Tekeekö hoitamaton ahdistus nuorista tappajia? Näin moni luulee, mutta tutkimusten mukaan riskit ovat muualla.

Artikkeli on julkaistu Tiede-lehdessä 9/2008, joka ilmestyi noin kaksi viikkoa ennen Kauhajoen koulusurmia. Matti Juhani Saari ampui kuoliaaksi 10 ihmistä Kauhajoella 23. syyskuuta 2008.


"Kuinka monta järjetöntä veritekoa tarvitaan, ennen kuin sosiaali- ja terveysministeriö saa rahat mielenterveysjonojen lyhentämiseksi", kyseli Helsingin Sanomat Tällä Viikolla -palstallaan.

Lehtiä lukemalla saa vaikutelman, että nuoriso voi pahemmin kuin koskaan ja oireilee yhä uusilla järjettömillä väkivallanteoilla. Pekka-Eric Auvinen tappoi yhdeksän ihmistä Jokelassa marraskuussa 2007. Saman vuoden heinäkuussa 18-vuotias mies surmasi harkiten 14-vuotiaan tytön. Myyrmannissa kuoli vuonna 2002 seitsemän henkeä, kun Petri Gerdtin kotikutoinen pommi räjähti kauppakeskuksessa.

Julkisuudessa on syntynyt kuva, että ujot ja ahdistuneet nuoret miehet ovat jonkinlainen aikapommi, joka räjähtää käsiin, ellei näitä nörttejä seulota jo päiväkodista terapiaan.

Mutta selittävätkö mielenterveysongelmat henkirikollisuutta? Jos selittävät, niin mitkä mielenterveyden häiriöt lisäävät rikosriskiä eniten?

Ahdistusta turha syyttää

Mielenterveyden ja henkirikollisuuden yhteydet alkoivat avautua 1990-luvulla erityisesti suomalaisten, ruotsalaisten ja tanskalaisten aineistojen turvin. Pohjoismaissa kun melkein kaikki henkirikokset saadaan selvitettyä. Suomessa on myös maailman kattavin mielentilatutkimusten käytäntö.

Tutkimusten valossa ainakaan masentuneita ja ahdistuneita ei kannata leimata ympäristölle vaarallisiksi aikapommeiksi. Jos näihin lieviin mielenterveyden häiriöihin sairastuneet eivät pääse hoitoon, siitä kärsivät yleensä vain he itse.

Masentuneiden riski tehdä henkirikoksia ei tutkimusten mukaan ole muita suurempi, ja ahdistuneiden riski on jopa muuta väestöä alempi. Masennus kylläkin moninkertaistaa itsemurhariskin.

Viina vie, ja siihen voisi vaikuttaa

Skitsofrenia sen sijaan moninkertaistaa henkirikoksen riskin. Pahinta on, jos skitsofrenia yhdistyy päihderiippuvuuteen, kuten usein käy. Silloin henkirikoksen riski koko väestöön verrattuna nousee jopa yli kymmenkertaiseksi.

Skitsofrenian hoito on kuitenkin Suomessa onneksi melko hyvällä tasolla. Skitsofreniaa sairastavat eivät jonota psykoterapiaan, koska vaikuttavin hoito perustuu lääkkeisiin.

Henkirikollisuuden riskin yli kymmenkertaistaa myös epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö, kuten psykopatia. Persoonallisuushäiriöitä on ikävä kyllä vaikeaa ellei mahdotonta ehkäistä tai hoitaa.

Kolmas elämänkohtalo, joka johtaa yli kymmenkertaiseen riskiin, on alkoholismi. Henkirikoksista neljä viidestä tehdään humalassa. Muiden päihteiden rooli on paljon pienempi. Erilaisista henkirikollisuuden ehkäisemiskeinoista tutkimustieto tukeekin ehkä eniten juuri alkoholipolitiikan tiukentamista.

Rähinänuoret laistavat hoitoa

Nuorten henkirikollisuus ei suuresti poikkea aikuisten rikollisuudesta. Pääosa nuorista tappajista on päihteiden väärinkäyttäjiä. Mielentilatutkimuksissa yleisin diagnoosi oli persoonallisuushäiriö, kirjoittaa Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkija Martti Lehti raportissaan Nuoret ja henkirikollisuus 1980-2004.

Väkivaltarikoksiin syyllistyneiden nuorten ongelmat ilmenevät käytöshäiriöinä jo lapsena, ja henkirikoksen tehneistä nuorista puolet oli jossain vaiheessa ollut yhteydessä mielenterveyspalveluihin.

Kouluterveydenhoito näyttää siis havaitsevan potentiaalisesti väkivaltaiset nuoret jo varhain, ja hoitoonohjaus toimii. "Itse hoito oli kuitenkin usein katkennut alkuunsa joko hoidettavan tai hänen huoltajiensa vastustukseen", Lehti kirjoittaa. Ei siis mielenterveysjonojen pituuteen.

Paljon syytelty väkivaltavideoiden ja -pelien harrastaminen ei noussut Lehden aineistossa esiin. Nuoria henkirikoksen tekijöitä luonnehtii Lehden mukaan pikemminkin "kaikenlaisen harrastustoiminnan puuttuminen ja passiivinen päihteiden käyttöön keskittynyt ajanvietto kuin mitkään erityisharrastukset".

Nuoriso entistä vaarattomampaa

Varsinaisten mielenterveysongelmien lisäksi tietyt temperamenttipiirteet altistavat rikollisuudelle enemmän kuin toiset.

Median luomat yleistykset Petri Gerdtin tai Pekka-Eric Auvisen kaltaisista syrjäänvetäytyvistä lukutoukista tikittävinä aikapommeina johtavat harhaan.

Tyypillinen henkirikoksentekijä on ennemminkin ulospäin suuntautunut kuin introvertti, useammin impulsiivinen ja peloton kuin harkitseva ja neuroottinen. Tappajien älykkyysosamäärä on muuta väestöä alempi, ja he ovat aloittaneet seksielämänsä muita varhemmin.

Vuosituhannen vaihteessa tosin näytti siltä, että "tavallisten" nuorten tekemät henkirikokset olisivat kasvussa. Ajanjaksoon osui esimerkiksi kolmen hyvätaustaisen espoolaisnuoren tekemä Heinon perheen ryöstömurha.

Nyt nuorison henkirikollisuus on kuitenkin palannut vuosikymmeniä vakaana pysyneelle tasolle. Nuoret tekevät nykyään paljon vähemmän murhia ja tappoja kuin esimerkiksi 1920- ja 1930-luvuilla.

Nuorison enemmistö on yhä sopeutuvampaa, ja henkirikollisuus kasaantuukin pienelle vähemmistölle. Siihen kuuluvat ovat tyypillisesti väkivaltaisesta, rikkoutuneesta ja päihdeongelmaisesta perheestä. He ovat varhain alkoholisoituneita ja epäsosiaaliselle persoonallisuushäiriölle geneettisesti alttiita.

Teksti: Marko Hamilo

Artikkelia varten haastateltiin Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauermaa, Kuopion yliopiston oikeuspsykiatrian professori Jari Tiihosta ja Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Janne Kivivuorta.

Aiheesta lisää: Janne Kivivuori, Rikollisuuden syyt (Nemo 2008)

Martti Lehti, Nuoret ja henkirikollisuus 1980-2004 (Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 78, 2007)

Jari Tiihonen, Oikeuspsykiatria, teoksessa Psykiatria (Duodecim 1999)
Rikollisuustilanne 2006. Rikollisuus ja seuraamisjärjestelmä tilastojen valossa (Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos 2007) 

Tiede.fi-sivuston päivittäiset tiedeuutiset palaavat kesätauolta 1. elokuuta. 

Nimipäivä oli pitkään tärkein henkilökohtainen merkkipäivä.

Tiedätkö, milloin sinulla on nimipäivä? Toisin kun monessa muussa maailman maassa, vastauksesi on todennäköisesti kyllä. Liekö edes suomalaista, joka ei tietäisi.

Entä panitko merkille, että eilen alkoi naistenviikko? Monet panivat – muutkin kuin ne yli 600 000 naista, joiden nimipäivä osuu 18.7.–24.7. sijoittuvaan viikkoon.

Meillä muistetaan naistenviikko sen peruina, että ennen sääkarttoja ja taloussivujen pörssianalyysejä suomalaiset yrittivät ennakoida elämäänsä enteistä.

Naisten viikolla selvisivät sadot ja sateet.

Joka ei ole Marketan aikana heinässä, se ei korjaa heiniä.
Jos ei Kristiinan päivänä ole pavussa kukkaa, saa päästää siat papumaahan.
Jos on poudat, varokaa ämmäviikkoa. Kyllä ämmät kastelee.
Kun Matleenan päivänä sataa, sataa Pertun päivään asti.

Vietto alkoi 1700-luvulla

Naistenviikon juuren muodostavat kahden pyhimyksen, Maria Magdalenan ja Kristinan, keskiaikaiset muistopäivät.

Katolisen kirkon pyhimyskalenterista lähti aikoinaan koko ajatus nimille omistetuista päivistä. Pyhimysten päivät alkoivat muuntua nimipäiviksi, kun kirkon jäsenet ryhtyivät nimeämään lapsiaan pyhimysten mukaan.

Yhteys pyhimyksiin höllentyi, kun Martin Luther käynnisti Saksassa uskonnollisen reformaation. Se hylkäsi pyhimysten palvonnan ja korvasi pyhimyskalenterit evankelisilla kalentereilla, joihin merkittiin nimipäiviä myös suosituille kansannimille.

Suomeen tämä maallinen nimipäiväperinne saapui Ruotsin kautta 1700-luvulla. Tavan omaksuivat ensin – niin kuin tuolloin uudet muotivillitykset yleensä – säätyläiset, mutta seuraavalla vuosisadalla nimipäiviä vietettiin jo koko maassa.

Perinteen yleistymistä edisti täkäläinen nimipäiväkalenteri, jota päivitettiin vastaamaan suomalaisten tosiasiallista nimistöä.

Maassa, jossa kaikki eivät vielä satakaan vuotta sitten tienneet toistensa syntymäpäiviä, eivät aina omaansakaan, almanakkaan merkityt nimipäivät antoivat mahdollisuuden toivottaa sukulaisille ja ystäville vuosittain lisää onnellisia elonpäiviä.

Näin Suomesta tuli nimipäivien vieton kärkimaita – ja sellainen maamme on yhä. Meidän lisäksemme maallisia nimipäiviä viettävät innokkaasti lähinnä ruotsalaiset, tšekit ja latvialaiset.

Kalenterit tukevat edelleen

Nimipäiväperinteen säilymistä ovat tukeneet uudet nimipäiväkalenterit, joilla on haluttu varmistaa, että mahdollisimman monella on tilaisuus viettää nimipäivää.

Suomenruotsalaiset saivat omansa vuonna 1929. Inarinsaamelaisten kalenteria on julkaistu vuodesta 1996, ja ensimmäinen pohjoissaamelaisten kalenteri ilmestyi 1997.

Luonnollisesti myös ortodokseilla on kalenteri. He juhlivat nimipäivää oman nimikkopyhänsä päivänä.

Nykyään jopa 84 prosenttia suomalaisista pystyy viettämään nimipäivää suomenkielisen nimipäiväkalenterin mukaan.

Jos nimeään etsii lisäksi suomenruotsalaisesta, ortodoksisesta tai saamelaisesta kalenterista, nousee luku yli 90 prosenttiin, arvioi nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala, joka Helsingin yliopiston almanakkatoimiston johtajana hoitaa suomenkielistä nimipäiväkalenteria.

 

Lue lisää

Tiede-lehdessä 8/2018 on pitkä artikkeli, jossa tiedetoimittaja Johanna Junttila  kertoo nimipäiväperinteen synnystä ja nimipäivien perinteisistä viettotavoista. Nykyiset someviestit ja pullakahvit työpaikalla ovat kalpea aavistus alkuperäisistä menoista. Ennen päivänsankari sai nimipäiväpuun ja olkiheilan sänkyyn.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Jopa huonomuistisena pidetty kultakala pystyy palauttamaan mieleensä yli vuoden takaisia tapahtumia.

Englanninkieliset kutsuvat hajamielisyyttä usein ”kultakalan muistiksi”, ja sen väitetään olevan vain kolmen sekunnin mittainen.

Todellisuudessa kultakala, kuten moni muukin kala, on muistivirtuoosi. Sen muisti on jopa niin luotettava, että Kanadassa Brittiläisen Kolumbian yliopiston luennoitsijat hyödyntävät sitä biologian opetuksessa.

Harjoituksessa kunkin opiskelijan pitää opettaa yhdelle kultakalalle, että se saa ylimääräisen ruoka-annoksen uimalla tietyn värisen muoviputken luo. Joka kalalle on varattu hiukan eri värisävy. Sitten putkirivistö pidetään poissa kalojen näkyviltä vuoden ajan. Tämän jälkeen opiskelija saa tehtäväkseen kokeilla, vieläkö hänen ”oma” kalansa valitsee oikean sävyn.

Vastaus on kyllä. Jokainen kultakala viilettää edelleen oman värisävynsä putkelle.

Kalojen muisti on muutenkin osoittautunut mainettaan paremmaksi. Eräs todiste tästä on röyhelötokko, sormenmittainen sintti, joka elää Atlantin rantavesissä.

Tutkimuksissa on paljastunut, että röyhelötokko painaa nousuveden aikana mieleensä kolmiulotteisen kartan kotivetensä pohjasta. Sitä hyödyntämällä tokko löytää laskuveden aikana vuorovesilammikosta takaisin mereen. Kartta päässään se loikkii yhdestä rannalle jääneestä lampareesta viereiseen, siitä seuraavaan ja niin edelleen avoveteen asti.

Jos tokot siirtää vieraan rannan lammikoihin, niiden loikat suuntautuvat mihin sattuu ja päättyvät yleensä kuivalle maalle. Jo yhden nousuveden mittainen uiskentelu uuden pohjamaiseman yllä riittää kuitenkin siihen, että ne muistavat oikeat hyppelyreitit yli kuukautta myöhemmin.

 

Lue lisää

Kesäkuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa tutkija ja tietokirjailija Helena Telkänranta kertoo kalojen hämmästyttävistä kyvyistä. Valtaosa kalojen älyä ja tunnemaailmaa koskevista tutkimuksista on niin tuoretta, että tiedot eivät ole vielä ehtineet esimerkiksi oppikirjoihin.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.