Musta aukko syö tähden (NASA/CXC/M.Weiss).
Musta aukko syö tähden (NASA/CXC/M.Weiss).

Tutkijat pääsevät ensi kertaa tutustumaan mustien aukkojen ruokailutapoihin.

Tutkijat pääsevät ensi kertaa tutustumaan mustien aukkojen ruokailutapoihin.

Euroopan eteläisen observatorion kahdeksan metrisellä VLT -kaukoputkella otetussa tuoreessa infrapunakuvassa näkyy ennätysmäisen yksityiskohtaisesti, miten kaasu kiertyy mustan aukon kitaan. Kuvattu musta aukko on galaksin NGC 1097 keskellä, noin 45 miljoonan valovuoden päässä täältä. Se näyttää suhteellisen kirkkaalta, mikä viittaa siihen, että siihen vyöryy ympäristön kaasua ja tähtiä. Mustan aukon ympärys nimittäin hohtaa, kun siihen ajautuva kaasu kuumenee ja säteilee juuri ennen lopullista katoamistaan aukon tapahtumahorisontin sisään.

Nyt nähtiin ensimmäisen kerran, miten aineesta muodostuu spiraalihaarojen tapaisia säikeitä, jotka ulottuvat jopa keskustaa ympäröivään tähtiensyntyrinkiin asti. Tutkijat arvelevat Euroopan eteläisen observatorion (ESO) tiedotteessa oppivansa kuvasta mustien aukkojen moninaisista ruokailutavoista. Heitä kiinnostaa esimerkiksi se, miksi jotkin aukot näyttävät suorastaan ahmivan ympäristön kaasua ja jotkin, kuten nyt tutkittu, näyttää noudattavan tiukkaa dieettiä.