Matkustajia New Yorkin metrossa. Kuva: Lucas Jackson / Reuters
Matkustajia New Yorkin metrossa. Kuva: Lucas Jackson / Reuters

Lähes kaikki bakteerit ovat harmittomia, mutta joukossa on myös yllätyksiä.

Kun tartut metrossa tai muussa julkisessa kulkuvälineessä tolppaan kiinni, periaatteessa kättelet niitä tuhansia ihmisiä, jotka ovat sinua ennen tassuineen kädensijaa tahmanneet.

Ihmisestä pölisee joka tunti kymmeniä miljoonia bakteereja ja kuollutta ihosolukkoa lähiympäristöömme.

Näitä pöpöjä ei tarvitse pelätä. Sen sijaan joukkoliikennevälineissä elävien mikrobien tutkimus paljastaa mielenkiintoisia asioita ihmisten ja bakteerien yhteiselosta ja mikrobien leviämisestä ympäri kaupunkia.

Pääosin Hongkongin yliopiston tutkijoista koostuva ryhmä kartoitti nyt Hongkongin metron bakteerikirjoa Cell Reports -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa.

Tutkijat pyysivät vapaaehtoisia ihmisiä matkustamaan metrolla eri vuorokaudenaikoina ja ottivat sitten näiden käsistä bakteerinäytteet. Ihmiset astuivat metroon puhtain käsin ja matkustivat aina kerrallaan puoli tuntia vaunun kädensijoista kiinni pitäen.

Metrosta löytyvä bakteerikirjo vaihteli päivän mittaan. Aamuruuhkassa kädensijoista tunnistettiin yhteensä 140 erilaista pöpölajia, valtaosa tavallisia ihmisen kädellä eläviä lajeja. Bakteerien jälkeen eniten löytyi erilaisia hiivoja.

Aamulla jokaisella eri metrolinjalla oli oma, tunnusomainen bakteerikirjonsa, joka levisi vaunuihin eri alueilta kyytiin astuvien ihmisten mukana. Esimerkiksi rannan lähellä kulkevalla linjalla oli enemmän merellisessä ympäristössä tavattavia mikrobeja.

Päivän mittaan lajit kuitenkin sekoittuivat ja aamulla tavattuja bakteerilajeja katosi. Sen sijaan 48 lajia levisi ympäriinsä kaikkiin metrolinjoihin. Päivän mittaan yhä suurempi osa mikrobeista oli ihmisen ihon luonnollisia asukkeja.

Antibiooteille vastustuskykyiset kannat myös rikastuivat päivän mittaan. Aamulla otetuissa bakteerinäytteissä vain osalla lajeista oli antibioottiresistenssiin liittyviä geenejä, mutta yön tullen niitä oli kaikissa lajeissa. Suurin osa vastustuskyvystä oli lääkkeitä vastaan, mutta myös sianrehuun lisätyn tetrasykliinin vastustuskykyä havaittiin.

Hongkong on Kiinan erityishallintoalue, ja siellä on tiukemmat käytännöt antibioottien suhteen kuin varsin huolettomasti antibiootteja hyödyntävässä Kiinassa. Yksi Hongkongin metrolinjoista kulkee suuren kaupungin läpi Kiinan puolella, ja tältä linjalta löydettiin huomattavasti enemmän antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja kuin muilta linjoilta.

Parhaillaan on käynnissä kansainvälinen Metasub-tutkimushanke, jossa kootaan bakteeriprofiileita 51:stä maailman suuresta kaupungista. Mukana on myös Tukholma. Siellä on metrovaunuista sivelty esiin antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja muiden pöpöjen muassa.

New Yorkin metrosta puolestaan on löytynyt jopa pernaruttoa ja paiseruttoa aiheuttavia bakteereja, mutta kuolleina ja täysin harmittomina. Ne eivät ole jäänne mistään biologisesta aseesta, vaan pernaruttoa esiintyy toisinaan Pohjois-Amerikan itärannikon karjassa.

Pöpölöydöt voivat kuulostaa hurjilta, eivätkä New Yorkin viranomaiset olleet tuosta tutkimuksesta erityisen mielissään. Fakta kuitenkin on, että kaikista päivittäin kohtaamistamme bakteereista lähes sata prosenttia on aivan harmittomia ja itse asiassa jopa hyödyllisiä terveydelle. Metroasemien desinfioinnille ja millekään hygieniahysterialle ei ole syytä, sanovat tutkijat.

”Ei näiden hankkeiden tarkoitus ole pelotella ihmisiä, vaan saada ymmärrys siitä, että altistumme jatkuvasti monipuoliselle bakteerikirjolle. Samalla huomataan, että kaupunkien suunnittelulla on hyvin suuri vaikutus siihen, millaisia bakteerikantoja kohtaamme”, sanoo uusimmassa tutkimuksessa mukana ollut systeemibiologi Gianni Panagiotou Hongkongin yliopistosta Gizmodo-verkkolehdelle.

Tutkimuksista on myös hyötyä, jotta ymmärrettäisiin, miten oikeasti vaaralliset taudinaiheuttajat leviäisivät verkostossa, jos sellaisia kulkuvälineisiin päätyisi.

Metroista löytyy myös matkustajien dna:ta. Esimerkiksi juuri mainitussa New Yorkin metron kartoituksessa, joka tehtiin pari vuotta sitten, havaittiin, että metron pinnoilta löytyvä dna heijastelee varsin tarkasti kunkin kaupunginosan väestöjakaumaa.

Eteläisessä Brooklynissa tutkijat olivat kuitenkin kummissaan, sillä tuolla alueella löytyi runsaasti muun muassa suomalaisperäistä dna:ta. Kyse ei ole satunnaisista turisteista vaan itse asiassa irlantilaisista, joita asuu tuossa kaupunginosassa runsaasti, tutkijat arvelevat. Irlantilaista geeniperimää ei ole vielä koottu kattavasti, ja siinä on jäämiä eri euroopan kansoista, metron kahvojen perusteella siis esimerkiksi suomalaisista, briteistä ja italialaisista.

Metrojen mikrobiston tutkimus jatkuu ympäri maailmaa. Suomen pääkaupunkiseudun metro ei tässä kartoituksessa ole mukana.

Tämä muumio löytyy Torinon egpytiläisestä museosta. Kuva: Dr Stephen Buckley, University of York
Tämä muumio löytyy Torinon egpytiläisestä museosta. Kuva: Dr Stephen Buckley, University of York

Muumiointi aloitettiin jo esihistoriallisena aikana, paljon ennen faaraoiden aikaa. Resepti pysyi samana vuosituhansia.

Muumion resepti paljastui, kun Torinon egyptiläisessä museossa olevaan muumioon sovellettiin rikospaikkatutkinnassa käytettyjä kemiallisia testejä. Tutkittu muumio oli palsamoitu 3 700–3 500 ennen ajanlaskumme alkua.

”Tämä muumio kirjaimellisesti ruumiillistaa palsamointimenetelmän, joka oli Egyptin muumiointikulttuurin sydämessä neljän vuosituhannen ajan”, arkeologi Stephen Buckley sanoi BBC:lle.

Egyptiläisen muumiopalsamin perusresepti sisältää:

* kasviöljyä, mahdollisesti seesamiöljyä

* kasvi- tai juuriuutetta, mahdollisesti sarakasveista

* kasviperäistä kumia, mahdollisesti akaasiasta

* havupuun pihkaa, luultavasti männystä

Öljyn ja pihkan seos suojaa bakteereita vastaan, ja se estää muumiota mädäntymästä.

Buckley alkoi etsiä reseptiä vuosia sitten. Hän ja hänen kollegansa tutkivat kemikaaleja muinaisista rievuista, joihin muumio oli kiedottu. Nämä tekstiilit ovat osa pohjoisenglantilaisen Boltonin museon Egypti-kokoelmaa.

Kankaat ajoitettiin noin vuoden 4000 eaa. paikkeille. Muumioinnin on uskottu alkaneen vasta paljon myöhemmin, vuoden 2600 eaa. paikkeilla, kun suuret pyramidit rakennettiin.

Ryhmä löysi siis todisteen, että muumiointi aloitettiin Egyptissä jo esihistoriallisena aikana eli ennen kirjoitustaidon käyttöönottoa.

Tämän jälkeen tutkijat suuntasivat Torinon museon muumioiden kimppuun. Niitä ei ollut koskaan museotarkoituksessa käsitelty nykyaikaisilla kemikaaleilla, joten ryhmä saattoi tutkia alkuperäistä egyptiläistä palsamointikemiaa.

”Yhdistelemällä kemiallista analyysiä näköhavaintoihin, geenikartoituksiin, radiohiiliajoitukseen ja käärinliinan mikroskooppianalyysiin varmistuimme, että kyseessä on 20–30-vuotiaana kuollut mies, joka muumioitiin vuoden 3 600 eaa. paikkeilla”, egyptologi Jana Jones kertoo BBC:lle.

Löydöksen merkitys on siinä, että samaa reseptiä käytettiin noin 2 000 vuotta myöhemmin faaraoiden muumiointiin.

”Jonkinlainen yleisegyptiläinen identiteetti oli siis olemassa jo kauan ennen kuin faaraoiden Egyptin sivilisaatio muodostui vuoden 3100 eaa. paikkeilla”, Buckley sanoo.

Tutkimus julkaistiin Journal of Archaeological Science -lehdessä.

Vähentäminen auttaa löydösten mukaan vain suurkuluttajia, joita on alle viisi prosenttia väestöstä.

Suolan käytön vähentämistä pidetään tärkeänä keinona ehkäistä sydän- ja verisuonitauteja. Maailman terveysjärjestö WHO suosittaa käyttämään ruokasuolaa alle viisi grammaa päivässä.

Arvostetussa lääketieteen lehdessä Lancetissa julkaistun tuoreen tutkimuksen mukaan suolan käytön vähentäminen hyödyttää vain niitä, jotka käyttävät sitä yli 12,7 grammaa päivässä eli yli 2,5 teelusikallista. Sen verran saa kolmesta isosta pussillisesta perunalastuja.

Alle viisi prosenttia kehittyneiden maiden ihmisistä kuluttaa näin paljon suolaa. Suomalaiset miehet syövät sitä keskimäärin vajaat kymmenen ja naiset noin seitsemän grammaa päivässä.

Enemmistöllä pieni suolan eli natriumkloridin lisäys ei tutkimuksen mukaan vaikuta sydän- ja verisuonisairauksiin mitenkään. Vähän suolaa käyttävillä pieni suolan käytön lisäys jopa vähensi riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin.

”Tutkimuksemme lisää todisteita siitä, että kohtuullisesti käytettynä natriumista voi olla hyötyä sydämelle ja verenkierrolle, mutta hyvin vähän tai hyvin paljon käytettäessä siitä voi ollakin haittaa”, sanoi pääkirjoittaja Andrew Mente kanadalaisesta McMaster-yliopistosta The Guardian-lehdelle.

”Tällaisia tuloksia voi odottaa mistä tahansa tärkeästä ravintoaineesta. Kehomme tarvitsee natriumia. Kysymys on vain määrästä”, hän sanoi.

Lancetin tutkimus perustuu Pure-kohorttitutkimukseen, jossa seurataan pitkän aikaa suurten ihmisjoukkojen elämää rikkaissa ja köyhissä maissa eri mantereilla.

Suolankäyttöä ja sydänterveyttä käsittelevään analyysiin kelpuutettiin 255 ihmisyhteisöä 18 maasta eli yhteensä 82 500 ihmistä. Heitä seurattiin keskimäärin kahdeksan vuotta.

Tutkijat jakoivat nämä yhteisöt kolmeen kastiin suolankulutuksen mukaan. Vähiten ruokasuolaa käyttävässä kolmanneksessa päivittäinen keskiarvokulutus jäi alle 11,3 gramman. Heillä suolan käytön lisääminen yllättäen vähensi sydän- ja verisuonitautien esiintyvyyttä. Lisägramma päivittäiseen suola-annokseen tarkoitti yhtä sydän- ja verisuonitautitapausta vähemmän tuhannelle ihmiselle vuodessa.

Keskimmäisessä kolmanneksessa eli 11,3–12,9 grammaa suolaa henkeä kohti syövissä yhteisöissä lisägramma päivässä ei vaikuttanut sydän- ja verisuonitapauksiin käytännössä mitenkään.

Eniten suolaa käyttävässä eli yli 12,9 grammaa nauttivassa kolmanneksessa lisägramma suolaa lisäsi vain vähän sydän- ja verisuonitautien riskiä.

Vahvaa osoitusta suolan käytön lisäämisen haitoista sydämelle löytyi Kiinasta, jossa suolaa käytettiin keskimäärin 14,2 grammaa päivässä.

Suolan käyttöä pyritään hillitsemään ympäri maailmaa.

Euroopassa ja Yhdysvalloissa tehdyt kliiniset tutkimukset osoittavat laajalla rintamalla, että suolan käytön lisäys kohottaa varsin suoraviivaisesti verenpainetta. Korkea verenpaine taas on tilastollisesti vahvasti yhteydessä aivoverenkierron häiriöihin sekä sydän- ja verisuonisairauksiin.

”Näistä yhteyksistä ei ole juuri epäilyä”, sanoo epidemiologi ja professori Jussi Huttunen, joka toimi pitkään Kansanterveyslaitoksen eli nykyisen THL:n pääjohtajana.

Pure-tutkijat kuitenkin havaitsivat aineistossaan suolankäytön kohottavan verenpainetta vain siinä kolmanneksessa yhteisöjä, joka käytti suolaa eniten.

He myös kyseenalaistivat sen, että suola vaikuttaa sydän- ja verisuonitautien riskiin verenpaineen kautta.

Siitä, että suola kohottaa verenpainetta ja kohonnut verenpaine on yhteydessä sydän- ja verisuonitauteihin, ei voi heidän mukaansa oikaista johtopäätökseen, että suolan vaikutusmekanismi tauteihin kulkisi vain verenpaineen kautta.

Pure-aineistossa suolan yhteydet sydänterveyteen eivät juurikaan liittyneet suolan yhteyksiin verenpaineeseen.

Pure-tutkijat suosittavat, että terveysvalistusta suolankäytön vähentämiseksi harjoitetaan vain niissä yhteisöissä, joissa suolaa käytetään keskimäärin yli 12,7 grammaa päivässä.

Huttunen ei tätä kannata.

”Tuskin tämä mitenkään muuttaa tämänhetkistä terveyspolitiikkaamme. Suosittelemme jatkossakin suolan vähennystä tavoitteena verenpaineen lasku ja verenpaineeseen liittyvien sairauksien vähentäminen”, hän sanoo.

”Terveysvalistusta ei voi suunnata vain keskiarvoille. Monissa väestöissä on yksilöitä, jotka käyttävät aivan liikaa suolaa.”

Huttunen arvelee, että tutkimuksen vahvuus – iso maantieteellinen kattavuus ja isot aineistot – voi myös olla sen heikkous.

Kun asioita katsoo maailmalaajuisesti hyvin yleisellä tasolla, monet yhteydet katoavat. Se ei tarkoita, etteikö yhteyksiä voisi paikallisesti olla. Tarkasti rajattu kliininen tutkimus voi kertoa enemmän kuin valtava aineisto.