Röntgenkuva paljasti, että Linnunradan keskusaukko ei ahmi kaasua sisäänsä vaan roiskii enimmät pois.

Galaksimme keskustan supermassiivinen musta aukko vuotaa ulos kaasua. Tämä selvisi, kun aukosta otetettiin ennenäkemättömän tarkka röntgenkuva.

Supermassiiviset mustat aukot ovat aukkojen suurimpia. Kaikissa galakseissa mahdollisesti piileksii yksi tällainen jättiaukko - myös Linnunradassa. Niiden havainnoiminen on hankalaa, koska niiden sisältä ei pääse karkuun valokaan. Mustia aukkoja täytyy siis tutkia tarkkailemalla, mitä tapahtuu niiden lähistöllä, esimerkiksi kuinka kaasut käyttäytyvät.

Supermassiiiviset mustat aukot imevät puoleensa tähtien kuumaa kaasua, joka saa ne näyttämään kirkkaammilta. Röntgenkuva paljasti, että Linnunradan keskusaukon SgrA:n lähellä on niin paljon tähtiä, että periaateessa sen pitäisi vetovoimallaan imeä itseensä valtavasti kuumaa kaasua ja olla sen vuoksi paljon kirkkaampi. Kaasupilvistä otetut uudet röntgenkuvat kuitenkin näyttivät, että 99 prosenttia kaasusta ei päädy mustan aukon ytimeen vaan aukko sylkee sen pois.

Tutkimuksen julkaisi Science.

Pohdiskeleva
Seuraa 
Viestejä273
Liittynyt27.2.2014

Musta aukko vuotaa

Viholliskuvaa? Ihminen on aina jostakin kumman syystä halunnut keksiä uusia käsitteitteitä selittämään havaintoja joita ei ole kyennyt selittämään olemassa olevilla ja varmasti havaittavilla asioilla! Eli kun mieluvitus ei ole riittäänyt selittmään kaikki havaintoja pelkän liikkeen avaulla, on rurvauduttu vastaaviin käsitteisiin kuin mitä jumalat ovat! Muutokseen kykenevän avauuden avulla voi halutessaan selittää kaikki ilmiöt joita ei kykene selittämään liikkeen avulla, vaikka kyllä ne...
Lue kommentti

Toivottavasti vain asiat / ajatukset riitelevät, ei ihmiset! :) Hyvää jatkoa kaikille! Minun kirjoitusoikeudet on taas poistettu, joten en voi ikävä kyllä jatkaa ajatusten vaihtoa. Miksi mode poistaa kirjoitusoikeudet, sitä en tiedä! Vapaa sana ei sikäli toteudu tiede.fi keskusteluissa! Joko hyväksyt nykyiset teoriat tai sitten sinut työnnetään täältä pois! Näin tää näyttäisi tällä hetkellä työntyvän tiede.fi keskusteluissa?

Eusa
Seuraa 
Viestejä13404
Liittynyt16.2.2011

Musta aukko vuotaa

Miksi luot viholliskuvaa? Kyllä minä ainakin olen esittänyt kuperan hyperpalloavaruuden yhdeksi mahdollisuudeksi selittää kiihtyvältä näyttävää laajentumista punasiirtymissä. Tuon tasapainottuneen massiivisen menninkäisen ennustin myös. Se ei pysty keräämään enempää ainetta ellei pyörimismäärä samalla muutu. Mutta havaintotieto lissäntyy ja saamme kaikki muuttaa käsityksiämme.
Lue kommentti

Hienorakennevakio suoraan vapausasteista: 1 / (1^0+2^1+3^2+5^3+1^0/2^1*3^2/5^3) = 1 / 137,036

Muoviroskaa on ajelehtinut rannalle. Kuva: Bob Jones

Pienet katkat silppuavat mereen päätyviä muovipusseja hyvin hienojakoiseksi roskaksi, joka voi päätyä ravintoketjuun.

Ihmiskunta tuottaa vuodessa järjettömän määrän muoviroskaa. Tuoreen tutkimusarvion mukaan muovia on synnytetty maailmaan 1950-luvun jälkeen 8,3 miljardia tonnia. Valtaosa siitä päätyy roskana kaatopaikoille ja hyvin suuri osa myös mereen.

Uutena huolenaiheena on mikromuovi eli häviävän pienet muovihiukkaset. Niitä kulkeutuu meriin esimerkiksi muoviteollisuuden raaka-aineista ja keinokuituvaatteista.

Nyt englantilaisen Plymouthin yliopiston tutkijat selvittivät, mitä tavalliselle kaupan muovipussille tapahtuu meren eläinten käsittelyssä. Tulos viittaa siihen, että eläimet itsekin hajottavat muovia mikroskooppisiksi palasiksi, joka päätyy ravintoketjuun.

Tutkijat asettivat erilaisia muovipusseja Orchestia gammarellus -katkan saataville sekä laboratoriossa että meressä. Nämä parisenttiseksi kasvavat katkat ovat hajottajia, jotka syövät merenpohjasta kasvien ja eläinten jäänteitä. Kyseistä katkalajia esiintyy Euroopan rannikoilla Norjaa ja Islantia myöten.

