Miekkavalas oppi matkimaan englannin sanoja. Se ei ollut tämä yksilö. Kuva: Wikimedia Commons
Miekkavalas oppi matkimaan englannin sanoja. Se ei ollut tämä yksilö. Kuva: Wikimedia Commons

Osaa sanoista Wikie osasi matkia ensi yrittämällä, vaikka se tuottaa ääntä aivan eri välineillä kuin ihminen.

Miekkavalas oppii imitoimaan ihmisen puhetta, osoitti Royal Societyn julkaisema tutkimus. Näin on siitä huolimatta, että miekkavalaan äänielimet ovat täysin erilaiset kuin ihmisellä.

Tutkijaryhmä teki kokeita Ranskan Antibesin merieläinpuistossa elävällä Wikie-miekkavalaalla. 14-vuotias Wikie on syntynyt vankeudessa.

Tutkimuksen alussa ryhmä ei tiennyt, mitä odottaa. Kun Wikielle ensi kertaa sanottiin ”hello”, ja valas toisti, tutkijat eivät pystyneet peittämään tunteitaan.

”Siinä oli vaikea olla hiljaa”, sanoo Jose Abramson Madridin Universidad Complutense -yliopistosta.

Wikielle opetettiin ensin tietty käsiele, jonka nähdessään sen kuului matkia toisen valaan liikkeitä. Sitten tutkijat opettivat tämän eleen avulla Wikien matkimaan ääntä ja puhetta.

Aluksi sitä pyydettiin imitoimaan oman poikasensa tekemiä ääniä ja sitten ääninauhalta muiden miekkavalaiden tekemiä narinoita ja pörinöitä, joita Wikie ei aiemmin ollut kuullut.

Wikie oppi nopeasti. Sitten tutkijat imitoivat sille itselleen miekkavalaiden ääntelyä, ja lopulta opettivat valaan toistamaan yksinkertaisia englanninkielen sanoja, kuten ”hello”, ”bye-bye”, ja ”one, two, three”.

Miekkavalaat ovat levinneet kaikkiin maailman meriin. Ne elävät laumoissa ja heimoissa, joilla kullakin on oma murteensa, eivätkä eri heimoihin kuuluvat valaat ymmärrä toisiaan. Miekkavalailla voidaan katsoa jopa olevan oma kulttuurinsa.

Vankeudessa miekkavalaiden on havaittu oppivan ”puhumaan delfiiniä”. Ne ovat alkaneet matkia delfiinien ääntelyä oltuaan kosketuksissa näiden kanssa.

”Halusimme nähdä, miten joustavasti miekkavalas voi imitoida ääniä. Tärkeää oli valita äänteitä, joita ne eivät normaalisti tekisi. Ei miekkavalas tavallisesti sano hello, selittää professori Josep Call St. Andrewsin yliopistosta The Guardian-lehdessä.

Call on psykologi ja neurotieteilijä, joka on erikoistunut tutkimaan mielen kehittymistä evoluutiossa.

Wikie toisti osan sanoista hyvin tunnistettavasti. Se oppi matkimaan osaa niistä jo ensimmäisellä yrittämällä.

Aivan samaan se ei pysty kuin papukaijat. Miekkavalaan kyky matkia on silti häkellyttävä, sillä sen tapa tuottaa ääntä on hyvin erilainen kuin ihmisillä.

Miekkavalaalla ei ole kurkunpäätä eikä äänihuulia. Se tuottaa ääniä puristamalla ilmaa päälaellaan olevasta hengitysaukosta. Se ei siis ääntele suu auki.

Puheen nuottia ja rytmiä valas matki tunnistettavasti, joskin se välillä tyytyi korvaamaan sanat pöräytyksillä.Kyky matkia äänteitä on jo itsessään kiintoisa, mutta tutkijat uskovat, että miekkavalat hyödyntävät kykyään myös luonnossa.

”Uskoaksemme tämä on ensimmäinen todiste miekkavalaiden kyvystä matkia ääniä. On järkeenkäypää, että tältä pohjalta miekkavalaat luovat myös ne murteet, joita ne luonnossa käyttävät”, Call sanoo.

Luonnossa miekkavalaat ääntelevät enimmäkseen veden alla. Tässä kokeessa Wikien pää ja sen ilma-aukko olivat pinnan yläpuolella.

Tutkimuksen tulos osoittaa jälleen kerran, että miekkavalaat ovat hyvin älykkäitä. Luonnossa miekkavalaat opettavat toisilleen ja poikasilleen saalistustekniikoita. Ne oppivat nopeasti jekuttamaan ihmiskalastajia ehtiäkseen itse napata saaliit siimojen päästä.

Hylkeitä saalistavien miekkavalaiden on havaittu tekevän yhteistyötä niin, että yksi kopauttaa jäälauttaa vinoon, jotta hylje liukuu meressä odottavan toisen miekkavalaan kitaan.

Matkimisen taito on tärkeä selviytymisen kannalta. Yrityksen ja erehdyksen kautta oppiminen voi luonnossa käydä kalliiksi.

”Jos syöty kala on myrkyllistä, siihen kuolee. Toisilta oppiminen on turvallista. Yksi tärkeimmistä asioista, joka johti ihmisen älyn kehitykseen, oli kyky sosiaaliseen oppimiseen ja imitointiin, lopulta kulttuuriin”, eläinten älykkyyttä tutkiva Abramson sanoo.

”Kun huomaamme, että muutkin lajit kykenevät hyvin monimutkaiseen sosiaaliseen oppimiseen, voimme odottaa niiltä varsin joustavaa ja sopeutuvaa käytöstä.”

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.