakin suolan vähennystä tavoitteena verenpaineen lasku ja verenpaineeseen liittyvien sairauksien vähentäminen”, hän sanoo.

”Terveysvalistusta ei voi suunnata vain keskiarvoille. Monissa väestöissä on yksilöitä, jotka käyttävät aivan liikaa suolaa.”

Huttunen arvelee, että tutkimuksen vahvuus – iso maantieteellinen kattavuus ja isot aineistot – voi myös olla sen heikkous.

Kun asioita katsoo maailmalaajuisesti hyvin yleisellä tasolla, monet yhteydet katoavat. Se ei tarkoita, etteikö yhteyksiä voisi paikallisesti olla. Tarkasti rajattu kliininen tutkimus voi kertoa enemmän kuin valtava aineisto.

Tokilogi
Seuraa 
Viestejä402
Liittynyt15.5.2018

Tutkimus kyseenalaistaa suolarajoitukset

"Tutkijat jakoivat nämä yhteisöt kolmeen kastiin suolankulutuksen mukaan. Vähiten ruokasuolaa käyttävässä kolmanneksessa päivittäinen keskiarvokulutus jäi alle 11,3 gramman. Heillä suolan käytön lisääminen yllättäen vähensi sydän- ja verisuonitautien esiintyvyyttä. Lisägramma päivittäiseen suola-annokseen tarkoitti yhtä sydän- ja verisuonitautitapausta vähemmän tuhannelle ihmiselle vuodessa. Keskimmäisessä kolmanneksessa eli 11,3–12,9 grammaa suolaa henkeä kohti syövissä yhteisöissä lisägramma...
Lue kommentti