Hubble-avaruuskaukoputki on paikallistanut kauan kaivattuja keskikokoisia mustia aukkoja. Aukot löytyivät täysin odottamattomasta paikasta pallomaisten tähtijoukkojen keskeltä.
Ennen Hubblen uusia havaintoja tähtitieteilijöillä oli viitteitä vain mass...

Hubble-avaruuskaukoputki on paikallistanut kauan kaivattuja keskikokoisia mustia aukkoja. Aukot löytyivät täysin odottamattomasta paikasta pallomaisten tähtijoukkojen keskeltä.

Ennen Hubblen uusia havaintoja tähtitieteilijöillä oli viitteitä vain massaltaan tähtien kokoisista mustista aukoista ja jättiläismäisistä mustista aukoista, joiden massa vastaa miljoonia ja jopa miljardeja tähtiä. Massaltaan muutaman tuhannen tähden kokoisia aukkoja ei tätä ennen tunnettu.

Hubble-instituutissa työskentelevän Roeland Van Der Marelin ja Kalifornian yliopistossa toimivan Michael Richin tutkimusryhmät löysivät kaksi keskikokoista mustaa aukkoa. Massaltaan 4000 Auringon kokoinen aukko paljastui pallomaisen tähtijoukon M15 keskeltä ja massaltaan 20 000 Auringon kokoinen aukko tähtijoukon G1 keskellä. Aukot paljastuivat, kun avaruuskaukoputki mittasi niiden liepeillä kiertävien tähtien liikkeet.

Erityisesti tutkijoita kiinnostaa se, että keskikokoisten aukkojen massa näyttää olevan puoli prosenttia niitä ympäröivän pallomaisen tähtijoukon massasta, sillä myös galaksin keskustassa sijaitsevan mustan aukon massa on yleensä puoli prosenttia galaksin massasta.





Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla