Palenque on yksi parhaiten säilyneitä muinaisia mayakaupunkeja. Se sijaitsee eteläisessä Meksikossa Chiapasin osavaltiossa. Kuva: Jan Harenburg/Wikimedia Commons
Palenque on yksi parhaiten säilyneitä muinaisia mayakaupunkeja. Se sijaitsee eteläisessä Meksikossa Chiapasin osavaltiossa. Kuva: Jan Harenburg/Wikimedia Commons

Mayojen korkeakulttuuri tuhoutui tuntemattomasta syystä vuoden 900 tienoilla. Juuri niihin aikoihin osuu ankara kuivuus, paljastaa uusi tutkimus.

Muinaiset mayat loivat Keski-Amerikkaan yhden maailman kehittyneimmistä kulttuureista aikana, jolloin barbaarit rymistelivät Rooman valtakunnan raunioilla Euroopassa.

Vuoden 900 tienoilla koitti kuitenkin tuho, jonka syitä ei täysin tunneta. Kaupungit hylättiin ja väestö romahti.

Mayojen jälkeläisiä elää yhä Keski-Amerikassa. Luhistunut korkeakulttuuri ei kuitenkaan enää koskaan palannut ennalleen.

Tuho oli monen tekijän summa. Yksi hyvin mahdollinen syy on kuivuuden aikaansaama poliittinen sekasorto ja maatalouden romahdus. Yhdistettynä kansaa repiviin sotiin se tuhosi edellytykset monimutkaiselle yhteiskunnalle.

Nyt tutkijat ovat löytäneet todisteita tästä kuivuudesta Jukatanin niemimaalla sijaitsevan Chichancanab-järven pohjasta. Sedimenttiin on tallentunut kemiallinen jälki 200 vuotta kestäneestä kuivasta kaudesta. Se ajoittui vuosien 800–1000 välille – juuri siihen aikaan, kun romahdus tapahtui.

Cambridgen ja Floridan Gainesvillen yliopistojen tutkijat tarkastelivat järvenpohjasta kairattuja muta- ja savikerroksia. Vesi sisältää luonnostaan pieniä määriä hapen normaalista poikkeavia isotooppeja eli vesimolekyylin happiatomeissa voi olla eri määrä neutroneita.

Esimerkiksi vesimolekyylit, joissa on raskaampaa happi-17-isotooppia, eivät haihdu niin helposti kuin tavalliset happi-16-isotooppiset vesimolekyylit. Kuivana aikana järven pohjaan kertyy tavallista enemmän näitä raskaita isotooppeja, koska haihdunta on suurempaa. Rankan kuivuuden aikoina pohjasedimenttiin muodostuu myös kipsikiteitä, joihin jää sisälle vettä.

Nämä kiteet ovat tutkijoille eräänlaisia vesifossiileja, joista voidaan lukea suoraan muinaisia sääoloja.

”Se on melkein kuin saisi vesinäytteen menneisyydestä”, kuvaa muinaista ilmastoa tutkiva Chris Evans The Washington Postille.

Järvenpohja kertoo meille, että vuosien 800 ja 1000 välillä sademäärät vähenivät puoleen normaalista. Rankimpina aikoina sadetta oli vain kolmasosa siitä mitä tavallisesti. Tällainen kuivuus olisi todella tuhonnut maanviljelyksen edellytykset ja vaikeuttanut juomaveden saantia.

Saman järven pohjasta otettiin näytteitä jo 1990-luvulla. Silloin merkit aluetta koetelleesta kuivuudesta havaittiin ensi kertaa. Uudessa tutkimuksessa pystyttiin määrittelemään tuon ajan sademäärät ja ilmankosteus hyvin tarkasti.

Tutkijat ovat hioneet jo aiemmin käytössä ollutta menetelmää tarkemmaksi ja monipuolisemmaksi, ja heidän kehittämällään tekniikalla voitaisiin periaatteessa saada tietoa jopa Marsin muinaisista vesimääristä ja ilmastosta.

Ankaran kuivuuden syytä ei tunneta vielä tarkasti, mutta se ajoittuu samaan aikaan kuin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa koettu keskiajan lämmin kausi. Taustalla voi olla muutoksia ilmakehän virtauksissa. Mayojen mailla kuivuutta on mahdollisesti edesauttanut metsien hakkaaminen kaupunkien ja viljelysten tieltä.

Mayojen kohtalo antaa opetuksen myös nykyihmisille. Ilmastonmuutoksen tulevaisuudessa aiheuttamilla kuivuusjaksoilla on mullistavia seurauksia ympäri maailmaa. Mutta toisin kuin mayoilla, meillä on vielä keinot varautua niihin.

Tuon tutkimuksen päätekijä, arkeologi Takeshi Inomata Arizonan yliopistosta kertoo Reutersille, ettei mayakulttuuri kadonnut sormia napsauttamalla.

”Romahdus tapahtui aalloissa. Ensin on pienempiä romahduksia, jotka liittyvät sodankäytiin ja poliittiseen epävakauteen, ja sitten tuli suuri romahdus, jonka seurauksena monet keskeiset paikat hylättiin. Sitten taas jotkut alueet toipuivat, kunnes tuli uusi romahdus”, Inomata kertoo.

Tutkimuksen julkaisi Science.

Tämä muumio löytyy Torinon egpytiläisestä museosta. Kuva: Dr Stephen Buckley, University of York
Tämä muumio löytyy Torinon egpytiläisestä museosta. Kuva: Dr Stephen Buckley, University of York

Muumiointi aloitettiin jo esihistoriallisena aikana, paljon ennen faaraoiden aikaa. Resepti pysyi samana vuosituhansia.

Muumion resepti paljastui, kun Torinon egyptiläisessä museossa olevaan muumioon sovellettiin rikospaikkatutkinnassa käytettyjä kemiallisia testejä. Tutkittu muumio oli palsamoitu 3 700–3 500 ennen ajanlaskumme alkua.

”Tämä muumio kirjaimellisesti ruumiillistaa palsamointimenetelmän, joka oli Egyptin muumiointikulttuurin sydämessä neljän vuosituhannen ajan”, arkeologi Stephen Buckley sanoi BBC:lle.

Egyptiläisen muumiopalsamin perusresepti sisältää:

* kasviöljyä, mahdollisesti seesamiöljyä

* kasvi- tai juuriuutetta, mahdollisesti sarakasveista

* kasviperäistä kumia, mahdollisesti akaasiasta

* havupuun pihkaa, luultavasti männystä

Öljyn ja pihkan seos suojaa bakteereita vastaan, ja se estää muumiota mädäntymästä.

Buckley alkoi etsiä reseptiä vuosia sitten. Hän ja hänen kollegansa tutkivat kemikaaleja muinaisista rievuista, joihin muumio oli kiedottu. Nämä tekstiilit ovat osa pohjoisenglantilaisen Boltonin museon Egypti-kokoelmaa.

Kankaat ajoitettiin noin vuoden 4000 eaa. paikkeille. Muumioinnin on uskottu alkaneen vasta paljon myöhemmin, vuoden 2600 eaa. paikkeilla, kun suuret pyramidit rakennettiin.

Ryhmä löysi siis todisteen, että muumiointi aloitettiin Egyptissä jo esihistoriallisena aikana eli ennen kirjoitustaidon käyttöönottoa.

Tämän jälkeen tutkijat suuntasivat Torinon museon muumioiden kimppuun. Niitä ei ollut koskaan museotarkoituksessa käsitelty nykyaikaisilla kemikaaleilla, joten ryhmä saattoi tutkia alkuperäistä egyptiläistä palsamointikemiaa.

”Yhdistelemällä kemiallista analyysiä näköhavaintoihin, geenikartoituksiin, radiohiiliajoitukseen ja käärinliinan mikroskooppianalyysiin varmistuimme, että kyseessä on 20–30-vuotiaana kuollut mies, joka muumioitiin vuoden 3 600 eaa. paikkeilla”, egyptologi Jana Jones kertoo BBC:lle.

Löydöksen merkitys on siinä, että samaa reseptiä käytettiin noin 2 000 vuotta myöhemmin faaraoiden muumiointiin.

”Jonkinlainen yleisegyptiläinen identiteetti oli siis olemassa jo kauan ennen kuin faaraoiden Egyptin sivilisaatio muodostui vuoden 3100 eaa. paikkeilla”, Buckley sanoo.

Tutkimus julkaistiin Journal of Archaeological Science -lehdessä.

Vähentäminen auttaa löydösten mukaan vain suurkuluttajia, joita on alle viisi prosenttia väestöstä.

Suolan käytön vähentämistä pidetään tärkeänä keinona ehkäistä sydän- ja verisuonitauteja. Maailman terveysjärjestö WHO suosittaa käyttämään ruokasuolaa alle viisi grammaa päivässä.

Arvostetussa lääketieteen lehdessä Lancetissa julkaistun tuoreen tutkimuksen mukaan suolan käytön vähentäminen hyödyttää vain niitä, jotka käyttävät sitä yli 12,7 grammaa päivässä eli yli 2,5 teelusikallista. Sen verran saa kolmesta isosta pussillisesta perunalastuja.

Alle viisi prosenttia kehittyneiden maiden ihmisistä kuluttaa näin paljon suolaa. Suomalaiset miehet syövät sitä keskimäärin vajaat kymmenen ja naiset noin seitsemän grammaa päivässä.

Enemmistöllä pieni suolan eli natriumkloridin lisäys ei tutkimuksen mukaan vaikuta sydän- ja verisuonisairauksiin mitenkään. Vähän suolaa käyttävillä pieni suolan käytön lisäys jopa vähensi riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin.

”Tutkimuksemme lisää todisteita siitä, että kohtuullisesti käytettynä natriumista voi olla hyötyä sydämelle ja verenkierrolle, mutta hyvin vähän tai hyvin paljon käytettäessä siitä voi ollakin haittaa”, sanoi pääkirjoittaja Andrew Mente kanadalaisesta McMaster-yliopistosta The Guardian-lehdelle.

”Tällaisia tuloksia voi odottaa mistä tahansa tärkeästä ravintoaineesta. Kehomme tarvitsee natriumia. Kysymys on vain määrästä”, hän sanoi.

Lancetin tutkimus perustuu Pure-kohorttitutkimukseen, jossa seurataan pitkän aikaa suurten ihmisjoukkojen elämää rikkaissa ja köyhissä maissa eri mantereilla.

Suolankäyttöä ja sydänterveyttä käsittelevään analyysiin kelpuutettiin 255 ihmisyhteisöä 18 maasta eli yhteensä 82 500 ihmistä. Heitä seurattiin keskimäärin kahdeksan vuotta.

Tutkijat jakoivat nämä yhteisöt kolmeen kastiin suolankulutuksen mukaan. Vähiten ruokasuolaa käyttävässä kolmanneksessa päivittäinen keskiarvokulutus jäi alle 11,3 gramman. Heillä suolan käytön lisääminen yllättäen vähensi sydän- ja verisuonitautien esiintyvyyttä. Lisägramma päivittäiseen suola-annokseen tarkoitti yhtä sydän- ja verisuonitautitapausta vähemmän tuhannelle ihmiselle vuodessa.

Keskimmäisessä kolmanneksessa eli 11,3–12,9 grammaa suolaa henkeä kohti syövissä yhteisöissä lisägramma päivässä ei vaikuttanut sydän- ja verisuonitapauksiin käytännössä mitenkään.

Eniten suolaa käyttävässä eli yli 12,9 grammaa nauttivassa kolmanneksessa lisägramma suolaa lisäsi vain vähän sydän- ja verisuonitautien riskiä.

Vahvaa osoitusta suolan käytön lisäämisen haitoista sydämelle löytyi Kiinasta, jossa suolaa käytettiin keskimäärin 14,2 grammaa päivässä.

Suolan käyttöä pyritään hillitsemään ympäri maailmaa.

Euroopassa ja Yhdysvalloissa tehdyt kliiniset tutkimukset osoittavat laajalla rintamalla, että suolan käytön lisäys kohottaa varsin suoraviivaisesti verenpainetta. Korkea verenpaine taas on tilastollisesti vahvasti yhteydessä aivoverenkierron häiriöihin sekä sydän- ja verisuonisairauksiin.

”Näistä yhteyksistä ei ole juuri epäilyä”, sanoo epidemiologi ja professori Jussi Huttunen, joka toimi pitkään Kansanterveyslaitoksen eli nykyisen THL:n pääjohtajana.

Pure-tutkijat kuitenkin havaitsivat aineistossaan suolankäytön kohottavan verenpainetta vain siinä kolmanneksessa yhteisöjä, joka käytti suolaa eniten.

He myös kyseenalaistivat sen, että suola vaikuttaa sydän- ja verisuonitautien riskiin verenpaineen kautta.

Siitä, että suola kohottaa verenpainetta ja kohonnut verenpaine on yhteydessä sydän- ja verisuonitauteihin, ei voi heidän mukaansa oikaista johtopäätökseen, että suolan vaikutusmekanismi tauteihin kulkisi vain verenpaineen kautta.

Pure-aineistossa suolan yhteydet sydänterveyteen eivät juurikaan liittyneet suolan yhteyksiin verenpaineeseen.

Pure-tutkijat suosittavat, että terveysvalistusta suolankäytön vähentämiseksi harjoitetaan vain niissä yhteisöissä, joissa suolaa käytetään keskimäärin yli 12,7 grammaa päivässä.

Huttunen ei tätä kannata.

”Tuskin tämä mitenkään muuttaa tämänhetkistä terveyspolitiikkaamme. Suosittelemme jatkossakin suolan vähennystä tavoitteena verenpaineen lasku ja verenpaineeseen liittyvien sairauksien vähentäminen”, hän sanoo.

”Terveysvalistusta ei voi suunnata vain keskiarvoille. Monissa väestöissä on yksilöitä, jotka käyttävät aivan liikaa suolaa.”

Huttunen arvelee, että tutkimuksen vahvuus – iso maantieteellinen kattavuus ja isot aineistot – voi myös olla sen heikkous.

Kun asioita katsoo maailmalaajuisesti hyvin yleisellä tasolla, monet yhteydet katoavat. Se ei tarkoita, etteikö yhteyksiä voisi paikallisesti olla. Tarkasti rajattu kliininen tutkimus voi kertoa enemmän kuin valtava aineisto.