Katkat silppusivat ja repivät muovipusseja pieniksi paloiksi ja niiden ulosteista löytyi keskimäärin puolen millin kokoisia muovihippusia. Muovin laatu ei vaikuttanut tulokseen - katkat hajottivat yhtä ahnaasti tavallisia kuin biohajoavastakin muovista tehtyjä pusseja.

Katkojen kiinnostusta lisäsi kuitenkin huomattavasti se, kun muovipussien päälle annettiin kasvaa mikrobimatto. Tämä biofilmi nopeutti muovin silppuamista nelinkertaisesti, eli katkat saattavat jopa erehtyä pitämään mereen päätyvää muovia ravinnonlähteenä, kun se aikansa muhittuaan maustuu bakteerikasvustolla. Havainto on linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Niissä on havaittu, että eläimet saattavat erehtyä pitämään muovia ruokana.

Silppuamistahdista tutkijat laskevat, että yksi ainoa kaupan muovipussi saattaa pohjan eläinten käsittelyssä hajota jopa 1,75 miljoonaksi mikroskooppiseksi palaseksi. Ne jäävät mereen.

Tutkimuksen tekivät Plymouthin yliopiston meribiologian opiskelijat Daniella Hodgson ja Amanda Bréchon professori Richard Thompsonin kanssa.

"Vuosittain tuotetaan arviolta 120 miljoonaa tonnia kertakäyttöisiä muoviesineitä kuten kaupan muovipusseja, ja nämä kertakäyttöiset muovituotteet muodostavat valtaosan kaikesta muoviroskasta. Ne ovat uhka meren elämälle jo sinällään, mutta tulos osoittaa, että meren eläimistö levittää jätettä entisestään", professori Thompson kommentoi tiedotteessa.

Tutkimuksen julkaisi Marine Pollution Bulletin.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä1755
Liittynyt21.7.2017

Eliöt voivat itsekin silputa muovipussin mereen

Kaloja kuolee jo ennen sukukypsyyttä, kun ne syövät ensiravinnokseen mikromuovia. Ravintoketjussa muovi kertyy merieläinten elimistöön, ja häiritsee esim. hedelmällisyyttä. Muovia päätyy mereen ihan mielettömiä määriä - joka vuosi entistä enemmän, samalla kun mereneläviä pyydetään entistä enemmän... Entä pehmeästä muovista valmistetut uimapatjat, ja uima-asusteet, joista irtoaa käytön aikana runsaasti molekyylejä? Kuinka monta kiloa aurinkovoiteita päätyy päivittäin mereen? Entä hormonit,...
Lue kommentti
Aurinkokunnassamme kiitänyttä asteroidia tutkitaan vielä radioteleskoopein. Ohessa taiteilijan näkemys sikarin muotoisesta vieraasta. Kuva: ESO / M. Kornmesser

Asteroidi ’Oumuamua tuli Maan lähelle aurinkokuntamme ulkopuolelta ja on nyt jo yli 300 miljoonan kilometrin päässä Maasta.

Asteroidi ulkoavaruudesta lensi aurinkokuntaamme lokakuussa, ja se paljastui oudosti sikarin muotoiseksi. Asteroidi sai nimen ‘Oumuamua, joka tarkoittaa havaijin kielellä viestinviejää.

Tähtitieteilijät haluavat nyt tarkistaa, onko asteroidissa merkkejä vieraasta sivilisaatiosta tai Maan ulkopuolisesta älystä.

Asteroidia tutkii loppuviikosta iso Green Bankin radioteleskooppi läntisessä Virginiassa Yhdysvalloissa, kertoo The Guardian.

Radioteleskooppi seuraa asteroidia keskiviikosta alkaen ainakin kymmenen tuntia. Merkkejä etsitään neljällä eri radiotaajuudella.

”Asteroidista voisi löytyä esimerkiksi radiolähde”, sanoo tähtitieteen professori Avi Loeb Harvardin yliopistosta. Hän on mukana Breakthrough Listen -hankkeessa, joka etsii vieraan älyn merkkejä avaruudesta.

Breakthrough Listen -hanke perustettiin 2015. Se etsii elämän merkkejä planeetoilta, joita on löydetty ja löydetään miljoonalta lähimmältä tähdeltä. Hanketta rahoittaa venäläinen miljardööri Juri Milner.

”On outoa, että ensimmäinen kappale, jonka havaitsemme tulevan aurinkokuntamme ulkopuolelta, on tuon muotoinen”, sanoo Loeb.

”Jos siinä on mitään keinotekoista, saamme siitä selvää. Melko varmasti se on tavallinen kappale”, sanoi Loeb The Guardian -lehden mukaan.

Tähtitieteilijät pystyivät päättelemään asteroidin radasta, että se tuli aurinkokuntamme ulkopuolelta. Jonkin kappaleen painovoima on sinkauttanut sen tähtienväliseen avaruuteen.

‘Oumuamuan muoto mietityttää tähtitieteilijöitä. Samanlaista ei ole tavattu aurinkokunnassamme.

Vaikka signaalia maan ulkopuolisesta älystä ei saataisikaan, saa radioteleskoopilla lisää tietoa kohteesta. Vielä ei tiedetä, onko sillä vettä ja kaasuja.