Normaalin halun raja liukuu. Kuva: Getty Images
Normaalin halun raja liukuu. Kuva: Getty Images

Jotkin poikkeuksellisina pidetyt seksuaaliset halut ovatkin hyvin yleisiä.

Omituista seksuaalista halua kutsutaan puhekielessä perversioksi. Sen määritteleminen ei ole kuitenkaan helppoa: Mikä yhdelle on seksuaalisesti normaalia ja sopivaa, on toiselle poikkeavaa ja paheksuttavaa. Lisäksi käsitykset vaihtelevat aikakaudesta ja kulttuurista toiseen.

Esimerkiksi suuseksi on nykyään sekä miesten että naisten lempifantasia, mutta 1800-luvun lopulla sitä pidettiin ”inhottavana todisteena patologisesta masokismista”, kerrotaan Journal of Sex Research -lehden artikkelissa.

Nykyään puhutaan paljon myös tyttöjen ympärileikkauksesta islaminuskoisissa maissa, mutta klitoriksen poistot olivat aiemmin yleisiä myös länsimaissa. Toimenpidettä käytettiin lääketieteellisenä hoitona naisen luonnottomana pidettyyn himokkuuteen. Kirurgi napsaisi klitoriksen pois, jottei nainen enää saisi seksistä mielihyvää. Yhdysvalloissa klitoriksia leikattiin vielä 1950-luvulla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yleisyys paljastumassa

Kuinka yleisiä poikkeuksellisina pidetyt seksuaaliset mieltymykset todellisuudessa ovat, ei tiedetä.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tutkimuksia aiheesta on vasta vähän. Vuonna 2007 International Journal of Sexual Health -lehdessä julkaistun kanadalaistutkimuksen mukaan kaksi kolmesta yliopisto-opiskelijasta  tunnusti, että tirkistelisi, jos ei jäisi siitä kiinni. Vastaajajoukkoon lukeutui sekä miehiä että naisia. 

Ehkä kattavin  väestötutkimus tähän asti on sekin Kanadasta. Vuonna 2016 julkaistuun tutkimukseen osallistui tuhat quebeciläistä miestä ja naista. Heistä joka kolmas oli harjoittanut jotakin poikkeavana pidettyä seksuaalista toimintaa ainakin kerran elämässään – ja 45 prosenttia haluaisi kokeilla. Otos mukaili Kanadan aikuisväestöä.

Suosituinta oli tirkistely, jota oli harrastanut tutkituista yli kolmannes. Jokin eloton asia eli fetissi oli kiihottanut seksuaalisesti useampaa kuin joka neljättä, vaikka seksivälineitä ei otettu lukuun.

Tirkistelyä oli harrastanut miehistä puolet ja naisista 21 prosenttia. Vieraan  ihmisen koskettelusta tai itsensä hieromisesta tätä vasten eli frotteurismista oli kiihottunut 32 prosenttia miehistä ja 21 prosenttia naisista. Masokismista oli saanut seksuaalista mielihyvää 24 prosenttia naisista ja 14 prosenttia miehistä.

Vaikka mitään tutkituista poikkeukselliseksi katsotuista seksuaalisista mieltymyksistä ei harjoitettu kovin usein, ne olivat niin yleisiä, että tutkijoiden mukaan niitä ei pitäisi pitää erikoisina. 

 

Lue lisää

Helmikuun 2019 Tiede-lehdessä on laaja artikkeli, jossa tiedetoimittaja Jani Kaaro kertoo, että poikkeuksellisina pidettyjä seksuaalisia haluja tunnetaan satoja. Hän kertoo myös, mitä niiden syistä ja syntytavoista tiedetään. 

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla