Metsäpalo Alaskassa.
Metsäpalo Alaskassa.

Pohjoiset metsäpalot uhkaavat kiihdyttää ilmastomuutosta.

Ilmastonmuutos saa metsäpalot roihuamaan voimakkaammin, mikä pumppaa enemmän kasvihuonekaasuja ilmakehään kuin on aiemmin luultu, kävi ilmi Nature Geosciences -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta.

Kyse on ensimmäisestä tutkimuksesta, joka osoittaa että Alaskan sisäosissa metsäpalot ovat muuttuneet vakavammiksi viimeisten kymmenen vuoden aikana, ja että ne ovat vapauttaneet paljon enemmän hiiltä ilmakehään kuin samana aikana on sitoutunut alueen metsiin.

"Kun useimmat ihmiset ajattelevat metsäpaloja, heillä on mielessään palavia puita, mutta suurin osa palavasta aineesta on kasvinjäännöksiä, sammalta ja maan pintakerroksen orgaanista ainetta", Guelphin yliopiston professori Merritt Turetsky sanoi.

"Nämä havainnot ovat huolestuttavia, koska noin puolet planeetan maaperän hiilestä on sitoutunut pohjoiseen ikiroutaan ja soihin. Tämä hiili on kerääntynyt ekosysteemeihin tuhansien vuosien aikana, mutta se vapautuu hyvin nopeasti jos palot lisääntyvät."

"Tämä voi johtaa ilmastonmuutokseen noidankehään, jossa lämpeneminen johtaa laajempiin ja intensiivisempiin paloihin, joissa vapautuu enemmän kasvihuonekaasuja, mikä edelleen lisää lämpenemistä. Kehä voi murtua monista syistä, mutta tuskin ilman dramaattisia muutoksia havumetsissä sellaisena kuin me nyt ne tunnemme."

Tutkimus on osa kasaantuvaa näyttöä siitä, että pohjoiset luonnonjärjestelmät ovat ratkaisevia ilmastonmuutoksessa, sanoi tutkimuksen toinen tekijä Jennifer Harden Yhdysvaltain geologisesta tutkimuskeskuksesta.

"Näihin ilmiöihin kuuluvat pitemmät lumettomat vuodenajat, muutokset kasvillisuudessa, jään ja ikiroudan vähentyminen ja nyt myös metsäpalot. Ne muuttavat nämä järjestelmät globaaleista hiilinieluista hiilen lähteiksi."

Muoviroskaa on ajelehtinut rannalle. Kuva: Bob Jones

Pienet katkat silppuavat mereen päätyviä muovipusseja hyvin hienojakoiseksi roskaksi, joka voi päätyä ravintoketjuun.

Ihmiskunta tuottaa vuodessa järjettömän määrän muoviroskaa. Tuoreen tutkimusarvion mukaan muovia on synnytetty maailmaan 1950-luvun jälkeen 8,3 miljardia tonnia. Valtaosa siitä päätyy roskana kaatopaikoille ja hyvin suuri osa myös mereen.

Uutena huolenaiheena on mikromuovi eli häviävän pienet muovihiukkaset. Niitä kulkeutuu meriin esimerkiksi muoviteollisuuden raaka-aineista ja keinokuituvaatteista.

Nyt englantilaisen Plymouthin yliopiston tutkijat selvittivät, mitä tavalliselle kaupan muovipussille tapahtuu meren eläinten käsittelyssä. Tulos viittaa siihen, että eläimet itsekin hajottavat muovia mikroskooppisiksi palasiksi, joka päätyy ravintoketjuun.

Tutkijat asettivat erilaisia muovipusseja Orchestia gammarellus -katkan saataville sekä laboratoriossa että meressä. Nämä parisenttiseksi kasvavat katkat ovat hajottajia, jotka syövät merenpohjasta kasvien ja eläinten jäänteitä. Kyseistä katkalajia esiintyy Euroopan rannikoilla Norjaa ja Islantia myöten.

Katkat silppusivat ja repivät muovipusseja pieniksi paloiksi ja niiden ulosteista löytyi keskimäärin puolen millin kokoisia muovihippusia. Muovin laatu ei vaikuttanut tulokseen - katkat hajottivat yhtä ahnaasti tavallisia kuin biohajoavastakin muovista tehtyjä pusseja.

Katkojen kiinnostusta lisäsi kuitenkin huomattavasti se, kun muovipussien päälle annettiin kasvaa mikrobimatto. Tämä biofilmi nopeutti muovin silppuamista nelinkertaisesti, eli katkat saattavat jopa erehtyä pitämään mereen päätyvää muovia ravinnonlähteenä, kun se aikansa muhittuaan maustuu bakteerikasvustolla. Havainto on linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Niissä on havaittu, että eläimet saattavat erehtyä pitämään muovia ruokana.

Silppuamistahdista tutkijat laskevat, että yksi ainoa kaupan muovipussi saattaa pohjan eläinten käsittelyssä hajota jopa 1,75 miljoonaksi mikroskooppiseksi palaseksi. Ne jäävät mereen.

Tutkimuksen tekivät Plymouthin yliopiston meribiologian opiskelijat Daniella Hodgson ja Amanda Bréchon professori Richard Thompsonin kanssa.

"Vuosittain tuotetaan arviolta 120 miljoonaa tonnia kertakäyttöisiä muoviesineitä kuten kaupan muovipusseja, ja nämä kertakäyttöiset muovituotteet muodostavat valtaosan kaikesta muoviroskasta. Ne ovat uhka meren elämälle jo sinällään, mutta tulos osoittaa, että meren eläimistö levittää jätettä entisestään", professori Thompson kommentoi tiedotteessa.

Tutkimuksen julkaisi Marine Pollution Bulletin.

Aurinkokunnassamme kiitänyttä asteroidia tutkitaan vielä radioteleskoopein. Ohessa taiteilijan näkemys sikarin muotoisesta vieraasta. Kuva: ESO / M. Kornmesser

Asteroidi ’Oumuamua tuli Maan lähelle aurinkokuntamme ulkopuolelta ja on nyt jo yli 300 miljoonan kilometrin päässä Maasta.

Asteroidi ulkoavaruudesta lensi aurinkokuntaamme lokakuussa, ja se paljastui oudosti sikarin muotoiseksi. Asteroidi sai nimen ‘Oumuamua, joka tarkoittaa havaijin kielellä viestinviejää.

Tähtitieteilijät haluavat nyt tarkistaa, onko asteroidissa merkkejä vieraasta sivilisaatiosta tai Maan ulkopuolisesta älystä.

Asteroidia tutkii loppuviikosta iso Green Bankin radioteleskooppi läntisessä Virginiassa Yhdysvalloissa, kertoo The Guardian.

Radioteleskooppi seuraa asteroidia keskiviikosta alkaen ainakin kymmenen tuntia. Merkkejä etsitään neljällä eri radiotaajuudella.

”Asteroidista voisi löytyä esimerkiksi radiolähde”, sanoo tähtitieteen professori Avi Loeb Harvardin yliopistosta. Hän on mukana Breakthrough Listen -hankkeessa, joka etsii vieraan älyn merkkejä avaruudesta.

Breakthrough Listen -hanke perustettiin 2015. Se etsii elämän merkkejä planeetoilta, joita on löydetty ja löydetään miljoonalta lähimmältä tähdeltä. Hanketta rahoittaa venäläinen miljardööri Juri Milner.

”On outoa, että ensimmäinen kappale, jonka havaitsemme tulevan aurinkokuntamme ulkopuolelta, on tuon muotoinen”, sanoo Loeb.

”Jos siinä on mitään keinotekoista, saamme siitä selvää. Melko varmasti se on tavallinen kappale”, sanoi Loeb The Guardian -lehden mukaan.

Tähtitieteilijät pystyivät päättelemään asteroidin radasta, että se tuli aurinkokuntamme ulkopuolelta. Jonkin kappaleen painovoima on sinkauttanut sen tähtienväliseen avaruuteen.

‘Oumuamuan muoto mietityttää tähtitieteilijöitä. Samanlaista ei ole tavattu aurinkokunnassamme.

Vaikka signaalia maan ulkopuolisesta älystä ei saataisikaan, saa radioteleskoopilla lisää tietoa kohteesta. Vielä ei tiedetä, onko sillä vettä ja kaasuja.