Varhaismunasolu.
Varhaismunasolu.

Nainen voi tuottaa upouusia munasoluja vielä aikuisenakin.

Viime vuosiin asti uskottiin, että nisäkäsnaaraan munasolut ovat valmiina jo syntyessä, ja että niitä on rajallinen määrä. 2007 yhdysvaltalainen MCH-Vincent-tutkimusryhmä kuitenkin osoitti, että hiiri, jonka varhaismunasolut oli tuhottu, synnytti luuydinsiirron saatuaan terveitä poikasia, jotka olivat geneettisesti niiden omia, eivätkä luuytimen luovuttajan. Vuonna 2009 shanghailaisen Jiao Tong -yliopiston ryhmä puolestaan eristi aikuisesta hiirestä sukusolujen kantasoluja, joista saatiin kasvatettua munasoluja. Niistä taas syntyi terveitä poikasia.

Nyt MGH-Vincentin tutkijat eristivät sukusolujen kantasoluja naisen munasarjoista ja osoittivat, että niistä kasvaa munasoluja.

"Tutkimus vahvistaa, että lisääntymisikäisillä naisilla todella on munasolujen kantasoluja", toteaa tutkimusta johtanut Jonathan Tilly.

"Varhaismunasolujen esiasteiden löytyminen aikuisen ihmisen munasarjoista ja se, että nämä solut ovat ominaisuuksiltaan samanlaisia kuin hiiren vastaavat, avaa mahdollisuuden kehittää uusia menetelmiä hedelmättömyyteen ja ehkä jopa venyttää munasarjojen toimintaikää", Tilly sanoo.

Tutkimuksen julkaisi Nature Medicine.