Kuva: NASA/MGS.
Kuva: NASA/MGS.

Metaania tuottavat mikrobit näyttävät pärjäävän täällä oloissa kuin oloissa – ehkäpä myös Marsissa.

Metaania tuottavat mikrobit näyttävät pärjäävän oloissa kuin oloissa. Hiljattain niitä paikallistettiin rutikuivasta erämaasta ja nyt ensimmäistä kertaa kilometrien jääpeitteen alta. Sitkeät mikrobit saattaisivat selvitä myös Marsin karuudessa.

Kalifornian yliopiston tutkijat löysivät metaania tuottavia mikrobeja näytteistä, jotka nostettiin Grönlannin jäätikölle poratusta kolmen kilometrin syvyisestä reiästä. Tutkimusryhmään kuuluva Buford Price kertoo New Scientistissa, että tämä on ensimmäinen kerta, kun kyseisiä mikrobeja löydetään näin syvältä. Tutkijat olivat jo aiemmin havainneet metaanipitoisuuden kasvavan reiän uumenissa kymmenkertaiseksi lähempänä pintaa olevaan jäähän verrattuna.

Mars Express -luotain on paikallistanut Marsin ohuessa kaasukehässä paikkoja, joihin on kertynyt metaania. Metaani hajoaa Auringon ultraviolettivalossa noin kolmessa sadassa vuodessa. Sitä on siis tultava jostain lisää. Toistaiseksi ei tiedetä mistä.