Metsäpalo Alaskassa.
Metsäpalo Alaskassa.

Pohjoiset metsäpalot uhkaavat kiihdyttää ilmastomuutosta.

Ilmastonmuutos saa metsäpalot roihuamaan voimakkaammin, mikä pumppaa enemmän kasvihuonekaasuja ilmakehään kuin on aiemmin luultu, kävi ilmi Nature Geosciences -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta.

Kyse on ensimmäisestä tutkimuksesta, joka osoittaa että Alaskan sisäosissa metsäpalot ovat muuttuneet vakavammiksi viimeisten kymmenen vuoden aikana, ja että ne ovat vapauttaneet paljon enemmän hiiltä ilmakehään kuin samana aikana on sitoutunut alueen metsiin.

"Kun useimmat ihmiset ajattelevat metsäpaloja, heillä on mielessään palavia puita, mutta suurin osa palavasta aineesta on kasvinjäännöksiä, sammalta ja maan pintakerroksen orgaanista ainetta", Guelphin yliopiston professori Merritt Turetsky sanoi.

"Nämä havainnot ovat huolestuttavia, koska noin puolet planeetan maaperän hiilestä on sitoutunut pohjoiseen ikiroutaan ja soihin. Tämä hiili on kerääntynyt ekosysteemeihin tuhansien vuosien aikana, mutta se vapautuu hyvin nopeasti jos palot lisääntyvät."

"Tämä voi johtaa ilmastonmuutokseen noidankehään, jossa lämpeneminen johtaa laajempiin ja intensiivisempiin paloihin, joissa vapautuu enemmän kasvihuonekaasuja, mikä edelleen lisää lämpenemistä. Kehä voi murtua monista syistä, mutta tuskin ilman dramaattisia muutoksia havumetsissä sellaisena kuin me nyt ne tunnemme."

Tutkimus on osa kasaantuvaa näyttöä siitä, että pohjoiset luonnonjärjestelmät ovat ratkaisevia ilmastonmuutoksessa, sanoi tutkimuksen toinen tekijä Jennifer Harden Yhdysvaltain geologisesta tutkimuskeskuksesta.

"Näihin ilmiöihin kuuluvat pitemmät lumettomat vuodenajat, muutokset kasvillisuudessa, jään ja ikiroudan vähentyminen ja nyt myös metsäpalot. Ne muuttavat nämä järjestelmät globaaleista hiilinieluista hiilen lähteiksi."