Tapa edeltää kristinuskoa.

Kokon polttaminen on esikristillinen tapa juhlistaa valon vuodenaikaisvaihtelua, kertoi kansatietelijä Sirpa Karjalainen Tiede 2000-lehdessä 4/1997.

Juhannuksen tienoille sijoittuu kesäpäivänseisaus (20. tai 21.6), jolloin päivän piteneminen loppuu. Tulien polttaminen vakiintui tavaksi erityisesti Pohjoismaissa, joissa vuodenaikaisvaihtelut ovat voimakkaat.

Arkisen aherruksen katkaisevaa sydänkesän juhlaa kokoonnuttiin viettämään suurella joukolla. Monella kylällä oli vakituinen kokkokallio tai –mäki, jonne kokkotarpeet tuotiin hyvissä ajoin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Pakanalliseen juhlaan liitettiin myöhemmin kristillisiä piirteitä ja juhannus vakiintui Suomessa kirkolliseksi juhlaksi 1200 luvulta alkaen. Sitä vietetään Johannes Kastajan muistoksi (24.6.), mutta kirkollinen merkitys on nykyisin niukka. Kustaa Vilkuna arvelee kirjassaan Vuotuinen ajantieto (Otava 1968), että kokon polttaminen voisi olla alkujaan kristillinen tapa. Hän tukeutuu kokon kristillisperäiseen nimeen juhannusvalkeat, joka viittaa Johannes Kastajan nimen vanhahtavaan muotoon Juhannus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla