Gammapurkauksissa on eroa. Nyt alkaa olla selvää, että lyhyeen purkaukseen tarvitaan neutronitähden ja mustan aukon törmäys. Asia selvisi, kun Kansainvälinen joukko tähtitieteilijöitä on kartoittanut kolmannen lyhyen gammapurkauksen.

Gammapurkauksissa on eroa. Nyt alkaa olla selvää, että lyhyeen purkaukseen tarvitaan neutronitähden ja mustan aukon törmäys. Asia selvisi, kun kansainvälinen joukko tähtitieteilijöitä kartoitti kolmannen lyhyen gammapurkauksen.

Gammapurkaukset ovat voimakkaimpia räjähdyksiä, joita tunnemme. Niitä on sekä lyhyt että pitkäkestoisia. Jälkimmäisten alkuperä on selvinnyt muutaman viime vuoden aikana. Ne liittyvät mitä todennäköisimmin supernovaräjähdyksiin, joissa massiiviset tähdet kuolevat. Lyhytkestoisten purkausten alkuperä alkoi sen sijaan valjeta vasta tänä vuonna, kun kaksi purkausta onnistuttiin havaitsemaan ja paikallistamaan. Kyse on ilmeisesti neutronitähtien tai mustien aukkojen keskinäisistä kolareista. Nyt VLT-kaukoputkella havaittu lyhyt gammapurkaus GRB 050724 sopii tähän kuvaan. Lisäksi se, toisin kuin pitkät gammapurkaukset, välähti samantyyppisessä, vanhojen tähtien kansoittamassa galaksissa kuin kaksi edeltäjäänsä.

”Noin 200 - 300 sekunnin kuluttua itse purkauksesta seurasi toinen, vähemmän energiaa sisältänyt ryöpsähdys”, sanoo tutkimusryhmään kuuluva Sergio Campana Euroopan eteläisen observatorion Eson tiedotteessa”On epätodennäköistä, että näin kävisi kahden neutronitähden törmäyksessä. Siksi päättelemme, että todennäköisin purkaukseen johtanut tapahtumaketju sisältää neutronitähden ja mustan aukon törmäyksen. ”Kun musta aukko ahmaisee neutronitähden, seuraa välähdys".