Raekuuro iskee keskellä helteistä iltapäivää.

Raekuuro, tuo raamatullinen vitsaus, yllättää kesken lämpimän kesäpäivän. Rakeet kirpaisevat lomailijan iholla ja viilentävät ilmaa useilla asteilla.

Raekausi kestää vain toukokuusta syyskuuhun. Rakeet nimittäin tarvitsevat syntyäkseen voimakkaan nousuvirtauksen, jossa lämmin ilma kohoaa maanpinnan tuntumasta suoraan ylöspäin. Sellainen syntyy helpoimmin auringon paahtaessa kuumasti, tyypillisesti iltapäivähelteellä.

Jos nousuvirtaukset ovat niin voimakkaita, että lämpimän ilman keräämä kosteus nousee kylmiin ilmakerroksiin useiden kilometrien korkeuteen, muodostuu kuuro- ja ukkospilviä.

Rae kasvaa hiukkasen ympärille

Rakeet saavat alkunsa noissa pilvissä samaan tapaan kuin sadepisarat. Ensin tarvitaan hiukkanen, jonka ympärille vesi voi tiivistyä tai jäätyä. Tiivistymisytiminä toimivat ilman epäpuhtaudet, vaikkapa nokihiukkaset tai suolakiteet.

Jopa 30 metriä sekunnissa kiitävät nousuvirtaukset kuljettavat raealkiot kilometrien korkeuteen, missä ei enää vallitsekaan hellekesä vaan kova pakkanen. Siellä ilmamassat sisältävät runsaasti alijäähtynyttä vettä. Jos jäätymisytimiä on niukasti, pintajännitys pitää vesipisarat nestemäisinä, vaikka ne kylmenevät jopa 40 miinusasteeseen.

Osuessaan raealkioon alijäähtynyt vesi jäätyy välittömästi, ja raealkiot keräävät yläilmoissa pinnalleen lisää massaa, kun alijäähtynyttä vettä tarttuu niihin.

Nousuvirtauksen nopeus määrää rakeen kasvun. Mitä voimakkaammin ilma virtaa, sitä massiivisemmaksi rae ehtii kertyä. Pääosa kasvusta tapahtuu 5–8 kilometrin korkeudessa. Kun nousuvirtaus heikkenee tai rae kasvaa niin suureksi, ettei virtaus enää kannettele sitä, rae alkaa pudota.

Jättirae voi olla kumma mötikkä

Mitä suurempi rae on, sitä nopeammin se putoaa. Pienet rakeet ehtivät osittain sulaa matkalla. Sen sijaan yli kaksisenttiset jättirakeet, joita Suomessakin havaitaan ainakin kerran kesässä, kiitävät alas moottoritienopeuksilla, runsaasti yli sata kilometriä tunnissa, ja säilyttävät koko komeutensa.

Suurimmat jättirakeet voivat olla varsin kummallisen muotoisia, sillä ne ovat poukkoilleet ilmavirroissa ja alijäähtynyttä vettä on jäätynyt epätasaisesti niiden eri puolille.

Suomen kaikkien aikojen suurimmat rakeet havaittiin viime kesänä Pirkanmaalla. Ne olivat jopa kahdeksansenttisiä eli suunnilleen pesäpallon kokoisia.

Havainto maailman suurimmasta rakeesta on niin ikään viime kesältä: Yhdysvaltain Etelä-Dakotassa maahan jysähti 20-senttinen jäämötikkä.

Tavallisimmin jäärakeiden läpimitta on puolesta sentistä senttiin.

Lumirae ei riko mutta liukastaa

Jäärakeiden lisäksi on olemassa lumirakeita. Ne ovat styroksihippuja tai raejuustoa muistuttavia pehmeitä pallukoita, jotka pomppivat osuessaan maahan ja hajoavat helposti.

Lumirakeita tulee yleisimmin loppukeväästä ja syksyllä. Ne syntyvät matalammissa pilvissä ja alemmissa ilmakerroksissa kuin jäärakeet ja ovat siksi yleensä vain muutaman millin kokoisia.

Riskejä vaikea ennustaa

Raekuurot ovat yleensä lyhyitä, koska kuuropilvet etenevät 30–60 kilometrin tuntinopeudella. Siksi ei osata tarkasti ennustaa, milloin ja minne raekuurot osuvat.

Suuret rakeet voivat tehdä myös vahinkoa. Yli kaksisenttiset kimpaleet saattavat vaurioittaa auton peltejä. Myös talojen ikkunat voivat olla vaarassa, vaikka painavat rakeet periaatteessa putoavatkin lähes pystysuoraan. Ukkoskelillä maanpinnan lähellä on usein voimakkaita vaakasuuntaisia virtauksia, jotka saavat rakeet putoamaan viistosti ja puuskissa lentämään paljonkin sivusuuntaan.

Maria Korteila on tiedetoimittaja.

Asiantuntijana ylimeteorologi Ari-Juhani Punkka Ilmatieteen laitokselta.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2011.

Nimipäivä oli pitkään tärkein henkilökohtainen merkkipäivä.

Tiedätkö, milloin sinulla on nimipäivä? Toisin kun monessa muussa maailman maassa, vastauksesi on todennäköisesti kyllä. Liekö edes suomalaista, joka ei tietäisi.

Entä panitko merkille, että eilen alkoi naistenviikko? Monet panivat – muutkin kuin ne yli 600 000 naista, joiden nimipäivä osuu 18.7.–24.7. sijoittuvaan viikkoon.

Meillä muistetaan naistenviikko sen peruina, että ennen sääkarttoja ja taloussivujen pörssianalyysejä suomalaiset yrittivät ennakoida elämäänsä enteistä.

Naisten viikolla selvisivät sadot ja sateet.

Joka ei ole Marketan aikana heinässä, se ei korjaa heiniä.
Jos ei Kristiinan päivänä ole pavussa kukkaa, saa päästää siat papumaahan.
Jos on poudat, varokaa ämmäviikkoa. Kyllä ämmät kastelee.
Kun Matleenan päivänä sataa, sataa Pertun päivään asti.

Vietto alkoi 1700-luvulla

Naistenviikon juuren muodostavat kahden pyhimyksen, Maria Magdalenan ja Kristinan, keskiaikaiset muistopäivät.

Katolisen kirkon pyhimyskalenterista lähti aikoinaan koko ajatus nimille omistetuista päivistä. Pyhimysten päivät alkoivat muuntua nimipäiviksi, kun kirkon jäsenet ryhtyivät nimeämään lapsiaan pyhimysten mukaan.

Yhteys pyhimyksiin höllentyi, kun Martin Luther käynnisti Saksassa uskonnollisen reformaation. Se hylkäsi pyhimysten palvonnan ja korvasi pyhimyskalenterit evankelisilla kalentereilla, joihin merkittiin nimipäiviä myös suosituille kansannimille.

Suomeen tämä maallinen nimipäiväperinne saapui Ruotsin kautta 1700-luvulla. Tavan omaksuivat ensin – niin kuin tuolloin uudet muotivillitykset yleensä – säätyläiset, mutta seuraavalla vuosisadalla nimipäiviä vietettiin jo koko maassa.

Perinteen yleistymistä edisti täkäläinen nimipäiväkalenteri, jota päivitettiin vastaamaan suomalaisten tosiasiallista nimistöä.

Maassa, jossa kaikki eivät vielä satakaan vuotta sitten tienneet toistensa syntymäpäiviä, eivät aina omaansakaan, almanakkaan merkityt nimipäivät antoivat mahdollisuuden toivottaa sukulaisille ja ystäville vuosittain lisää onnellisia elonpäiviä.

Näin Suomesta tuli nimipäivien vieton kärkimaita – ja sellainen maamme on yhä. Meidän lisäksemme maallisia nimipäiviä viettävät innokkaasti lähinnä ruotsalaiset, tšekit ja latvialaiset.

Kalenterit tukevat edelleen

Nimipäiväperinteen säilymistä ovat tukeneet uudet nimipäiväkalenterit, joilla on haluttu varmistaa, että mahdollisimman monella on tilaisuus viettää nimipäivää.

Suomenruotsalaiset saivat omansa vuonna 1929. Inarinsaamelaisten kalenteria on julkaistu vuodesta 1996, ja ensimmäinen pohjoissaamelaisten kalenteri ilmestyi 1997.

Luonnollisesti myös ortodokseilla on kalenteri. He juhlivat nimipäivää oman nimikkopyhänsä päivänä.

Nykyään jopa 84 prosenttia suomalaisista pystyy viettämään nimipäivää suomenkielisen nimipäiväkalenterin mukaan.

Jos nimeään etsii lisäksi suomenruotsalaisesta, ortodoksisesta tai saamelaisesta kalenterista, nousee luku yli 90 prosenttiin, arvioi nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala, joka Helsingin yliopiston almanakkatoimiston johtajana hoitaa suomenkielistä nimipäiväkalenteria.

 

Lue lisää

Tiede-lehdessä 8/2018 on pitkä artikkeli, jossa tiedetoimittaja Johanna Junttila  kertoo nimipäiväperinteen synnystä ja nimipäivien perinteisistä viettotavoista. Nykyiset someviestit ja pullakahvit työpaikalla ovat kalpea aavistus alkuperäisistä menoista. Ennen päivänsankari sai nimipäiväpuun ja olkiheilan sänkyyn.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Jopa huonomuistisena pidetty kultakala pystyy palauttamaan mieleensä yli vuoden takaisia tapahtumia.

Englanninkieliset kutsuvat hajamielisyyttä usein ”kultakalan muistiksi”, ja sen väitetään olevan vain kolmen sekunnin mittainen.

Todellisuudessa kultakala, kuten moni muukin kala, on muistivirtuoosi. Sen muisti on jopa niin luotettava, että Kanadassa Brittiläisen Kolumbian yliopiston luennoitsijat hyödyntävät sitä biologian opetuksessa.

Harjoituksessa kunkin opiskelijan pitää opettaa yhdelle kultakalalle, että se saa ylimääräisen ruoka-annoksen uimalla tietyn värisen muoviputken luo. Joka kalalle on varattu hiukan eri värisävy. Sitten putkirivistö pidetään poissa kalojen näkyviltä vuoden ajan. Tämän jälkeen opiskelija saa tehtäväkseen kokeilla, vieläkö hänen ”oma” kalansa valitsee oikean sävyn.

Vastaus on kyllä. Jokainen kultakala viilettää edelleen oman värisävynsä putkelle.

Kalojen muisti on muutenkin osoittautunut mainettaan paremmaksi. Eräs todiste tästä on röyhelötokko, sormenmittainen sintti, joka elää Atlantin rantavesissä.

Tutkimuksissa on paljastunut, että röyhelötokko painaa nousuveden aikana mieleensä kolmiulotteisen kartan kotivetensä pohjasta. Sitä hyödyntämällä tokko löytää laskuveden aikana vuorovesilammikosta takaisin mereen. Kartta päässään se loikkii yhdestä rannalle jääneestä lampareesta viereiseen, siitä seuraavaan ja niin edelleen avoveteen asti.

Jos tokot siirtää vieraan rannan lammikoihin, niiden loikat suuntautuvat mihin sattuu ja päättyvät yleensä kuivalle maalle. Jo yhden nousuveden mittainen uiskentelu uuden pohjamaiseman yllä riittää kuitenkin siihen, että ne muistavat oikeat hyppelyreitit yli kuukautta myöhemmin.

 

Lue lisää

Kesäkuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa tutkija ja tietokirjailija Helena Telkänranta kertoo kalojen hämmästyttävistä kyvyistä. Valtaosa kalojen älyä ja tunnemaailmaa koskevista tutkimuksista on niin tuoretta, että tiedot eivät ole vielä ehtineet esimerkiksi oppikirjoihin.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.