Neandertalilaismiehet ehkä antoivat viimeisen silauksen kivityökalun terälle hampaillaan. Kuva: CSIC
Neandertalilaismiehet ehkä antoivat viimeisen silauksen kivityökalun terälle hampaillaan. Kuva: CSIC

Työjaon merkit löytyivät hampaista.

Neandertalinihmisten yhteisössä oli ilmeisimmin jonkinlaista työnjakoa miesten ja naisten välillä. Sukupuolten työnjakoa olisi siis ollut ennen nykyihmisen yhteisöjä.

Sukupuolten työnjaosta kertovat espanjalaisten tutkijoiden mukaan kulumisjäljet neandertalinihmisten etuhampaissa ja kulmahampaissa. Ihmiset todennäköisesti ottivat hampaat avukseen eri askareissa.

Aikuisten naisten fossiloituneissa hampaissa oli esimerkiksi pidempiä uria kuin miesten. Naisilla etenkin alahampaiden kiilteessä oli pieniä vaurioita, miehillä samoja vaurioita oli enemmän ylähampaiden kiilteessä.

Alkuperäiskansojen naiset saattavat yhä käsitellä nahkaa hampaillaan. Ehkä neandertalinmiehet antoivat kivityökalun terälle viimeisen silauksen purukalustollaan.

Tutkija Almudena Estalrrich arvelee, että esimerkiksi metsästäminen saattoi olla sekä miesten että naisten tehtävä. Työnjakoa oli ehkä vain rajoitetusti.

Tutkija Antonio Rosasin mukaan neandertalinihmisistä on paljastunut kehittyneitä piirteitä. ”He huolehtivat sairastuneista, hautasivat kuolleet, söivät mereneläviä, ja he olivat eri näköisiä kuin saatoimme olettaa. Joukossa oli punatukkaisia ja vaaleaihoisia ja vaaleasilmäisiä”.

Tutkimuksen julkaisi Journal of Human Evolution. Siitä kertoi Science Daily.