Kuva: Wikimedia Commons
Kuva: Wikimedia Commons

Terveellisintä on löylytellä useasti viikossa, selvisi suomalaistutkimuksessa.

Saunominen säännöllisesti näyttäisi vähentävän kohtalokkaita äkillisiä sydämenpysähdyksiä, Itä-Suomen yliopiston tutkimus osoitti.

Myös muita sydänsairauksien aiheuttamia äkkikuolemia oli useasti saunovilla vähemmän kuin harvoin löylyttelevillä. Tutkittavana oli vain miehiä.

Selitys voi olla sydäntautiopin erikoislääkärin Jari Laukkasen mukaan se, että sauna rentouttaa ja alentaa verenpainetta. Laukkanen toteaa Helsingin Sanomissa, että verisuonet säilyvät joustavampina, kun ne joutuvat työskentelemään saunassa.

Laukkasen johtama tutkimus seurasi 2 315 itäsuomalaista miestä, joiden ikä oli 42–60 vuotta. Miehiä seurattiin kaksikymmentäyksi vuotta. He kertoivat tutkijoille elintavoistaan kuten liikkumisesta, tupakoinnista ja ruokailutottumuksistaan sekä saunomistottumuksistaan. 

Seurannan aikana miehistä kuoli 929 eri syistä. Erilaisiin sydänvaivoihin heistä kuoli 878 eli valtaosa.

Tutkijat vertailivat saunomistapojen vaikutusta seurattujen miesten sydäntautikuolleisuuteen eri tavoin.

Useasti eli neljästä seitsemään kertaa viikon aikana saunovien riski kuolla esimerkiksi äkilliseen sydämenpysähdykseen oli 63 prosenttia alhaisempi kuin kerran viikossa saunovien. Kaksi kolme kertaa viikossa saunovien riski oli 22 prosenttia vähäisempi kuin kerran viikossa saunovien.

Seuratussa ryhmässä 200 miestä kävi saunassa 4–7 kertaa viikossa. Vain 12 seuratuista ei tavannut käydä viikoittain saunassa. Koska saunomattomia oli niin vähän, heidän kuolleisuuttaan ei vertailtu.

Saunominen useasti viikossa näytti ylipäätään vähentävän kuolleisuutta muihinkin sydän- ja verisuonisairauksiin.

Löylytellä kannattaa pitkään. Ainakin 19 minuuttia kerralla saunovien riski kuolla äkilliseen sydämenpysähdykseen oli yli 50 prosenttia alhaisempi kuin alle 11 minuuttia saunovien. Lämpötila saunassa oli 40–100 astetta.

Tutkimus oli JAMA Internal Medicinessa.

TieKu
Seuraa 
Viestejä581
Liittynyt25.5.2010

Miesten sydänkuolemat vähenivät saunomalla

Ueberweg 24.02.2015 klo 11:22 TieKu 24.02.2015 klo 11:06 Onko tämä hieman tutkimus vastaavanlainen kuin ruisleivän ihmeitä tekevä kuitu. Eli maailmassa elelee noin kuutisen miljardia ihmistä jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan ruisleivästä. Aivan samoin on saunan kanssa, ja saunasta autuaan tietämättömiä saattaa olla jopa vielä enemmän kuin se kuutisen miljardia. Niin ja ei me suomalaiset olla mitään hypertervettä kansaa vaikka syömmekin ruisleipää ja käymme hikoilemassa kerran viikosssa...
Lue kommentti
Jodi
Seuraa 
Viestejä2187
Liittynyt27.2.2014

Miesten sydänkuolemat vähenivät saunomalla

Saunaa ja avantouintia voisi verrata onhan ne lämpöstressiä eri tavoin. Aikoinaan kun hygieniataso oli heimko erottui saunonat terveempinä.
Lue kommentti

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro