Serkkumme geenit poikkeavat omistamme vain 1,23 prosentin verran. Mitätön ero osoittaa, kuinka lähes identtisellä perimällä voi kehittyä erilaista. Kuva: Getty Images
Serkkumme geenit poikkeavat omistamme vain 1,23 prosentin verran. Mitätön ero osoittaa, kuinka lähes identtisellä perimällä voi kehittyä erilaista. Kuva: Getty Images

Ihmisyyden selitykseksi tarjotaan yleensä isoja aivoja – mutta esimuotomme lähtivät omaan suuntaansa jo ennen aivojen kasvua.

Ihminen on poikkeuksellisen erilainen eläin. Jos vertaa meitä ja lähimpiä sukulaisiamme simpansseja, eroamme ominaisuuksiltamme toisistamme enemmän kuin lähisukuiset lajit yleensä. Jostakin syystä meistä on tullut perin erikoisia.

Olemme yksilöllisiä ja ylisosiaalisia, valtavan älykkäitä ja käsittämättömän hyvämuistisia – ja meillä on ylivertainen kieli, jolla pystymme viestimään lajikumppaneidemme kanssa käytännössä kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä.

Monet uskovat esimuotojemme kehittyneen vääjäämättä kohti yhä suurempaa älykkyyttä ja kyvykkyyttä, kohti suurempaa ihmisyyttä. Selityskin on valmiina: aivojen koon kasvu.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Fossiileista tiedetään, että aivot tosiaan alkoivat suurentua, kun oma sukumme Homo ilmestyi maapallolle 2,5 miljoonaa vuotta sitten. Ensimmäisen varsinaisen ihmisen, turkananihmisen aivot olivat tilavuudeltaan 750 kuutiosenttimetriä, 300 kuutiosenttiä isommat kuin simpanssien ja tuolloisten apinaihmisten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tästä kasvu hiljalleen jatkui, kunnes aivot saavuttivat nykyisen 1 350 kuutiosenttimetrin tilavuutensa neandertalinihmisissä ja nykyihmisissä, omissa kantavanhemmissamme. Yhtäläisestä kapasiteetista huolimatta lajien kyvyissä ja tavoissa oli melkoisia eroja.

Aivojen koko ei yksin ja automaattisesti ratkaisekaan mitään. Monilla suurilla eläimillä, kuten norsuilla ja valailla, on suuremmat aivot kuin meillä. Silti olemme – ainakin omilla mittareillamme – älykkäämpiä kuin ne. Jos vertailuun otetaan aivojen paino suhteessa eläimen kokonaispainoon, meidät päihittävät esimerkiksi saimirit, Etelä- ja Keski-Amerikan trooppisten metsien pienet apinat.

Itse asiassa aivojen koon kasvu ei edes ollut ensimmäinen tekijä, joka alkoi erkaannuttaa kehityslinjaamme omille teilleen. Merkityksellinen irtiotto tapahtui jo apinaihmisissä.

Pystyasento vapautti kädet

Varhaisimmat kehityslinjamme edustajat kykenivät kiipeilemään puissa, mutta toisaalta ne liikkuivat maassa kahdella jalalla, aluksi hieman epävakaasti. Pystyssä päin kulku muuttui kuitenkin tavaksi afrikanapinaihmisten keskuudessa 3,3 miljoonaa vuotta sitten.

Pystyasennosta seurasi hyviä asioita. Ehkä tärkein oli eturaajojen vapautuminen kokonaan uusiin tehtäviin kulkemisen sijaan. Käsillä saattoi kantaa ruokaa ja muita taakkoja ja sormilla hoitaa uudenlaisia tarkkuustöitä.

Käsien, sormien ja silmien yhteistyö paransi keskushermoston ja lihaksia kontrolloivien liikehermojen toimintaa. Kun liikkeet muuttuivat yhä herkemmiksi ja tarkemmiksi, käsistä kehkeytyi erinomaiset manipulaatioelimet, jotka muilta ihmisapinoilta puuttuvat.

Kun varhaiset ihmiset ryhtyivät valmistamaan käsillään entistä monipuolisempia tarve-esineitä, esimerkiksi punomaan koreja, elannon kerääminen helpottui. Koreissa kulki hedelmiä, marjoja, juuria, jyviä ja pähkinöitä ihan eri määriä kuin kämmenissä.

Kahdella jalalla liikkuminen paransi myös kuumuudensietoa, sillä auringonsäteilylle altis kehon ala pieneni merkittävästi, samoin maasta heijastuvalle lämpösäteilylle altis pinta. Lisäksi tuuli viilensi pystyssä kulkijaa enemmän kuin neljällä jalalla liikkujaa.

Tämä kaikki vähensi lämmönsäätelyn tarvetta ja säästi elimistön energiavaroja. Entisestään olo helpottui, kun karvapeite ohentui, ihon hikirauhaset lisääntyivät ja liikalämmön poisto tehostui.

Eikä tässä kaikki: pystyasento avarsi huomattavasti savanneilla eläneiden varhaisten sukulaistemme näköpiiriä. Uhkaavat pedot ja mahdolliset saaliseläimet huomattiin paljon entistä aikaisemmin, kun pää kohosi heinikon yli. Pako- ja metsästysonni parantuivat.

Pystykävelyyn siirtyminenkin on vain yksi suotuisaksi osoittautunut käänne matkalla meiksi. Muutostekijöitä löytyy lukuisia muitakin.

 

Lue lisää

Elokuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa evoluutiobiologi ja tietokirjailija Juha Valste käy läpi tekijöitä, jotka tuottivat kaltaisemme poikkeuksellisen erilaisen eläimen.

Hän pitää selvänä, ettei ominaisuuksiamme voi selittää vain yhden tai edes muutaman seikan avulla. Evoluutioomme on osallistunut iso joukko tekijöitä, jotka toisiaan täydentäen ovat vaikuttaneet niin fyysiseen kuin kulttuuriseen kehitykseemme.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Vaiettäniinkö
Seuraa 
Viestejä1721

Nasse setä kirjoitti:
Ei ihminen polveudu apinasta.

Olet ihan oikeassa, jos ollaan tarkkoja. Ihminen ei polveudu apinasta, kun apinalla tarkoitetaan nykyisiä apinalajeja niin kuin yleensä tehdään. Ihmisellä ja apinalla on kaukana menneisyydessä yhteinen esi-isä, josta molemmat polveutuvat. Apinalla on siis aivan yhtä pitkä evolutiivinen kehityskaari kuin ihmiselläkin. Apinan voidaan siis sanoa olevan evoluution tämänhetkinen päätepiste, evoluution huippu aivan yhtä hyvillä perusteilla kuin joskus sanotaan ihmisen olevan sellainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla