375 miljoonan valovuoden päässä tuikkiva tähti imeytyi supermassiiviseen mustaan aukkoon.

Noin 375 miljoonaa vuotta sitten, kun maapallolla elämä oli vasta nousemassa merestä maalle, kaukaisen galaksin keskustassa tapahtui jotain suurta.

Tähti oli kiertänyt valtavaa, supermassiivista mustaa aukkoa jo pitkään. Nyt, viimeisellä kierroksellaan, se ajautui liian lähelle avaruudessa ammottavaa mustaa tyhjyyttä. 

Kun tähti kieppui yhä lähemmäs mustaa aukkoa, valtavat vuorovesivoimat alkoivat repiä ja venyttää sitä. Tähti repeytyi kokonaisen aurinkokunnan pituiseksi, hehkuvaksi kaasusuihkuksi. Osa kaasusta sinkoutui avaruuteen ja osa jäi pyörimään mustan aukon ympärillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Se oli sen tähden loppu. Valo tähden viimeisistä hetkistä kulki maapallolle 375 miljoonaa vuotta, kunnes viimein nyt tammikuussa saavutti ihmiskunnan teleskoopit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hurja näytelmä on mallinnettu oheisessa animaatiossa.

Tutkijat pääsivät havainnoimaan harvinaisen tarkasti, kuinka musta aukko repi tämän tähden Lentokalan tähdistössä sijaitsevan galaksin keskustassa.

Tällaista tähden repeytymistä mustaan aukkoon kutsutaan lyhenteellä tde, tidal disruption event. Sen voisi suomentaa vaikka vuorovesihajoamiseksi.

Hurjasta maineestaan huolimatta mustat aukot nielevät tähtiä varsin harvoin. Esimerkiksi oman Linnunratamme keskustassa olevaan supermassiiviseen mustaan aukkoon putoaa tähtiä vain muutaman kerran sadassa tuhannessa vuodessa.

Tutkijat olivat onnekkaita saadessaan nyt harvinaisen tarkkoja ja pitkäaikaisia havaintoja tuhoutuneen tähden viimeisistä hetkistä.

Pimeää avaruutta seurataan lukuisilla satelliiteilla ja maanpäällisillä teleskoopeilla jatkuvasti. Supernovien eli räjähtävien tähtien etsintään on esimerkiksi valjastettu parikymmentä automatisoitua teleskooppia ympäri maailmaa. Ne kampaavat koko taivaan kerran päivässä.

Tähden imeytyminen mustaan aukkoon havaittiin näiden ASAS-SN -teleskooppien keräämästä aineistosta tammikuun 29. päivänä. Kaukaisen galaksin keskustassa jokin näytti tuolloin kirkastuvan voimakkaasti. Tutkijat hoksasivat, että Maan kiertoradalla eksoplaneettoja kiikaroiva Nasan Tess-satelliitti oli sattumoisin tarkkaillut samaa aluetta taivaasta jo päiviä aiemmin.

Satelliitin keräämään aineistoon olikin onnekkaasti tallentunut tapahtumakulun alkuhetket.

Tutkijat suuntasivat nyt useita teleskooppeja kohti mustaa aukkoa ja pystyivät kuvaamaan pitkälti koko tapahtumaketjun. Nasan Swift-teleskooppi kuvasi aluetta ultravioletti- ja röntgenaallonpituuksilla ja maanpäälliset teleskoopit ottivat kuvia näkyvän valon alueelta.

Mustaan aukkoon imeytyvä suihku välähti kirkkaimmillaan maaliskuun alussa. Kirkkaimmillaan se tuotti valoa kymmeniä suuruusluokkia enemmän kuin oma Aurinkomme ja moninkertaisesti enemmän kuin galaksi, jossa tähti sijaitsi. Tutkijat eivät ole vielä kyenneet määrittämään tarkasti, miten suuri tähti oli kyseessä.

Havainto on tärkeä, sillä tällaisia vuorovesihajoamisia on havaittu vain harvoin. Niitä tapahtuu ympäri avaruutta, mutta tähden repeytymisen koko kaarta ei ole useinkaan nähty. Näiden tde-tapahtumien kulkua ei siis tunneta aivan tarkasti.

”On julkaistu vain 4–5 tde-tapahtumaa, jotka on nähty ennen huippukohtaa, muttei yhtäkään näin varhain”, sanoo tähtitieteilijä Tom Holoien Carnegien observatoriosta ScienceAlert -verkkosivulla.

Tutkimuksen julkaisi tiedelehti Astrophysical Journal.

Tähden tuhoon johtanut tapahtuma sai nimen ASASSN-19bt. Alkuosa viittaa automatisoituun supernovien kartoitushankkeeseen, jonka teleskoopeilla tähden tuho siis alkujaan havaittiin.

Tähtitieteilijöille havainto tarjoilee paljonkin mielenkiintoista uutta. Yksi yllätys oli se, että repeytyvän tähden kaasun lämpötila putosi nopeasti noin 40 000 asteesta vain puoleen jo ennen kuin ilmiö saavutti täyden kirkkautensa.

”Tällaista ei ole koskaan havaittu. Yleensä lämpötila pysyy tasaisena, kun kirkkaus nousee huippuunsa. Tässä tapauksessa sekä kirkkaus että lämpötila putosivat, kunnes tapahtuma eteni samalla tavoin kuin aiemmin on havaittu”, Holoien selittää.

Tähden täytyy olla todella lähellä mustaa aukkoa, jotta se putoaisi kurimukseen. Meidän aurinkokuntamme mittakaavassa tämä tarkoittaisi suunnilleen Maan ja Auringon välistä etäisyyttä.

Tuhoutunut tähti oli luultavasti likimain meidän Aurinkomme kokoinen. Sen niellyt aukko oli isompi kuin oman Linnunratamme keskustassa sijaitseva musta aukko, Sagittarius A*. Linnunradan keskusaukon massa on neljä miljoonaa aurinkoa, kun nyt tutkittu aukko on peräti 6,3 miljoonan Auringon massainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla